• Suomalaiset suhtautuvat edelleen metsästykseen myönteisesti

    Vain kahdella prosentilla suomalaisista ei ole kokemusta metsästyksestä, he eivät tunne metsästäjiä eivätkä ole kiinnostuneita metsästyksestä.
    Myönteisimpää suhtautuminen metsästykseen on 15–44-vuotiaiden keskuudessa.
    Myönteisimpää suhtautuminen metsästykseen on 15–44-vuotiaiden keskuudessa. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    29.6.202318:00
    Eija Vallinheimo

    Suomen riistakeskuksen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 60 prosenttia suomalaisista suhtautuu metsästykseen myönteisesti. Tulos on aiempien vuosien tasolla.

    "Erittäin myönteisesti metsästykseen suhtautuvia on neljännes suomalaisista. Kriittisesti suhtautuvien osuus on pysynyt pienenä noin 12 prosentissa", vaikkakin kasvanut hienoisesti, viestintäpäällikkö Mikko Sirkiä Suomen riistakeskuksesta kertoo.

    Myönteisimpää suhtautuminen on 15–44-vuotiaiden keskuudessa ja maantieteellisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa sekä Länsi-Suomessa. Vähiten myönteisesti metsästykseen suhtautuvia on Helsinki–Uusimaa suuralueella ja 60–79-vuotiaiden keskuudessa.

    Myös suhtautuminen riistanlihaan on positiivinen. Lähes 70 prosenttia kokee riistan olevan eettisintä ja ilmastokestävintä lihaa ja moni haluaisi syödä sitä nykyistä enemmän.

    Riistalihan saatavuuden ei monista toimista huolimatta koeta parantuneen, sillä vain viidennes vastaajista koki, että riistalihaa on helppo saada.

    Suomalaisilla on vahva side metsästykseen, sillä 65 prosenttia vastaajista sanoi tuntevansa metsästäjän ja 12 prosentilla on omaa kokemusta metsästyksestä.

    Miehistä 46 prosenttia metsästää tai on siitä kiinnostunut. Naisista vastaava osuus on 25 prosenttia. Vain kahdella prosentilla suomalaisista ei ole kokemusta metsästyksestä, he eivät tunne metsästäjiä eivätkä ole kiinnostunut siitä.

    Useimmin tietoa metsästyksestä saadaan sukulaisilta ja tuttavilta , TV-uutisista ja sanomalehdistä.

    "Jokainen metsästäjä on lähipiirissään tärkeä mielipidevaikuttajia. Tämä on tärkeää muistaa, kun keskustelemme metsästyksestä", Sirkiä toteaa.

    Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Suomen riistakeskuksen toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin yli tuhat henkilöä. Vastaava tutkimus on toteutettu myös vuosina 2004, 2013 ja 2018.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Metsästäjäliitto järjesti tiedotustilaisuuden jossa naismetsästäjät kertoivat harrastuksestaan ja opetusneuvos, keittiömestari Jaakko Kolmonen valmisti naisten tuomasta riistasta ruokaa. Anne Paajanen ja metsästyskoira.

      Suomalaiset suhtautuvat metsästykseen entistä myönteisemmin

    • Ilman naisia metsästäjien määrä olisi jo lähtenyt Suomessa laskuun.

      Erä | Kalastus ja metsästys kiinnostavat satojatuhansia – miten suomalainen eräkulttuuri selviää kiihtyvällä tahdilla tulevista muutoksista?

    • Valtaosa suomalaisista hyväksyy metsästyksen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle