• Valkoposkihanhet aiheuttavat nyt ennätysvahinkoja viljelyksille

    MTK vaatii pikaisia kansallisia ratkaisuja ja muistuttaa, että viljelijöiden sietokyky on ollut koetuksella jo pitkään.
    Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatiloja muuttamaan tuotantosuuntaa.
    Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatiloja muuttamaan tuotantosuuntaa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalous
    27.5.202510:54
    Eija Vallinheimo

    Ennakkoarvioiden mukaan keväällä 2025 valkoposkihanhien aiheuttamat maatalousvahingot saattavat kasvaa ennätyksellisen suuriksi. Suuri osa Barentsinmerelle pesimään matkalla olleista hanhista tankkasi tänä vuonna Suomen pelloilla. Vakavia vahinkoja syntyi jälleen aiempaa laajemmalla alueella.

    Lisää aiheesta
    • Nyt valkoposkihanhet tankkaavat ennen pesimäalueilleen muuttamista.

      Maatalous | Barentsinmeren koko valkoposkihanhikannasta valtaosa tankkaa nyt Suomessa ja lähialueella

    • Valkoposkihanhet ovat lekutelleet Etelä- ja Pohjois-Karjalan pelloille suurina parvina.

      Luonto | Jo yli 200 000 valkoposkihanhea ruokailee nyt Suomen pelloilla

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK edellyttää, että valtion budjettiin varataan riittävästi varoja kaikkien aiheutuneiden vahinkojen korvaamiseen. Järjestö ei hyväksy minkäänlaisia leikkauksia tai viivästyksiä korvausmaksuihin.

    Viljelijöiden sietokyky on ollut koetuksella jo pitkään. MTK:n tiedotteen mukaan Pohjois-Karjalassa on jo herännyt huoli karjankasvatuksen tulevaisuudesta, hanhien syödessä rehuksi tarkoitetun sadon.

    Lisää aiheesta
    • Hanhipaimen Esa Laine kiikaroi lähestyviä hanhiparvia Liperissä keväällä 2023.

      Maatalous | Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatilat jopa vaihtamaan tuotantosuuntaa – ”Näiden kanssa joutuu vaan elämään”

      Tilaajalle

    ”Ongelma on pakko ratkaista. Minkäänlainen venkoilu ei yksinkertaisesti enää käy. Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön keskinäiset kiistat on jätettävä sivuun, ja myös komission sekä EU:n tuomioistuimen pelko on unohdettava”, painottaa MTK:n johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttila.

    ”Ongelma on pakko ratkaista. Minkäänlainen venkoilu ei yksinkertaisesti enää käy.”

    Juha Marttila

    Valkoposkihanhi on sekä kansainvälisesti että kansallisesti tiukasti suojeltu laji. Lintujen tahallinen häirintä tai tappaminen edellyttää ely-keskuksen poikkeuslupaa.

    Lupaprosessi on hallinnollisesti raskas. MTK tähdentää tiedotteessa, että luvan saantiin liittyvä tiukka tulkinta ja oikeuskäytäntö tekevät poikkeamisesta käytännössä niin vaikeaa, ettei se ole riittävän tehokas keino estää tai rajoittaa hanhien aiheuttamia vahinkoja.

    ”Ruotsissa käytössä oleva suojametsästys on sallittava myös meillä. Lisäksi kansallisia tulkintoja on muutettava niin, ettei paukkupatruunakarkotusta pidetä muuna tyydyttävänä ratkaisuna, ja että kovaääninen toiminta sallitaan myös keväisin”, Marttila toteaa.

    Suomen pyrkii vaikuttamaan EU:ssa niin, että valkoposkihanhen tiukasta suojelusta luovuttaisiin Bernin sopimuksessa ja EU:n lintudirektiivissä. MTK:n mukaan näitä päätöksiä ei voida jäädä odottamaan.

    Ministeri Essayahin ja ministeri Multalan on viipymättä järjestettävä kriisikokous vahinkoalueella.

    Juha Marttila

    ”Päättäjien on tartuttava kansallisiin ratkaisuihin heti. Ministeri Essayhin ja ministeri Multalan on viipymättä järjestettävä kriisikokous vahinkoalueella, jotta toimenpiteisiin ryhtymistä saadaan vauhditettua”, Marttila vaatii.

    Lisää aiheesta
    • Pohjois-Karjalassa korvauksia maksettiin noin 2,2 miljoonaa euroa.

      Talous | Valkoposkihanhien aiheuttamia vahinkoja korvattiin lähes kolmella miljoonalla eurolla viime vuonna

      Tilaajalle
    • Merimetsopopulaation suuruusluokaksi Suomen merialueilla arvioidaan yli 120 000 yksilöä.

      Erä | Ympäristövaliokunta puoltaa merimetsojen ja valkoposkihanhien metsästyksen sallimista

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen