• Koneita menisi niin paljon kuin saisi, sanoo klapikonekauppias – uutta ammattilaisen konetta joutuu odottamaan vuoden

    Kone- ja säkkikauppa lähtivät yrittäjän mukaan kasvuun vuosi sitten. Ala on elänyt korkeasuhdannetta sen jälkeen.
    Tilaajalle
    Klapiyrittäjä Olli Salomaa Järvelästä tekee tulevan lämmityskauden klapeja. Toimitukset asiakkaille ovat jo alkaneet.
    Klapiyrittäjä Olli Salomaa Järvelästä tekee tulevan lämmityskauden klapeja. Toimitukset asiakkaille ovat jo alkaneet. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäenergia
    22.3.202306:00
    Sami Suojanen

    Klapikoneiden ja -tarvikkeiden myynti ennakoi klapikauppaan merkittävää tarjonnan lisäystä.

    ”Ammattilaiskäyttöön menevien klapikoneiden kauppa kävisi todella hyvin, jos olisi mitä myydä. Koneilla on pitkät toimitusajat. Saamme koneita vasta kesällä”, kertoo Uittokalusto Oy:n toimitusjohtaja Juho Ristikankare. Yhtiö myy Pilkemasterin koneita.

    Säkit ovat toinen tämän hetken hitti.

    ”Kysynnästä voi päätellä, että klapeja tehdään kiivasta tahtia. Säkit ovat loppu juuri nyt ja seuraavat tulevat huhtikuun alkupuolella saapuvassa kontissa. Niistäkin iso osa jo myyty.”

    Ristikankareen mukaan kone- ja säkkikauppa lähtivät kasvuun vuosi sitten. Ala on elänyt korkeasuhdannetta sen jälkeen.

    ”Viime syksynä konemessuilla käytännössä kaikki konevalmistajat kertoivat pitkistä toimitusajoista muun muassa komponenttipulan takia.”

    Hankkijan tuoteryhmäpäällikkö Antti Yrjölä luonnehtii ammattilaistason klapikonekauppaa ylikuumentuneeksi.

    ”Koneita menisi niin paljon kuin saisi. Kysyntä oli kovaa jo viime vuonna ja sama tahti jatkuu. Meno huipentui loppuvuotta kohti”, Yrjölä sanoo.

    Hankkija myy Palaxin koneita.

    ”Meillä on tilauksia sisällä, mutta niitä varataan asiakkaille koko ajan. Jos ihan uuden tilauksen tekee tänään, niin toimitus menee vuoden päähän.”

    Yrjölän mukaan polttopuiden tekoo liittyviä muita laitteita, kuten kuljettimia ja puhdistimia on paremmin saatavilla.

    Ammattilaistason polttopuukoneista on hurja kysyntä. Uutta klapikoneytta joutuu odttamaan vuoden, kuljettimia ja puhdistimia saa lyhyemmällä toimitusajalla.
    Ammattilaistason polttopuukoneista on hurja kysyntä. Uutta klapikoneytta joutuu odttamaan vuoden, kuljettimia ja puhdistimia saa lyhyemmällä toimitusajalla. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Niin ikään kotitarveklapikoneet ovat kysyttyä tavaraa juuri nyt.

    ”Sähkön kallistuminen ja varautuminen mahdolliseen sähköpulaan kiihdyttivät kauppaa jo viime vuonna. Kysyntä on jatkunut kovana ja kasvu on noin 20–25 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta”, Puuilo-ketjun myyntijohtaja Markus Kaatranen kertoo.

    Hänen mukaansa kotitarvekoneet riittävät ammattikoneita paremmin. Suositumpia ovat noin 300 euroa maksavat sähkökäyttöiset laitteet ja noin 850 euroa maksavat polttomoottorikoneet.

    Polttopuihin liittyvät laitteet ovat nykyisin sesonkituotteita siinä missä lumikolat, ruohonleikkurit, grillit tai puutarhakalusteet.

    Tuoteryhmäjohtaja Mikko Tiesalo Keskosta kertoo hyvin samanlaista viestiä.

    ”Viime syksystä lähtien kotitarvekoneiden myynti on kasvanut. Suosituimpien mallien myynti on kaksinkertaistunut ja kokonaisuudessaan kasvu on ollut merkittävää, Tiesalo sanoo.

    Halutuimpia ovat halkaisuvoimaltaan 5–6 tonnin koneet. Näiden hinnat ovat hieman alle ja yli 300 euroa.

    Tiesalon mukaan koneita riittää ja täydennyksiä on tulossa vielä kevään aikana.

    ”Klapikoneiden ohella moottorisahojen myynti on kasvanut selkeästi. Puut pitää ensin katkaista, jotta ne voidaan halkaista”, Tiesalo toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Hakkeella lämpenevä kuivuri on rakennettu käytöstä poistettuun rekan lämpöperävaunuun. Kuivurin ansiosta klapiyrittäjä Jani Aho voi toimittaa polttopuuta myyntiin nopeimmillaan kolmen vuorokauden kuluttua halkomisesta.

      Metsäenergia | Kuivaa puuta jopa kolmessa päivässä ‒ polttopuun hurja kysyntä suosii koneelliseen kuivaajaan investoineita

    • Janne Silvola lämmittää kotiaan oman metsän puilla.

      Metsäenergia | Oma puuhapalsta vai ostopuut? Pikkutilan ostajan kiusana on kova kilpailu, mutta yksi kohdetyyppi mahdollistaa edulliset kaupat

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle