
Rovaniemen alueen mäntymetsissä on havaittu neulaskatoa. Lapin Kansan mukaan neulaskadon alue kattaa jopa 250 hehtaarin alueen Rovaniemellä. Tieto perustuu tuhoilmoituksiin.
Luken puustotuhojen seurannasta vastaava tutkija Tiina Ylioja arvioi Lapin Kansalle, että kyseessä on todennäköisesti huomattavasti laajemmalle ulottuva ilmiö.
”Neulaskadon alue on niin laaja, että todennäköisesti syy on laajalti vaikuttaneessa poikkeuksellisissa sääolosuhteessa eli tuho voi olla pelkästään abioottinen”, Ylioja kertoo.
Syy säilyy edelleen mysteerinä, mutta syytä huoleen ei Luken mukaan ole. Taudinaiheuttajaa selvitetään yhä, mutta hyönteistuhosta, eli esimerkiksi mäntypistiäisistä, ei Yliojan mukaan ole kyse.
Lukelle toimitetuista näytteistä on Lapin Kansan mukaan saatu selville, että viimeisestä vuosikasvusta neulaset ovat tippuneet pois, mutta silmu ja verso ovat eläviä. Toiveena on, että ne talvehtivat normaalisti ja puut lähtevät ensi kesänä kasvuun.
”Vaikka syy selviäisi, metsänomistajat eivät voi tehdä asialle mitään. Kasvutappiota syntyy joka tapauksessa”, Ylioja kertoo.
Lapin Kansa: Rovaniemen metsätuhojen syytä tutkitaan yhä: ”Metsänomistajat eivät voi tehdä asialle mitään”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
