

Euroopassa on palanut tänä vuonna yli miljoona hehtaaria maata, kertoo European Forest Fire Information System (Effis). Se on yli kolme kertaa enemmän kuin keskimääräisenä vuonna ja vastaa pinta-alaltaan suunnilleen Uudenmaan maakuntaa.
Yhtä laajat maastopalot nähtiin viimeksi vuonna 2006.
Palot ovat iskeneet suhteellisesti pahiten Kyprokseen ja Portugaliin. Kyproksen pinta-alasta on palanut tänä vuonna reilu pari prosenttia ja Portugalin pinta-alasta noin kolme prosenttia.
Portugalissa se tarkoittaa noin 277 000 hehtaaria eli yli neljännestä koko Euroopan maastopalojen pinta-alasta.
Laajimpia maastopalot ovat kuitenkin olleet Espanjassa, missä oli syyskuun loppuun mennessä palanut 389 000 hehtaaria maata.
Lisäksi Saksassa ja Slovakiassa oli elokuun puoleenväliin mennessä palanut enemmän maastoa kuin koskaan aiemmin mittaushistorian aikana.
”Maastopaloista vapautuneet päästöt ovat olleet suurempia kuin minään kesänä vähintään 23 vuoteen.”
Pyreneiden niemimaahan kuuluvien Espanjan ja Portugalin maastopalot tuottivat kolme neljäsosaa Euroopan paloista syntyneistä hiilidioksidipäästöistä, kertoo Copernicus. Alueen palot syttyivät pääasiassa elokuun puolivälin tienoilla.
Maastopalokauden alkupäässä etenkin Turkissa, Kyproksella ja Balkanin alueella kärsittiin rajuista paloista.
”Euroopassa ja pääasiassa Etelä-Euroopassa oli läpi kesän useita eri alueita, joissa maastopalot olivat voimakkaita. Maastopaloista vapautuneet päästöt ovat olleet suurempia kuin minään kesänä vähintään 23 vuoteen”, kertoo Copernicuksen ilmakehän seurantapalvelun (Cams) johtaja Laurence Rouil.

Kanadassa maastopalot jatkuivat voimakkaina vielä syyskuun alkupuolella. Maastopalokausi on ollut maan toiseksi pahin. Edelle yltää vain vuosi 2023, jolloin maastopaloissa tuhoutui yli 17 miljoonaa hehtaaria.
Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä palojen pinta-ala on noin 8,9 miljoonaa hehtaaria eli lähes Unkarin kokoisen alueen verran.
Kanadassa palaa vuosittain keskimäärin reilu neljä miljoonaa hehtaaria maata. Jo kolmatta vuotta putkeen maastopalot ovat olleet sitä laajempia.
Loppukesän ja alkusyksyn aikana Kanadan maastopalot painottuivat maan länsiosiin Brittiläisen Kolumbian sekä Yukonin ja Luoteisterritorioiden alueelle. Aiemmin kesällä maastopaloja oli eniten Saskatchewanin, Manitoban ja Ontarion provinsseissa maan keskiosissa.

Euroopan maastopalojen taustalla on tavanomaista kuumempi kesä. Copernicuksen ilmastonmuutospalvelun mukaan kesä–heinäkuu oli Euroopassa kuumin koskaan. Lämpötila kohosi 0,7 astetta vuosien 1991–2020 keskiarvon yläpuolelle.
Heinäkuu oli tukala etenkin Ruotsissa ja Suomessa. Täällä elohopea kipusi 30 asteen yläpuolelle peräti 15 päivänä.
Turkissa puolestaan mitattiin heinäkuussa maan kaikkien aikojen lämpöennätys, 50,5 celsiusastetta. Turkissa ei ole koskaan aiemmin ollut yli 50 asteen lämpötiloja.
Pitkän aikavälin sääennuste lupaa Eurooppaan tavanomaista korkeampia lämpötiloja. Jo läpi kesän kuivuudesta kärsineisiin Portugaliin ja Espanjaan on lokakuussakin luvassa tavanomaista kuivempaa säätä. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa odotetaan hieman tavallista runsaampaa sademäärää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
