• Joka neljäs suomalainen ei tunne yhtään metsästäjää – tämä vaikutus sillä on asenteisiin metsästystä kohtaan

    Etääntyminen metsästyksestä ja metsästäjistä nostaa metsästykseen kielteisesti suhtautuvien määrää.
    Yhteistä kielteisesti suhtautuville havaittiin olevan etenkin se, etteivät he tunne metsästäjiä
    Yhteistä kielteisesti suhtautuville havaittiin olevan etenkin se, etteivät he tunne metsästäjiä Kuva: Pekka Rousi
    Metsä|Erä
    6.5.202511:02
    Eija Vallinheimo

    Perinteisesti suomalaiset ovat suhtautuneet metsästykseen hyvin myönteisesti. Tämä ilmenee säännöllisesti tehdyistä kyselytutkimuksista.

    Asenteissa on havaittavissa kuitenkin hienoisia muutoksia, sillä samaan aikaan kielteisesti metsästykseen suhtautuvien osuus on hieman kasvanut. Vuonna 2023 suhtautumistaan metsästykseen kuvaili melko tai erittäin kielteiseksi 13,7 prosenttia kyselyyn vastanneista. Tämä on enemmän kuin vuosina 2018 ja 2013. Nyt tälle kehitykselle on etsitty syitä.

    Yhteistä kielteisesti suhtautuville havaittiin olevan etenkin se, etteivät he tunne metsästäjiä. Kielteinen suhtautuminen on tässä ryhmässä yli kaksi kertaa yleisempää, kuin niiden keskuudessa, jotka tuntevat metsästäjän.

    Suora yhteys metsästäjiin on heikentynyt. Vuonna 2013 joka kuudes suomalainen ei tuntenut yhtään metsästäjää, kun taas vuonna 2023 joka neljäs ei tuntenut yhtään metsästäjää.

    Vaikka metsästävien naisten määrä on kasvanut merkittävästi, heidän osuutensa suomalaisista naisista oli vuonna 2023 vain noin prosentti. Suomalaisista miehistä vastaavasti 12 prosenttia metsästää. Yhteensä metsästäjiä on Suomessa reilut 300 000.

    Metsästykseen ja sen kestävyyteen kielteisesti suhtautuvat ovat ensisijaisesti naisia, nuoria, kerrostalossa asuvia ja ihmisiä, joilla on vähän tietoa metsästyksestä.

    Erityisesti koulusta ja työpaikalta sekä sanomalehdistä saatu informaatio taas heikentävän tukea metsästystä kohtaan. Sukulaisilta ja tuttavilta, metsästysalan lehdistä ja radiosta saatu informaatio taas vaikuttaa positiiviseen suuntaan.

    Henkilöillä, jotka saavat metsästykseen liittyvää tietoa mistä tahansa lähteestä, on myönteisempi asenne ja suurempi kiinnostus metsästykseen kuin niillä, jotka eivät saa tietoa yhdestäkään lähteestä.

    Tiedot ovat peräisin Taloustutkimuksen keräämästä kyselydatasta, jota Turun yliopisto on jatkoanalysoinut yhdessä Suomen riistakeskuksen kanssa. Kyselydata on kerätty 3 089 vastaajalta.

    Lisää aiheesta
    • Myönteisimpää suhtautuminen metsästykseen on 15–44-vuotiaiden keskuudessa.

      Erä | Suomalaiset suhtautuvat edelleen metsästykseen myönteisesti

    • Itä-Suomen poliisi tutkii parhaillaan mittavaa metsästysrikoskokonaisuutta Pohjois-Savossa.

      Erä | Metsästäjäliitto: "Laittomuudet vahingoittavat kaikkien metsästäjien ja metsästyksen asiaa"

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle