• Ponsse teki metsäkoneita nopeammin kuin uusia tilauksia kertyi

    Talouden epävarmuus painaa uusien metsäkoneiden myyntiä.
    Ponssen tulos on laskenut viime vuoteen verrattuna.
    Ponssen tulos on laskenut viime vuoteen verrattuna. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Yritykset
    12.8.202612:53
    Henrik Hohteri

    Metsäkonevalmistaja Ponsse sai huhti–kesäkuussa tilauksia 179,2 miljoonan euron arvosta, mikä oli hieman enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myös koko alkuvuoden vertailussa saatujen tilausten arvo nousi.

    Yhtiön tulos kuitenkin heikkeni edellisvuoteen verrattuna.

    Tammi–kesäkuun tulos oli 12 miljoonaa euroa voitollinen, kun se vuotta aiemmin oli 16,1 miljoonaa euroa. Tuloksen laskuun vaikutti yhtiön heikko ensimmäinen neljännes.

    Lisää aiheesta
    • Ponssen alkuvuosi oli tuloksellisesti vaisu, mutta markkinassa näkyy käänteen merkkejä.

      Yritykset | Ponssen tulos romahti ‒ ongelmista huolimatta tehdas käy nyt normaalisti

      Tilaajalle

    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan metsäkonemarkkina on jatkunut haastavana.

    Uusien metsäkoneiden myynti veti kohtuullisesti Pohjoismaissa ja Baltian alueella sekä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suomeen ja Ruotsiin myytiin kappalemääräisesti selvästi vähemmän koneita kuin edellisvuoden tammi–kesäkuussa.

    ”Asiakkaiden investointipäätösten lykkäämiseen useimmilla markkina-alueilla vaikuttivat metsäteollisuuden tilanne ja toimintaympäristön epävarmuus.”

    Juho Nummela

    Kanadan ja Yhdysvaltain kauppaa Nummela luonnehtii vaisuksi. Myös vaihtokoneiden kauppa kävi nihkeästi.

    ”Asiakkaiden investointipäätösten lykkäämiseen useimmilla markkina-alueilla vaikuttivat metsäteollisuuden tilanne ja toimintaympäristön epävarmuus. Tämä on pitänyt uusien metsäkoneiden kysynnän vaimeana”, Nummela sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Yhtiö teki tammi–kesäkuussa liikevoittoa 3,5 prosenttia liikevaihdosta. Viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoittoprosentti oli 5,7.

    Toisen neljänneksen aikana Ponsse onnistui parantamaan kannattavuuttaan 5,8 prosenttiin liikevaihdosta, mutta Nummelan mukaan yhtiöllä on vielä tehtävää kustannuskurin vahvistamisessa.

    Ponssen huhti–kesäkuun liikevaihto kasvoi 9 prosenttia edellisvuodesta 187,1 miljoonaan euroon. Kasvua toivat uusien koneiden laskutus ja teknologiayhtiö Epecin liiketoiminta.

    Tilaukset siirtyivät tuotantoon ripeästi ja yhtiön tehdas kävi korkealla käyttöasteella. Ponssen kesäkuun lopun tilauskanta laski 160 miljoonaan euroon edellisvuoden 192,5 miljoonasta eurosta.

    Ponsse odottaa yhtiön liikevoiton pysyvän tänä vuonna viime vuoden tasolla noin 41,6 miljoonassa eurossa. Yhtiö arvioi taloudellisen epävarmuuden jatkuvan, mikä vaikuttaa metsäteollisuuden lopputuotteiden ja metsäkoneiden kysyntään.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Ponssen alkuvuosi oli tuloksellisesti vaisu, mutta markkinassa näkyy käänteen merkkejä.

      Yritykset | Ponssen tulos romahti ‒ ongelmista huolimatta tehdas käy nyt normaalisti

      Tilaajalle
    • Ponsse Swedenin mukaan muun maussa Ponsse Elk-mallisille pienemmille koneille on kysyntää. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | ATL: Euroopan konekauppa vaisua, mutta Ruotsi yllätti Ponssen positiivisesti

    • Istutuskoneen päämarkkina on ensi vaiheessa Etelä-Amerikassa, jonka plantaaseilla koneen hyödyt tulevat parhaiten esiin.

      Metsäkoneet | Ponsse laajentaa: Aivan uudenlainen kone

    • ”Naapurit pitää viimeistään huolen, että meni hyvin tai huonosti, niin sitä tasoitetaan vähän”, Juha Vidgrén sanoo Ylä-Savon yhteishengestä.

      Yhteiskunta | Eurojen pitäisi ohjata aluekehitystä enemmän, sanoo Ponssen Juha Vidgrén – ”Me tarvitaan ne peruspalvelut”

      Tilaajalle
    • Ponsse Ruotsin maajohtaja Carl-henrik Hammar vihki käyttöön uuden koulutuskeskuksen.

      Metsäkoneet | Ponsse avasi uuden globaaliin käyttöön tulevan koulutuskeskuksen Ruotsissa

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    metsäkone
    metsäteollisuus
    tilauskanta
    liikevoitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy