
Energiapuun kysyntä jatkuu edelleen vakaana ja puukaupalle on hyvä aika, sillä kaikkia energiapuujakeita tarvitaan, sanoo Laania Oy:n toimitusjohtaja Tomi Vartiamäki.
Laania perustettiin pari vuotta sitten, kun L&T:n Biowatin ja Neovan energiapuuliiketoiminnot yhdistyivät.
Merkittävä osa Laanian energiapuusta tulee metsänhoidollisista kohteista. Niissä kannattaisi Vartiamäen mukaan aina ottaa huomioon ensisijaisesti metsänhoidollinen tarve puukaupan ajoitusta mietittäessä.
”Haluamme yhdessä metsänomistajien kanssa aktivoida nuorten metsien hoitoa, koska hoitorästejä vielä riittää. Näistä meillä on hyvää kokemusta jo vuosien ajalta. Tällöin puukaupallisesti kysyntä kohdistuu kokopuuhun ja rankapuuhun.”
Vaikka Laanian puunhankinta onkin painottunut energiapuuhun, tekee se puukauppaa myös kuitu- ja tukkipuusta. Kysytyimpiä ovat tällä hetkellä kesä- ja kelirikkoajan korjuuseen soveltuvat kohteet, mutta myös hankintapuun kysyntä on hyvä.
Energiapuun hinnan osalta huippu on saavutettu, sillä tuontihakkeiden hintataso on laskenut. Ne tarjoavat ainakin rannikon läheisyydessä tällä hetkellä kilpailukykyisen vaihtoehdon.
”Toki tuontihakkeiden hintavaihtelu on voimakkaampaa kuin kotimaan jakeiden eli tilanne voi muuttua nopeastikin”, Vartiamäki muistuttaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
