Siitepöly ärsyttää, mutta on luonnolle välttämätön

Siitepöly itsessään on vaaratonta, mutta tunkeutuessaan elimistöön se huijaa elimistön luulemaan, että siitepöly on jotain vaarallista, jolloin elimistö alkaa erittää vasta-aineita.

Siitepölyallergiasta kärsii noin joka viides suomalainen. Allergialle ei aina voi mitään, mutta elintavoilla voi ainakin jossain määrin vaikuttaa.

Lasten olisi hyvä pienestä pitäen altistaa itsensä luonnolle möyrimällä metsissä ja mullassa, jolloin elimistön immuniteetti pääsee kehittymään kunnolla. Liian steriili elinympäristö lisää allergioita.

Kevään ensimmäisiä siitepölyn tuottajia ovat pähkinäpensaat ja lepät, jotka pöläyttävät sukusolujaan ilmoille jo maaliskuussa. Huhti–toukokuun vaihteessa joukkoon liittyy koivu.

Kaikkien kasvien siitepöly ei aiheuta allergiaa. Esimerkiksi mänty tuottaa valtavat määrät siitepölyä – sen voi huomata keväisin järvien rannoilla, mutta se ei yleensä tuota oireita. Myös kuusen siitepölylle harva on allerginen.

Havupuiden siitepölyn hiukkasten seinämä on paksu, eivätkä allergiaa aiheuttavat valkuaisaineet pääse siitä purkautumaan. Sen sijaan leppien ja koivun siitepölyhiukkasten kuori särkyy niiden ajautuessa ihmisen limakalvoille, ja siitepölyn sisällä olevat valkuaisaineet pääsevät vapaiksi.

Yhdessä suurikokoisessa koivussa voi olla kymmenen tuhatta norkkoa, joista jokaisessa kehittyy miljoonia siitepölyhiukkasta. Kuva: Juho Rahkonen

Ilmassa leijuvan siitepölyhiukkasen koko on vain parinkymmenen mikrometrin eli millin tuhannesosan luokkaa. Joissakin hiukkasissa on ilmarakkulat tai pieniä vakoja, jotka toimivat siivekkeinä. Siitepölyhiukkaset voivatkin kulkeutua tuhansien kilometrien päähän.

Yhdessä suurikokoisessa koivussa voi olla kymmenen tuhatta norkkoa, joista jokaisessa kehittyy miljoonia siitepölyhiukkasta.

Lehtipuut kukkivat yleensä juuri ennen lehtien puhkeamista, jolloin tuuli pääsee esteettä puhaltamaan latvustossa ja levittämään siitepölyä tehokkaasti.

Monet runsaasti siitepölyä tuottavat kasvit ovat tuulipölytteisiä, ja niillä on vaatimattomat kukat.

Esimerkiksi leppien ja pähkinäpensaan ei tarvitse koreilla komeilla kukilla toisin kuin hyönteispölytteisten kasvien, joiden on houkuteltava hyönteisiä vierailemaan kukillaan.

Mehiläiset, kimalaiset, kukkakärpäset ja kiitäjäperhoset pörräävät kukilla imemässä mettä. Samalla niiden pörröiseen ruumiiseen tarttuu siitepölyä, joka kulkeutuu hyönteisen mukana toisiin kasveihin.

Ilman tätä elintärkeää pölytystyötä kaikkien lajien siitepöly ei löytäisi paikkaansa, ja esimerkiksi marja- ja hedelmäsadot jäisivät olemattomiksi.

Sorsaperhe ui männyn siitepölyn peittämässä järvessä. Kuva: Juho Rahkonen

Siitepöly avaa myös kiehtovia näkymiä esihistoriaan.

Soiden turvekerroksiin ja lampien pohjaliejuun varastoituneet siitepölyhiukkaset kertovat tutkijoille, miten Suomen ilmasto ja kasvillisuus ovat vaihdelleet jääkauden jälkeisinä noin 10 000 vuotena.

Mikroskoopilla pystytään erottamaan, mistä kasvilajista siitepöly on peräisin, ja ikää voidaan määrittää radiohiilimenetelmällä.

Suo- ja järvisedimenteistä löytyneiden kasvinäytteiden perusteella on päätelty, että Suomessa oli pian jääkauden jälkeen nykyistä lämpimämpi ilmasto. Täällä kasvoi sellaisia kasveja, joita nykyisin elää huomattavasti etelämpänä.