• Barentsinmeren koko valkoposkihanhikannasta valtaosa tankkaa nyt Suomessa ja lähialueella

    Valkoposkihanhien muutto jälleen hidastunut viileän sään takia. Pohjois-Karjalassa oleilee nyt arviolta 170 000 valkoposkihanhea.
    Nyt valkoposkihanhet tankkaavat ennen pesimäalueilleen muuttamista.
    Nyt valkoposkihanhet tankkaavat ennen pesimäalueilleen muuttamista.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalous
    15.5.202513:39
    Eija Vallinheimo

    Kulunut viikko oli Suomessa viileä, minkä takia Suomessa olleet valkoposkihanhet pysyivät aloillaan ja lisää saapui lounaasta. Barentsinmeren valkoposkihanhikannasta valtaosa on nyt Suomessa ja sen lähialueella. Nyt valkoposkihanhet tankkaavat ennen pesimäalueilleen muuttamista, Birdlifen tiedotteessa kerrotaan.

    Pohjois-Karjalan ely-keskuksen valkoposkihanhilaskennan mukaan voitiin noin 170 000 valkoposkihanhen oleilevan nyt maakunnan alueella. Suurimmat kuntakohtaiset määrät ovat olleet Polvijärvellä, Liperissä, Rääkkylässä, Joensuussa, Kiteellä ja Tohmajärvellä. Laskennan suurimmat kerääntymät olivat Rääkkylän Oravilahden 15 000 ja Kiteen Kesälahden 13 000 valkoposkihanhea.

    Muualla Suomessa jakson suurimmat lepäilijä- ja ruokailukerääntymäarviot olivat BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan Kouvolasta, jossa Teutjärvellä lepäili 11.5. Teutjärven 50 000 valkoposkihanhea.

    Isoja muuttoryntäyksiä ei jaksolla Suomessa havaittu. Arvioiden mukaan Vienanmerelle tai edemmäs on mennyt toistaiseksi hyvin vähän valkoposkihanhia. Keskimääräinen päämuutto arktiselle alueelle ajoittuu ensi viikonlopulle ja viikolle, mutta tänä vuonna muuton ennustaminen on vaikeaa.

    ”Loppuviikko on kolea ja pohjoistuulinen, joten jos valkoposkihanhia muuttaa niin ne päätynevät enimmäkseen Viroon tai jos jatkavat matkaa niin muuttavat Suomen kaakkoispuolelta. Viikonloppuna pohjoisvirtaus heikkenee, jolloin saattaa käynnistyä hyväkin muutto. Maanantaina – tiistaina pohjoisvirtaus palaa, joten oikeaa päämuuttoa on vaikea ennustaa”, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen.

    Tiedot perustuvat BirdLifen ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen yhteistyöhön.

    Lisää aiheesta
    • Hanhipaimen Esa Laine kiikaroi lähestyviä hanhiparvia Liperissä keväällä 2023.

      Maatalous | Hanhien aiheuttamat vahingot pakottavat maatilat jopa vaihtamaan tuotantosuuntaa – ”Näiden kanssa joutuu vaan elämään”

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhet ovat lekutelleet Etelä- ja Pohjois-Karjalan pelloille suurina parvina.

      Luonto | Jo yli 200 000 valkoposkihanhea ruokailee nyt Suomen pelloilla

    • Valkoposkihanhien päämuutto ei ole vielä käynnistynyt.

      Luonto | Kylmä sää lykkää valkoposkihanhien tuloa – päämuutto vielä edessä

      Tilaajalle
    • Merimetsopopulaation suuruusluokaksi Suomen merialueilla arvioidaan yli 120 000 yksilöä.

      Erä | Ympäristövaliokunta puoltaa merimetsojen ja valkoposkihanhien metsästyksen sallimista

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    muuttolinnut
    Pohjois-Karjala
    lintulaskenta
    BirdLife Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen