• ”Metsätiedon keruuta koskeva asetusehdotus menee liian pitkälle” – metsäteollisuus kritisoi EU:n tuoretta ehdotusta

    Metsäteollisuus ry:n mukaan EU:n jatkoneuvotteluissa on varmistettava kansallisen metsätiedon keruussa valtakunnan metsien inventoinnin rooli.
    Suomessa on kattava järjestelmä, missä tietoa metsistä kerätään Valtakunnan metsien inventoinnin avulla.
    Suomessa on kattava järjestelmä, missä tietoa metsistä kerätään Valtakunnan metsien inventoinnin avulla. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Metsä
    22.11.202318:00
    Mia Jouslehto

    Metsäteollisuus kritisoi EU:n keskiviikkona julkaisemaa asetusehdotusta metsätiedon keruusta. Järjestön mukaan tiedonkeruuta ei tule kohdentaa liian yksityiskohtaiselle tasolle.

    ”Ehdotus on huolestuttava ja herättää kysymyksen asetuksen todellisesta tarkoituksesta. Mihin tarkoitukseen komissio tarvitsee näin yksityiskohtaista tietoa jäsenvaltioiden metsistä”, kysyy Metsäteollisuus ry:n kansainvälisten ja EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki tiedotteessa.

    ”Suomella on menestyksekäs perinne valtakunnan metsien inventoinnista ja nyt tätä kansallisen tiedonkeruun roolia kyseenalaistetaan EU:n toimesta”, hän jatkaa.

    Järjestö vaatii, että asetuksen jatkovalmistelussa on varmistettava valtakunnan metsien inventoinnin sekä muiden kansallisten tiedonkeruujärjestelmien rooli.

    EU:n jäsenvaltioiden raportoimat metsätiedot eivät ole kaikilta osin olleet yhteismitallisia, esimerkiksi niiden keruuaikataulut vaihtelevat. Tämän tiedon harmonisoiminen edistäisi Metsäteollisuuden mukaan EU-tasoista metsien seurantaa, mutta nyt julkaistussa metsien monitorointiasetuksessa komissio esittää kuitenkin metsiin liittyvän tiedon raportointia hyvin yksityiskohtaisella tasolla.

    Asetusehdotuksessa asetetaan säännöt tiedonkeruulle, jonka katsotaan tukevan jäsenmaiden metsien käytön suunnittelua muun muassa edistettäessä metsien sopeutumiskykyä metsätuhoja vastaan. Lisäksi ehdotuksessa kannustetaan jäsenmaita tekemään vapaaehtoisia, pitkän aikavälin metsäsuunnitelmia ja esitellään ehdotus suunnitelmien sisällöksi. Asetusehdotukseen sisältyy myös totutusti ehdotus komission mittavasta toimivallasta antaa täytäntöönpano- ja delegoituja säädöksiä.

    ”Metsien sopeutumiskyvyn edistäminen on äärimmäisen tärkeää, mutta niihin liittyvät toimet tulee aina päättää kansallisella tasolla ja kansalliset olosuhteet huomioiden. Komission alempiasteista säädösvaltaa ei myöskään tule kasvattaa”, sanoo Rantamäki.

    Seuraavaksi asetus menee parlamentin ja neuvoston käsittelyyn. Metsäteollisuus arvioi, ettei asetuksen käsittelyä todennäköisesti saada valmiiksi ennen ensi kesän europarlamenttivaaleja.

    Lisää aiheesta
    • Euroopan komissio aikoo kerätä jäsenmaiden metsistä runsaasti tietoa. Tarkoituksena on edistää metsätalouden suunnittelua, mutta MTK:ta yksityiskohtainen tiedonkeruu huolestuttaa.

      Metsäpolitiikka | Paljastus: EU aikoo kerätä yksityiskohtaista tietoa metsistä – vanhat metsät, puukaupat ja bioenergian käyttö tulisivat julkisiksi tiedoiksi

    • Komissio kaipaa nykyistä yksityiskohtaisempaa seurantaa muun muassa siksi, jotta pystytään varautumaan muun muassa metsäpaloihin.

      Politiikka | EU haluaa metsien seurantajärjestelmän – mahdollistaisi entistä yksityiskohtaisemman tiedonkeruun yksityismetsistä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsäteollisuus
    EU-asetukset
    metsätieto
    metsien inventointi
    Komissio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa