• Kalastaja, muista syksyn kalastusrajoitukset ja rauhoitusajat –rauhoitetun kalan ottaminen voi tehdä ison loven lompakkoon

    Vaelluskalavesistöihin kuuluvien jokien ja jokisuiden verkkokalastuskielto alkaa tiistaina 15. elokuuta.
    Syysrauhoitusaika lohikalojen osalta joessa ja purossa alkaa 1. syyskuuta.
    Syysrauhoitusaika lohikalojen osalta joessa ja purossa alkaa 1. syyskuuta. Kuva: Arto Komulainen
    Metsä|Erä
    15.8.202308:00
    Eija Vallinheimo

    Kalatalouden keskusliitto muistuttaa tiedotteessaan, että verkkokalastus on kielletty vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa 15.8.–30.11. sekä meressä kilometriä lähempänä vaelluskalavesistöön kuuluvan joen suuta 15.8.–31.10.

    Varsinainen lohikalojen syysrauhoitus joessa ja purossa alkaa perjantaina 1. syyskuuta. Rajoituksilla ja rauhoituksilla suojataan syyskutuisten lohikalojen nousua lisääntymisalueille jokiin ja puroihin sekä kalojen kuturauhaa.

    "Jokisuun ja jokialueen verkkokalastusta rajoitetaan vaelluskalojen kulun turvaamiseksi, jotta kalat pääsevät nousemaan mahdollisimman vapaasti jokea ylös kutualueilleen", toteaa Kalatalouden Keskusliiton järjestöasiantuntija Mikko Malin.

    Vaelluskalavesistöllä tarkoitetaan sellaista vesialuetta, jota vaelluskalat, kuten lohi ja taimen, käyttävät keskeisenä vaellustienään tai lisääntymisalueenaan. Vaelluskalavesistöihin kuuluvat myös sellaiset rakennetut joki- ja purovesistöt, joissa esiintyy vaelluskaloja.

    Lohikalojen syysrauhoitus on voimassa joki- ja purovesistöissä 1.9.–30.11 välisenä aikana. Rauhoitusaika koskee taimenta, lohta, siikaa ja nieriää. Poikkeuksen muodostaa järvilohi, jonka rauhoitus on alkanut jo 1.8. Siika on rauhoitettu mereen laskevissa joissa ja puroissa. Nieriän rauhoitus koskee Vuoksen vesistöä. Syysrauhoitus aiheuttaa lisätyötä kalastuksenvalvonnalle. Kalan ollessa kudulla se on haavoittuvaisimmillaan.

    Kalastajan on hyvä tiedostaa, että rauhoitetun lohikalan saaliiksi ottamisesta voi koitua tuhansien eurojen lasku. Esimerkiksi rasvaevällisen rauhoitetun taimenen saaliikseen ottanut kalastaja voi joutua korvaamaan sen suojeluarvon, joka on reilut 3 000 euroa.

    Tarkemmat tiedot kalastusrajoituksista löytyvät osoitteessa Kalastusrajoitus.fi

    Lisää aiheesta
    • Kalastajan velvollisuus on tarkistaa aina ennen kalaan lähtemistä kalastusrajoitukset.

      Erä | Kuhan pyyntiin tulossa vesistökohtaisia alamittarajoituksia – kalastajan tulee olla tarkkana sääntöviidakossa

    • ”Valvontatyöstä saa paljon kiitosta. Näkyminen vesillä on tärkeää, sillä kun yksi kalastaja kohtaa valvojan vesillä,  hän kertoo siitä varmasti kaverilleen”, sanoo Pekka Kyöttinen.

      Vaikka uhanalaisille kaloille määriteltiin korvausarvo, rötöstelevä kalastaja on yhä etulyöntiasemassa valvojaan nähden

    • Kudulla kala on haavoittuvaisimmillaan ja aktiivisesta kalastuksenvalvonnasta on suurta hyötyä kalakantojen turvaamisessa.

      Erä | Lohikalojen syysrauhoitus joessa ja purossa alkaa torstaina

    Artikkelin aiheet
    kalastusrajoitukset
    rauhoitusajat
    vaelluskalat
    Kalatalouden Keskusliitto
    kalastus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle