• Asiantuntijat muistuttavat: Suurten vonkaleiden pyydä ja päästä -kalastusta tulisi välttää kokonaan lämpimän veden aikaan

    Kesällä kannattaa asiantuntijoiden mukaan keskittyä ruokakalan pyyntiin ja jättää isot kalat harventamaan särkikalakantoja.
    Jättihaukien paras kalastusaika on vasta vesien viilennyttyä.
    Jättihaukien paras kalastusaika on vasta vesien viilennyttyä. Kuva: Kalastajan Kanava
    Metsä|Erä
    21.7.202421:00
    Eija Vallinheimo

    Kalastusmedia Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo kannustaa kesällä pienemmän ruokakalan kalastamiseen.

    ”Suosituimpia ruokakaloja ovat kuha, ahven sekä jopa hauki ja lahna. Ruokakalaksi kannattaa ottaa kooltaan 45–60 senttisiä kuhia, 60–80 senttisiä haukia ja 15–35 sentin pituisia ahvenia”, Kuusisalo muistuttaa tiedotteessa. Mikäli ison kalan kuitenkin saa tieten tahtoen tai sattumalta, on oltava valmis ottamaan se myös ruoaksi.

    Elektroniikan kehittyminen mahdollistaa nykyään täsmäkalastamisen. Tämä on kasvattanut isoihin kalayksilöihin kohdistuvaa pyyntipainetta.

    Kesällä lämpimän veden aikaan isojen vonkaleiden kalastus on kuitenkin syytä laittaa tauolle, koska suurille petokaloille pyyntitapahtuma lämpimässä vedessä on merkittävä rasitus. Kun ympäristön lämpötila nousee, kalojen aineenvaihdunta kiihtyy ja ne tarvitsevat enemmän happea elintoimintojensa ylläpitämiseen. Samalla veteen liuenneen hapen määrä laskee. Myös erilaiset kalataudit ja -loiset voivat heikentää kalojen kuntoa ja kykyä sietää lämpötilastressiä.

    ”Isoille petokaloille pyynti on aina suurempi rasitus lämpimässä vedessä, koska silloin veteen on liuenneena vähemmän happea. Lyhytkin väsytys voi yksinään olla kuolettava”, Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen professori Kimmo Kahilainen toteaa.

    Myös Itä-Suomen yliopiston professori Anssi Vainikan mukaan väsytystapahtuman ohella kalojen kuvaaminen ja punnitseminen voivat olla kohtalokkaita kalalle.

    ”Jos ei ole valmis ottamaan isoa kuhaa ruuaksi, ei kannata koukuttaa niitä ollenkaan, koska riski, että kala kuolee, on iso. Ilma-altistus on oleellisin vältettävä tekijä. Kalaa ei saa pitää ilmassa yhtään ja suositus on aina palauttaa kala veteen välittömästi”, Vainikka muistuttaa.

    Vuoden 2024 alussa kalastuslakiin on kirjattu, että vapautettavaa kalaa on kohdeltava varoen. Kalastajan Kanava muistuttaa, että vastuullinen kalastaja ottaa pyynnin yhteydessä vahingoittuneen kalan aina ruokapöytäänsä.

    Näitkö kuolleita kaloja?

    Toimi näin, jos havaitset kalakuolemia

    Lähde: Pirkanmaan ely-keskus

    Lisää aiheesta
    • Vapautettu kala ei välttämättä selviä hengissä, jos vesi on liian lämmintä.

      Erä | Lohikalojen kalastusta tulisi välttää jos kalastuskohteen lämpötila nousee yli 21 asteen – tiedätkö miksi?

      Tilaajalle
    • Hauesta ja ahvenesta syntyy ihania herkkuja.

      Reseptit | Nousiko mökkirannasta ahventa tai haukea? Näitä ruokia niistä kannattaa valmistaa

    • Jutun toimittajalla on paljon omakohtaista kokemusta suurhaukien narraamisesta. Tämä möhkäle on yksi hänen suurimpiaan.

      Luonto | Hauki on kalakunnan kuningas ‒ näin isoksi ja vanhaksi se voi kasvaa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle