• Kuka päättää, onko minun luontosuhteeni vääristyneempi kuin sinun?

    Kenen luontosuhde on parempi kuin toisen? Onko pääkaupungissa asuvan luontosuhde vähemmän vääristynyt kuin Tampereella, Oulussa tai Hikiällä asuvan, pohtii MT:n erätoimittaja.
    Yksi vihaa, toinen ihailee ja kolmannelle valkoposkihanhi ei aiheuta mitään tuntemuksia. Kaikilla on erilainen suhde tähän lintuun.
    Yksi vihaa, toinen ihailee ja kolmannelle valkoposkihanhi ei aiheuta mitään tuntemuksia. Kaikilla on erilainen suhde tähän lintuun. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    1.8.202515:00
    Kolumni
    Eija Vallinheimo

    Luin taannoin sanomalehdestä kolumnia, jonka mukaan luontosuhde on vääristynyt silloin, kun ristiriidat pyritään rauhoittamaan tappamalla. Kolumnia lukiessa alkoi väkisin nousta karvat pystyyn.

    Kuinka helppoa onkaan lähteä moittimaan muiden luontosuhdetta varsinkaan tutustumatta ensin niihin muihin ja heidän kokemuksiinsa.

    Tekstin mukaan ympäristöpolitiikka on rikki, koska päätöksentekijät suhtautuvat luontoon ja rauhoitettuihin lajeihin kielteisesti. Jos laji koetaan ”häiritseväksi”, se tapetaan, kuului syytös.

    Häiritseminen tuntuu rienaukselta samaan aikaan kun lampaankasvattaja tilittää, kuinka hän öisin nukkuu laitumen vieressä pitäen katraastaan huolta ja peläten lampaita tappaneen suden paluuta tiluksille.

    Kolumnin mukaan valkoposkihanhista on ”riesaa” viljelijöille. Samaan aikaan takana on pahin hanhikevät miesmuistiin. Paikoin koko rehusato menetettiin hanhien suihin. Kuka puhuisi riesasta, jos osa palkasta jäisikin tulematta joka kevät omalle tilille?

    Kaupunkien puistoissa poikasiaan hoivaavien hanhien seuraamisen tuomien luontokokemusten taloudellista arvoa ei kuuleman mukaan ole laskettu.

    Kenelle on todellinen luontokokemus se, että hanhia ja niiden kakkaa on puistot ja rannat täynnä? Käsi pystyyn kaikki ne, joille se on arvokas luontokokemus.

    Kirjoittajan mukaan luonto ei ole pelkkä viljelijöitä, kalastajia tai ylipäätään ihmisiä haittaava menoerä. Luonto ei ole tietenkään ole pelkästään mitään, mutta asioiden yksipuolinen tyrmääminen ei auta asiaa.

    Suden tai minkä tahansa muun eläimen suojelu ei ole asia, joka voidaan irrottaa pelkäksi luonnoksi. Mukana tulee aina koko muu maailma; ihmiset, muut eläimet, yhteiskunta, elinkeinot ja tunteet.

    Nyt karhusta uhkaa metsästyksen torppaantumisen myötä uhkaa tulla pelätty haittaeläin.

    Hyvä esimerkki on karhu. Karhu on ollut arvostettu metsän kuningas, jota on myös metsästetty. Nyt karhusta uhkaa metsästyksen torppaantumisen myötä uhkaa tulla pelätty haittaeläin.

    Ei kukaan varmasti halua ajaa karhuja sukupuuttoon, mutta yhteiselo pitää olla kaikkien kannalta siedettävää ja keinoja yhteiseloon etsiä yhteistuumin.

    Se, että ihmisten ongelmat otetaan tosissaan, ja he voivat olla mukana päättämässä omaa elämäänsä koskettavista asioista, auttaa myös eläimiä.

    Oma luontosuhteeni on varmasti erilainen kuin kolumnin kirjoittajalla, toisella metsästäjällä tai vaikkapa lammastilallisella tai kalastajalla.

    Minä en silti voi sanoa, kenen luontosuhde on oikeampi tai väärempi. Jokainen kokee luonnon päivittäin eri tavalla.

    Se mitä toinen vihaa, toinen rakastaa.

    Lisää aiheesta
    • Voiko olla kiehtovampaa näkyä kuin männynneulasten kattama ja käpyjen koristama polku, joka katoaa mutkitellen metsän siimekseen, kirjoittaja pohdiskelee.

      Luonto | Aarteen lukija kulkee metsäpoluilla kaikkina vuodenaikoina ja kaikilla keleillä – ”Mikään ei toistu koskaan ihan samanlaisena”

    • Tuhatpäisistä pelloilla laiduntavista hanhiparvista on tullut arkipäivää myös Pohjois-Savossa.

      Maatalous | Pohjois-Savon rehusato menetettiin paikoin kokonaan valkoposkihanhille – alueellinen riistaneuvosto vaatii toimia

    • Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatiloja muuttamaan tuotantosuuntaa.

      Maatalous | Valkoposkihanhet aiheuttavat nyt ennätysvahinkoja viljelyksille

    • Valkoposkihanhi pistää pasmat sekaisin monilta kaupunkilaisiltakin, joiden ei tarvitse viljasadosta murehtia. Kakkaa ei saisi nurmikolla olla ja kaakatuskin ärsyttää.

      Kulttuuri | Koomikko Iikka Kivi lyö läskiksi suomalaisten luontosuhteen: ”Miksi hanhi ärsyttää ja peto pelottaa?”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    luontosuhde
    luonto
    ympäristöpolitiikka
    karhu
    valkoposkihanhi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle