

Suomalainen Elementic on kehittänyt rakennusmateriaalin, joka voi varastoida merkittävästi hiiltä. Hiili tulee puun ligniinistä, jota ei toistaiseksi ole saatu valjastettua muuhun suuren mittaluokan käyttöön kuin polttamiseen.
Keksinnöstä voidaan valmistaa tiiliä, paneeleita ja laattoja esimerkiksi rakennusten julkisivuihin ja sisätiloihin. Materiaalia – jonka nimi myös on Elementic – luonnehditaan poikkeuksellisen kestäväksi ja monikäyttöiseksi.
Kehittäjä uskoo, että tuotteella on potentiaalia jopa maailman hiilinegatiivisimmaksi rakennusmateriaaliksi. Hiilinegatiivisuus tarkoittaa tuotteen hiiltä ilmakehästä poistavaa nettovaikutusta. Puu ottaa ilmasta hiilidioksidia, josta suuri osa päätyy ligniiniin.
Rakennukset voisivat tulevaisuudessa sitoa merkittävän määrän hiiltä eli toimia hiilivarastoina. Aine valmistetaan muun muassa metsäteollisuuden sivuvirroista.
Toimitusjohtaja Ville Hulkon mukaan sivuvirtojen osuus on merkittävä, mutta valmistuksessa käytetään myös muita biopohjaisia aineita. Massan koostumus on liikesalaisuus.
Hulkko pitää hiiltä täydellisenä rakennusmateriaalina: ”Se on luja, säätä ja kemikaaleja kestävä, lahoamaton, edullinen, työstettävä ja lisäksi kaunis.”
Hän on tyytyväinen siihen, että hiiltä voidaan menetelmän ansiosta varastoida rakennuksiin eikä maakuoppiin tai meren pohjaan, niin kuin on kaavailtu.
”Saamme aidosti vaikuttavan työkalun ilmastonmuutosta vastaan”, Hulkko iloitsee.
Elementic uskoo, että materiaali voisi parhaimmillaan jopa tuplata suomalaisen metsän arvon. Innovaation kehittäjän Tuomo Hillin mukaan noin kolmasosa puusta on alihyödynnettyä ligniiniä.

Alustavat riippumattoman osapuolen laskelmat viittaavat yhtiön mukaan siihen, että Elementic varastoi hiilidioksidia enemmän kuin yksikään yleisesti tunnettu rakennusmateriaali.
“Elementic toimii omana itsenäisenä tuotteenaan, eikä sitä tarvitse sekoittaa saveen tai betoniin toimiakseen”, Hulkko konkretisoi.
VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin vertaa Elementicin valmistamista vanhaan perinteeseen hiiltää puuta.
”Hiiltämistä on käytetty maailman sivu pintojen suojaamiseen. Suomessa pistoaidan tolppien tyviä on poltettu nuotiossa. Japanissa on rakennustapa, jossa ulkolaudoitus hiilletään.”
Myös Hulkolle perinne on tuttu, mutta hän sanoo, että prosessit ovat erilaisia.
Perinteisessä hiiltämisessä puun pinta altistetaan suoraan liekille, kun taas Elementicissä koko biomassa kuumennetaan pyrolyysissä (hiillostus ilman happea perinteistä hiiltämistä kuumemmassa lämpötilassa). Lopputuloksessa saavutetaan kuitenkin samoja ominaisuuksia eli suoja lahoamista vastaan sekä UV- ja säänkestävyys.
Harlin kiinnittää huomiota siihen, että myös hiilen kiinteyttämisessä vapautuu jonkin verran hiiltä, mikä voi huonontaa hiilitasetta.
”Aika paljon riippuu siitä, miten kestävästi valmistus tehdään, ja että hiiltäminen ei saisi mennä hiilen päästöksi. Hiili on sinänsä kestävä aine. Tärkeää on, mitä raaka-ainetta käytetään. On hyvä, jos se on metsätähdettä tai metsäteollisuuden sivuvirtaa.”
Elementicin pilottitehdasta rakennetaan Lempäälään Pirkanmaalle. Ensimmäisten tuotteiden on tarkoitus olla sisätilalaattoja, joiden toimitukset alkaisivat keväällä 2026. Seuraavaksi suunnitelmissa on hiilitiilien valmistaminen julkisivukäyttöön.
Hulkko arvioi, että tehtaan ensi vuoden tuotanto riittää esimerkiksi kolmen kerrostalon julkisivuihin.
Elementic on saanut rahoitusta 10 miljoonaa euroa. Siihen sisältyvät 2,3 miljoonan euron tuotekehityslaina Business Finlandilta ja Euroopan innovaationeuvoston myöntämä 2,5 miljoonan euron avustus. Rahoittajina on myös useita yksityissijoittajia, mukaan lukien toimitusjohtaja Hulkko.
Hulkko on ennestään tuttu tekoäly-yhtiö Silo AI:n liiketoimintajohtajana ja perustajana.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
