• Suurpetojen vahinkoperusteisiin poikkeuslupiin lisää joustavuutta – tavoitteena puuttua tehokkaammin petovahinkoihin

    Asetusmuutosten tavoitteena on lisätä joustavuutta erityisesti suurpetojen niin sanottujen vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämiseen.
    Vuonna 2023 Suomen riistakeskus myönsi muun muassa 300 kannanhoidollista ilveksen poikkeuslupaa. Kuvituskuva Ähtärin eläinpuiston ilveksestä.
    Vuonna 2023 Suomen riistakeskus myönsi muun muassa 300 kannanhoidollista ilveksen poikkeuslupaa. Kuvituskuva Ähtärin eläinpuiston ilveksestä. Kuva: Timo Ahopelto
    Metsä|Erä
    11.7.202420:30
    Henna Lääveri

    Hallitus on hyväksynyt tänään torstaina suurpetojen vahinkoperusteisia poikkeuslupia koskevan asetusmuutoksen.

    Joustavuutta tuoreilla muutoksilla haetaan esimerkiksi poikkeusluvan kohdentamisen vaatimuksiin tilanteissa, missä vahinkoa tai uhkaa aiheuttavan suurpetoyksilön tunnistaminen ei perustellusta syystä johtuen ole mahdollista.

    Perusteltuja syitä voivat ministeriön mukaan olla muun muassa sääolosuhteet tai se, ettei lajin tunnistaminen biologisista ominaispiirteiden perusteella ole mahdollista.

    Muutoksen myötä poikkeuslupa voidaan myöntää kohdentamatta sitä tiettyyn yksilöön, ja poikkeusluvalla tapahtuva pyynti voidaan sallia yksittäistä vahinkokohdetta laajemmalla alueella. Muutoksella on ministeriön mukaan tarkoitus vastata erityisesti suurpetojen vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien käyttöön liittyviin haasteisiin sulan maan aikana.

    Jatkossa vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämisedellytyksien arvioinnissa otetaan huomioon suurpetojen lajin biologiset ominaispiirteet. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi suden laumakäyttäytymistä, joka eroaa muista yksin tai pentujen kanssa elävistä suurpedoista.
    Jatkossa vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämisedellytyksien arvioinnissa otetaan huomioon suurpetojen lajin biologiset ominaispiirteet. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi suden laumakäyttäytymistä, joka eroaa muista yksin tai pentujen kanssa elävistä suurpedoista. Kuva: Markku Vuorikari

    Jatkossa Suomen riistakeskuksen on vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämisedellytyksiä arvioidessaan huomioitava suurpetojen kohdalla myös lajin biologiset ominaispiirteet, kuten reviirikäyttäytyminen ja saalistus.

    Tällä tarkoitetaan ministeriön mukaan erityisesti suden laumakäyttäytymistä, joka eroaa muista yksin tai pentujen kanssa elävistä suurpedoista.

    Jos poikkeusluvalla pyritään suojelemaan muuta lajistoa, kuten metsäpeuraa, on ministeriön mukaan myös turvattavan lajin kanta maakunnassa ja koko maassa sekä lajin biologiset ominaispiirteet. Lisäksi lajin elinvoimaisuuteen liittyvät uhat tulee huomioida.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin mukaan poikkeuslupakäytäntöjen sujuvoittamisella parannetaan edellytyksiä suurpetojen poistolle erityisesti vahinko- ja turvallisuusperusteisilla luvilla.

    ”Samalla edistetään sosioekonomista kestävyyttä. Petovahingot ovat todellinen ongelma, ja niihin on pystyttävä puuttumaan tehokkaasti. Näillä joustoilla haemme nykyistä toimivampia käytäntöjä luontodirektiivin puitteissa, toteaa Essayah tiedotteessa.

    Muutosten tavoitteena on lisätä joustavuutta erityisesti suurpetojen niin sanottujen vahinko- ja turvallisuusperusteisten poikkeuslupien myöntämiseen. Asetusmuutos astuu voimaan perjantaina 12.7.2024.

    Miniteriön mukaan tuore asetus tukee pääministerin Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan ”Suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn.”

    Lisää aiheesta
    • Metsästäjien havaintojen mukaan ilveksiä voi olla todellisuudessa huomattavasti suurempi määrä kanta-arvioon verrattuna.

      Erä | Metsästäjäliitto: Suurpetojen kanta-arvioiden pohja murenemassa

    • Ministeriö on jo aloittanut valmistelun hybridisusien kaatolupia helpottavasta lakimuutoksesta. Arkistokuva, kuvan eläin ei liity tapaukseen.

      Erä | Suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjä pohtiva asiantuntijatyöryhmä nimetty – ”Meidän on ministeriössä käännettävä myös tämä kivi”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle