• Sahateollisuus kärsii Lähi-idän kriisin vaikutuksista – ”Pitkittää negatiivista taloustilannetta ja synkistää näkymiä”

    Kriisi vaikuttaa sahateollisuuteen ennen kaikkea logistiikan, kustannusten ja markkinaepävarmuuksien kautta. Suurin riski liittyy kustannustason nousuun.
    Kasvavat logistiikkakustannukset ja kuljetushäiriöt heijastuvat Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän lisäksi Aasian markkinoihin.
    Kasvavat logistiikkakustannukset ja kuljetushäiriöt heijastuvat Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän lisäksi Aasian markkinoihin. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.3.202611:14
    Eija Vallinheimo

    Sahateollisuus ry toteutti sahayrityksille kyselyn Lähi-idän kriisin vaikutuksista suhdanne- ja markkinatilanteeseen. Vastausten perusteella kriisi heijastuu laajalti myös Aasian markkinoihin.

    Suomen sahayritysten tuotannosta noin 80 prosenttia viedään yli 70 maahan. Sahateollisuus ry:n 19.–23. maaliskuuta toteuttamassa kyselyssä paljastui, että kriisi vaikuttaa sahateollisuuteen ennen kaikkea logistiikan, kustannusten ja markkinaepävarmuuden kautta. Vaikutukset ovat lisäksi nopeita ja laaja-alaisia koko arvoketjussa.

    Tilannetta ei helpota sekään, että useilla keskeisillä markkinoilla lopputuotteiden kysyntä on jo usean vuoden ajan ollut vaisua yleisen taloudellisen epävarmuuden ja matalan rakentamisaktiivisuuden vuoksi.

    ”Sahateollisuuden suhdannetilanne on ollut vaikea jo parin vuoden ajan.”

    Tino Aalto

    ”Sahateollisuuden suhdannetilanne on ollut vaikea jo parin vuoden ajan. Kotimaan kustannustaso on ollut ja on edelleen raskas puuraaka-aineen korkean hinnan vuoksi ja kansainvälisillä lopputuotemarkkinoilla kysyntä on ollut laimeaa. Lähi-idän akuutti kriisi pitkittää negatiivista taloustilannetta ja synkistää sahateollisuuden näkymiä koko vuodelle”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto arvioi tiedotteessa.

    Sahateollisuudelle Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alue on perinteisesti ollut tärkeä markkina. Vuonna 2025 sahateollisuuden viennin arvo MENA-alueelle oli lähes 600 miljoonaa euroa.

    Suurimmat vientimaat (MENA)

    Egypti (254 milj. €)

    Saudi-Arabia (100 milj. €)

    Israel (86 milj. €)

    Algeria (62 milj. €)

    Marokko (42 milj. €).

    Sahayrityksille logistiikka on raaka-ainehankinnan jälkeen toiseksi suurin kustannuserä. Kustannusten nousu heijastuu suoraan kannattavuuteen. Kyselyyn vastanneista 97 prosenttia kertoi logistiikkakustannusten kasvaneen, ja 90 prosenttia yrityksistä on kohdannut logistiikkahaasteita kriisin alkamisen jälkeen.

    Rahti- ja kuljetuskustannukset ovat nousseet erityisesti polttoaineen hinnan nousun sekä merikuljetuksiin kohdistuvien riskilisien seurauksena. Myös konttiliikenteessä esiintyy viiveitä.

    Suurimmat vientimaat (Aasia)

    Japani (305 milj. €)

    Kiina (84 milj. €)

    Filippiinit (41 milj. €).

    Kasvavat logistiikkakustannukset ja kuljetushäiriöt heijastuvat Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän lisäksi Aasian markkinoihin, jotka ovat sahateollisuudelle toinen merkittävä vientialue. Vuonna 2025 viennin arvo Aasiaan oli noin 500 miljoonaa euroa.

    Suuri osa Itä-Aasiaan matkaavista rahtialuksista joutuu nyt Suezin kanavan sijaan kiertämään Afrikan ympäri, mikä kasvattaa sekä polttoainekustannuksia että kuljetusaikaa.

    ”Inflaation kiihtyminen ja korkojen nousu olisivat myrkkyä rakentamisen aktiviteetille keskeisillä vientimarkkinoilla. Viennin veto vaatisi vakautta ja ennustettavuutta, joita nyt ei valitettavasti ole näköpiirissä”, Sahateollisuuden Aalto päättää.

    Yritykset pitävät suurimpina riskeinä kustannustason jatkuvaa nousua, jota on vaikea siirtää lopputuotteiden hintoihin.

    Kysyttäessä kriisin vaikutuksia kuluvan vuoden suhdannenäkymiin peräti 87 prosenttia vastaajista arvioi vaikutuksen olevan negatiivinen. Yritykset pitävät suurimpina riskeinä kustannustason jatkuvaa nousua, jota on vaikea siirtää lopputuotteiden hintoihin, sekä keskeisten vientimarkkinoiden pitkittyviä häiriöitä.

    Kriisin vaikutukset ulottuvat myös laajemmin talouteen ja sitä kautta sahateollisuuteen. Epävarmuuden kasvu heikentää investointeja ja rakentamista. Lisäksi korkojen nousu sekä inflaatiopaineet voivat edelleen vaimentaa kysyntää. Vastausten perusteella asiakkaiden päätöksenteko on jo hidastunut ja kauppoja on siirtynyt eteenpäin.

    Sahateollisuus ry:n toteuttamaan kyselyyn vastasi 30 sahayritysten ylimpään johtoon kuuluvaa henkilöä, pääosin myynnistä vastaavia johtajia ja toimitusjohtajia. Vastaajista 80 prosenttia arvioi kriisin vaikuttaneen jo nyt negatiivisesti liiketoimintaan, eikä yksikään vastaajista nähnyt kriisillä positiivisia vaikutuksia. Vientiluvut perustuvat Tullin tietokantoihin.

    Lisää aiheesta
    • Suomi elää viennistä. Tavaraviennin arvo vuonna 2025 oli yli 74 miljardia euroa.

      Talous | Näin metsäala porskuttaa vientitilastoissa – risteilyaluksetkin jäivät taakse

      Tilaajalle
    • Lisää tuulimyllyjä vai kaasuvoimaa? EU-komission Ursula von der Leyen hakee kompromissia EU-maita jakaviin energiaratkaisuihin.

      Energia | EU riitelee taas itseään rikki, kun sota Lähi-idässä nostaa energian ja sähkön hintaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    Lähi-idän kriisi
    vientimarkkinat
    logistiikka
    kustannustaso
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa