• Väitöskirjatutkijakin ymmällään: Miksi saman lajin hanhet päätyvät erilaisiin muuttoreitteihin?

    Metsähanhet valitsevat reitin pesimämenestyksen perusteella. Merihanhien muuttoreittiin vaikuttaa se, missä päin Suomea pesintä tapahtuu.
    Tilaajalle
    Antti Piironen tutki hanhien muuttokäyttäytymistä muun muassa satelliittilähettimien ja lukurenkaiden avulla. Kuvassa Antti Piironen rengastaa merihanhea, joita tutkimuksessa merkattiin yhteensä noin 500 yksilöä.
    Antti Piironen tutki hanhien muuttokäyttäytymistä muun muassa satelliittilähettimien ja lukurenkaiden avulla. Kuvassa Antti Piironen rengastaa merihanhea, joita tutkimuksessa merkattiin yhteensä noin 500 yksilöä.  Kuva: Antti Saarenmaa
    Metsä|Erä
    20.4.202307:00
    Eija Vallinheimo

    Turun yliopistossa tehty väitöstutkimus tuo uutta tietoa metsä- ja merihanhien muuttoreiteistä ja muuttokäyttäytymisestä.

    Satelliittiseuranta paljasti metsähanhien käyttäytymisessä ilmiön, jossa pesimättömien ja pesinnässään epäonnistuneiden taigametsähanhien todettiin muuttavan kesäisin Barentsinmerellä sijaitsevalle Novaja Zemljan saarelle siipihöyhenten sulkasatoa varten.

    "Onnistuneesti pesineet taigametsähanhet muuttavat vuosittain Lapin pesimäalueiden ja Etelä-Ruotsin talvehtimisalueiden välillä, mutta osa populaatiosta lähtee kesällä sulkasatomuutolle päinvastaiseen suuntaan", sanoo tutkija Antti Piironen.

    Sulkasatomuutto tundralle kaksinkertaistaa näiden lintujen vuotuisen muuttomatkan ja kytkee Arktiksen oleelliseksi osaksi boreaalisen ja temperaattisen vyöhykkeen välistä muuttoreittiä, Piironen kertoo.

    Metsähanhi on riistalaji ja sen eri alalajit taigametsähanhi ja tundrametsähanhi kestävät tällä hetkellä pyyntiä eri tavalla.

    "Erot esiintymisessä mahdollistavat metsästyksen säätelyn ajallisesti ja alueellisesti. Tällainen säätely on jo toimeenpantu Suomessa. Metsähanhen kohdalla riistahallinto on ottanut hienosti tutkimustiedon päätöksenteon tueksi", Piironen toteaa.

    Suomessa pesivien merihanhien havaittiin hajaantuvan eri pesimäalueilta kahdelle eri muuttoreitille.

    Suomenlahdella pesivät linnut muuttavat Baltian maiden yli Keski-Eurooppaan talvehtimaan. Sen sijaan Perämerellä pesivät linnut muuttavat Ruotsin kautta Länsi-Eurooppaan. Pohjanmaalta ja Satakunnasta linnut hajaantuvat molemmille reitille.

    Myös muuttostrategia eroaa muuttoreittien välillä. Läntistä reittiä käyttävien lintujen vuotuinen muuttomatka on pidempi ja linnut muuttavat toista muuttoreittiä käyttäviä lintuja aiemmin.

    "Läntistä muuttoreittiä käyttävät linnut pysähtyvät levähtämään noin kuukaudeksi kesken syysmuuton, kun taas keskistä muuttoreittiä käyttävät linnut muuttavat pesimäalueiltaan pysähdyksittä talvehtimisalueilleen. On mielenkiintoinen kysymys, mikä aiheuttaa tällaisen eron ja vaikuttaako se lintuihin jotenkin", Piironen pohtii.

    Väitöstutkimuksessa apuna käytettiin tehokkaita hanhien kyytiin asennettuja satelliittilähettimiä, perinteisiä lukurenkaita ja lintuharrastajien keräämää havaintoaineistoa.

    Väitöstilaisuus järjestetään Turun yliopistossa 21.4. klo 12.

    Lisää aiheesta
    • Yksittäisistä valkoposkihanhista on jo havaintoja ainakin Uudeltamaalta.

      Erä | Valkoposkihanhien etujoukot saapuneet Suomeen – varsinainen rynnäkkö odotettavissa vasta toukokuussa

    • Sisämaata koskevaa merihanhen metsästyskieltoa esitetään jatkettavaksi kolmella vuodella. Merihanhen metsästys on ollut kiellettyä sisämaassa metsästysvuodesta 2013 alkaen.

      MMM esittää: Metsähanhien sallittua metsästysaluetta Itä-Suomessa laajennetaan

    • Metsästys kohdistuu pääosin tundrametsähanheen, joka on taigametsähanhea elinvoimaisempi metsähanhen alalaji.

      Erä | Metsähanhen metsästyskieltoasetus astuu voimaan 20.8. – metsästää saa rajoitetuilla alueilla rajoitetun ajan

    • Ministeriön esityksen mukaan metsähanhen metsästys sallittaisiin Lapin maakunnassa lukuun ottamatta valtatien E8 merenpuoleisia alueita Tornion, Keminmaan, Kemin ja Simon kunnissa.

      Erä | Ministeriö haluaa sallia hanhenmetsästyksen taas rajoitetusti Lapissa

    • Lentolaskennat tarkentavat tietoa metsähanhen vuosittaisesta poikastuotosta ja kotimaisesta metsästettävästä kannasta.

      Erä | Taigametsähanhikanta on harva ‒ lentolaskentojen perusteella poikastuotto oli tänä kesänä heikompi kuin edelliskesänä

    • Suomen taigametsähanhet ovat yksi yhtenäinen populaatio. Tämä havaittiin vuonna 2020 Oulun yliopistossa tarkastetussa väitöstutkimuksessa, jossa hyödynnettiin maastosta löytyneitä sulkia ja niistä eristettyä DNA:ta.

      Lentolaskennoissa tarkastettiin lähes 1 400 taigametsähanhen sulkimispaikkaa Pirkanmaalta Inarin Lappiin – hanhien poikastuotto oli edellisvuotta parempi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle