• Puun käytön edistäminen on jäänyt sanahelinäksi – nyt taantuma iskee sahoihin voimalla

    Sahatavaran tuotanto ja vientimäärä laskivat alkuvuonna jyrkemmin kuin vuosiin.
    Tilaajalle
    Sahatavaran tuotanto ja vienti putosivat alkuvuonna selvästi aiemmasta.
    Sahatavaran tuotanto ja vienti putosivat alkuvuonna selvästi aiemmasta.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    8.5.202611:00
    Jarmo Palokallio

    Sahateollisuuden alkuvuosi on ollut surkea. Sekä sahatavaran tuotantomäärät että vienti ovat laskeneet selvemmin kuin vuosiin.

    ”Sahateollisuudessa on tällä hetkellä vaikeaa harjoittaa plusmerkkistä liiketoimintaa. Puun hintataso on korkea ja vientimarkkina piiputtaa”, toteaa Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto.

    ”Puun hintataso on korkea ja vientimarkkina piiputtaa.”

    Tino Aalto

    Kustannusten nousun lisäksi sahausta jarruttaa kysynnän heikkous. Rakentaminen on edelleen vaisua, eikä siihen ole muutosta näkyvissä.

    Sahoilla on silti uskoa paremmasta. Ekologinen puurakentaminen on edelleen yksi ase ilmastonmuutoksen torjunnassa.

    ”Pitkällä aikavälillä tuotannon kasvu voisi tuoda lisää työtä ja hyvinvointia maakuntiin, mutta se edellyttää maailmantalouden ja markkinoiden elpymistä sekä geopoliittisten jännitteiden purkautumista”, näkee Aalto.

    Puurakentamisen edistäminen ei ole lisännyt puun rakennuskäyttöä toivotulla tavalla.
    Puurakentamisen edistäminen ei ole lisännyt puun rakennuskäyttöä toivotulla tavalla. Kuva: Timo Heikkala

    Sahateollisuuden mukaan tässä tilanteessa puurakentamisen edistäminen kotimaassa on edelleen ajankohtaista. Järjestö toivoo tulevan hallituksen ottavan tuon haasteen vakavasti.

    ”Ministeriöiden tulisi lyödä päät yhteen ja miettiä, miten puurakentamista voitaisiin edistää. Esimerkiksi uusien rakennusten hiiliraja-arvoja voitaisiin kiristää, ja julkista rakentamista tulisi ohjata puun käytön suuntaan”, Aalto pohtii.

    Työsarkaa riittää. Kaikesta aiemmasta puurakentamisen edistämisestä huolimatta puun käyttö rakentamisessa on Suomessa pudonnut tällä vuosituhannella viidestä miljoonasta kuutiometristä noin kahteen miljoonaan kuutiometriin.

    Tämän vuoden tammi-maaliskuussa sahojen tuotanto tippui 2,9 miljoonaan kuutiometriin. Edellisvuoden vastaavaan eroa jäi 6 prosenttia.

    Sahatavaran viennissä pudotus oli vielä suurempi. Se jäi 1,2 miljoonaan kuutiometriin, missä laskua oli 13 prosenttia.

    Erityisen vaikeaa on ollut mäntyyn keskittyneillä sahoilla. Mäntysahatavaran vienti supistui lähes viidenneksellä alkuvuonna.

    Kuusella kysyntä on hieman parempaa, mutta senkin osalta kannattavuudessa on suuria haasteita.

    Sahateollisuuden mukaan sahatavaran toimitusmäärät Lähi-itään olivat laskussa jo ennen alueen uusinta kriisiä. Iranin sodan aikana tilanne on heikentynyt entisestään.

    Tammi-helmikuussa esimerkiksi Egypti ja Saudi-Arabia ostivat noin viidenneksen aiempaa vähemmän suomalaista sahatavaraa.

    Aasiassa sana suunta. Kiinan sahatavaraostot Suomesta puolittuivat ja sahatavaran Japanin vienti laski reilulla viidenneksellä viime vuodesta.

    Kovien kantohintojen ja heikon kysynnän lisäksi sahojen kannattavuutta syövät logistiikan kustannukset. Puun korjuun, sivutuotteiden ja puutuotteiden kuljetuksen kustannukset ovat lähes viidesosa sahayritysten kuluista.

    Esimerkiksi diesel kallistui nousi maaliskuussa lähes neljänneksellä. Myös kansainväliset rahdit ovat kallistuneet nopeasti.

    Lisää aiheesta
    • Maiden väliseen puun hintavertailuun vaikuttavat erilaiset mittausmenetelmät, kauppatavat ja kustannusrakenne.

      Puukauppa | Omenoita vai appelsiineja? Sahateollisuus varoittaa puun hinnan vertailun sudenkuopista Euroopassa

      Tilaajalle
    • Rakennusala kasvaa tänä vuonna Keski-Euroopassa hyvää vauhtia.  Kuvassa Hampurin Hafencityyn rakennettava Elbtower.

      Rakentaminen | Konkurssiaalto rassaa puurakentamista Keski-Euroopassa, vaikka yleisesti alan suhdannesynkkyys on väistymässä

      Tilaajalle
    • Sahat vaativat ammattidieselin käyttöönottoa kilpailukyvyn säilyttämiseksi.

      Metsäteollisuus | Kuljetuskustannukset kurittavat sahoja – ”Nyt tarvitaan päätös ammattidieselistä”

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    puurakentaminen
    vientimarkkinat
    taantuma
    ilmastonmuutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa