Viidessä vuodessa Lähi-Tapiolan yhteismetsän pinta-ala on noussut yli 11 000 hehtaariin. Yhteismetsän maa-alueet sijaitsevat ympäri Suomea, joten sillä on kattava käsitys puumarkkinoista eri puolilla maata.
”Sekavasta maailmantilanteesta huolimatta me onnistuimme viime kevään puunmyyntikilpailutuksissa erittäin hyvin”, kertoo Lähi-Tapiolan metsätalousliiketoiminnan johtava asiantuntija ja Lähi-Tapiola Yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Marika Makkonen.
”Sekavasta maailmantilanteesta huolimatta me onnistuimme viime kevään puunmyyntikilpailutuksissa erittäin hyvin.”
Puukauppojen ajoitus osui Makkosen mukaan viime keväänä oikeaan hetkeen, sillä syksyllä hinnat olivat jo laskussa.
”Vanhat lainalaisuudet esimerkiksi siitä, että Etelä-Suomessa olisi aina pohjoista parempi hinta, eivät enää pidä aina paikkansa. Mekin saimme suhteessa tosi hyvän hinnan juuri pohjoisen leimikoille.”
Lähi-Tapiolan yhteismetsien hoidosta vastaa Aari Metsä oy.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
