

Yle kertoo Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden tapahtumista, jossa syyttäjä vaati karhunmetsästysporukalle alun perin 6–9 kuukauden ehdollisia vankeustuomioita ja pitkää metsästyskieltoa törkeästä metsästysrikoksesta.
Tapaus sattui 2022, jolloin useampi henkilö oli syyttäjän mukaan laittomasti ajanut karhun Nurmeksesta Sotkamon puolelle, jossa heillä oli poikkeuslupa karhun ampumiseen. Porukalla ei ollut metsästyslupaa Nurmeksen puolella. Lisäksi jahti oli saanut alkunsa riistapellolta, mikä on kiellettyä karhunmetsästyksessä. Syytetyt myönsivät syyllisyytensä näihin kohtiin.
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi lopulta teon tunnustaneet neljä miestä tavallisesta metsästysrikoksesta päiväsakkoihin. Tuomioihin vaikutti se, että oikeus määräsi suurimman osan todisteista käyttökieltoon. Samasta syystä syyttäjä luopui syytteestä kahdeksan muun vastaajan osalta.
Todisteiden käyttökiellon taustalla on EU-tuomioistuimen syksyllä tekemä päätös, jonka mukaan poliisin suorittama laite-etsintä on laiton, jos tuomioistuin ei ole ennakkoon antanut siihen lupaa.
”Käräjäoikeus määräsi tässä tapauksessa laite-etsinnöillä saadun näytön käyttö- ja hyödyntämiskieltoon.”
”Käräjäoikeus määräsi tässä tapauksessa laite-etsinnöillä saadun näytön käyttö- ja hyödyntämiskieltoon. Varsinais-Suomen käräjäoikeus on toisessa jutussa päätynyt laite-etsinnän laillisuudesta samanlaiseen ratkaisuun, mutta toisenlaisiakin ratkaisuja on Suomessa annettu”, sanoo rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Matti Tolvanen.
Laite-etsinnällä saadut tiedot olivat metsästäjien välistä puhelinviestittelyä, paikkatietoja, koirien tutkapannan keräämää tietoa sekä riistakameran kuvia.
Laite-etsintöjen merkitys muussakin rikostutkinnassa on vain kasvanut viime vuosina.

Tolvanen muistuttaa, että poliisin toimittamia laite-etsintöjä on vuodessa lähes 8 000, joten pienestä asiasta ei ole kysymys. Hän arvioi, että tämän vuoden aikana saadaan poliisin toimivallasta korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätös.
”Jos KKO päätyy käyttökiellon kannalle, lakia pitää muuttaa niin, että laite-etsinnästä päättää tuomioistuin. Nykyisin pakkokeinolain mukaan päätöksen laite-etsinnästä tekee poliisi, muu esitutkintaviranomainen tai syyttäjä”, Tolvanen kertoo.
Lapin yliopiston oikeusinformatiikan lehtori Jarmo Kiuru arvelee, että asia nousee metsästyksen yhteydessä esille seuraavan kerran Lapinlahdella tapahtuneen ison Savukukko-metsästysrikosvyyhdin yhteydessä.
”Nykyinen oikeustila on sekava ja ennakkopäätös KKO:lta tarpeellinen”, Tolvanen tiivistää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
