• Kokeilimme Stihlin, Husqvarnan ja Echon puoliammattilaisille tarkoitettuja polttomoottorisahoja – hintahaarukka 500–800 euroa

    Kokeilimme neljää metsänomistajalle sopivaa työsahaa, joissa tehon ja painon suhde on ammattisahoja heikompi, mutta tehoa on silti mukavasti. Leikkuukykyä saa näissä isäntälinjan sahoissa ammattimalleja edullisemmin.
    Tilaajalle
    Vaikka tilasahat ovat melko painavia, vahvakätiselle ne eivät ole liian raskaita edes kuitupuiden hakkuuseen. Veli-Matti Kirselä polttopuusavotassa. Husqvarna 450X.
    Vaikka tilasahat ovat melko painavia, vahvakätiselle ne eivät ole liian raskaita edes kuitupuiden hakkuuseen. Veli-Matti Kirselä polttopuusavotassa. Husqvarna 450X. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Metsätyövälineet
    31.5.202620:00
    Risto Jussila

    Puolittaiseen ammattikäyttöön tarkoitetut työsahat kiinnostavat metsänomistajia niiden laajan käyttöalueen vuoksi. Kun sylinteritilavuus asettuu 42–50 kuutiosenttiin, laadultaan keskitason sahakin sopii hyvin pihapuiden kaatoon, tuulenkaatojen ja hakkuutähteiden keruuseen sekä polttopuiden pätkimiseen.

    Tämän tason sahoja kutsutaan myös puoliammattisahoiksi, metsätilallisen sahoiksi, maatilasahoiksi, isäntälinjan sahoiksi ja tilasahoiksi. Tässä jutussa käytämme tilasaha-nimitystä.

    Sylinteritilavuudesta syntyvä melko hyvä teho antaa tilasahoille riittävät raamit myös isompien puiden kaatoon ja katkontaan.

    Huonona puolena on tehoon nähden suurehko paino. Tilasahojen käyttäjät näkevät asian kuitenkin niin, että paino on pienempi haitta kuin vähäinen teho. Painohaittaa voi paikata omilla voimilla, vähäistä tehoa ei.

    Heikoimmillaan tilasahat ovat ensiharvennuksella ja rankametsässä, juuri painonsa takia.

    Hyvä leikkuukyky on asia, jota tilasahojen käyttäjät arvostavat. Husqvarna 445S.
    Hyvä leikkuukyky on asia, jota tilasahojen käyttäjät arvostavat. Husqvarna 445S. Kuva: Risto Jussila

    Riittävä vääntö

    Tilasahat ovat matalaviritteisempiä kuin ammattisahat, mutta tehotaso on silti hyvä. Parhaissa 50-kuutioisissa ammattimalleissa tehoa on kolmisen kilowattia, samankokoisissa tilasahoissakin mukavasti yli kaksi kilowattia.

    Tehoero näkyy niin, että ammattisaha leikkaa tukkia äreästi naukuen, vaikka laippaa painaa puuhun. Tilasaha leikkaa hitaammin.

    Tilasahojen etuna on sylinteritilavuudesta syntyvä vääntö.

    Ammattisahat myös kiihtyvät ärhäkämmin ja saavuttavat korkeamman kierrostason.

    Tilasahojen etuna on sylinteritilavuudesta syntyvä vääntö. Kun saha jaksaa vääntää alakierroksilla, paksukin runko katkeaa vaivatta, vaikka ammattisahaa hitaammin.

    Monille metsänomistajille tämä riittää vallan mainiosti.

    Vaikka tilasahat eivät ole ärhäköitä sahoja, isompikin runko katkeaa. Stihl MS 251.
    Vaikka tilasahat eivät ole ärhäköitä sahoja, isompikin runko katkeaa. Stihl MS 251. Kuva: Risto Jussila
    Tilasahat vievät enemmän bensaa kuin piensahat. Vähäisillä sahausmäärillä kulutuksella ei ole suurta merkitystä.
    Tilasahat vievät enemmän bensaa kuin piensahat. Vähäisillä sahausmäärillä kulutuksella ei ole suurta merkitystä. Kuva: Risto Jussila

    Muovikin kestää

    Ammattisahojen rungot ovat metallia, vaikka ulkokuorissa on muovia.

    Tilasahoissa rungon alaosa eli kampikammio on tyypillisesti iskunkestävää komposiittimuovia. Seassa voi olla esimerkiksi lasikuitua.

    Muovisahojen kestävyys on osoittautunut omassa käyttötarkoituksessaan hyväksi.

    Markkinoilla näitä osittain muovirunkoisia sahoja on ollut vuosikausia. Niiden kestävyys on osoittautunut omassa käyttötarkoituksessaan hyväksi.

    Ammattikäyttäjät osaavat hankkia vaikkapa hirsitöihin ja pihapuiden jatkuvaan pölkytykseen metallirunkoisen ammattisahan.

    Tilasahat hankitaan toisenlaiseen käyttöön. Puolittainen ammattimaisuus kuvaa sitä hyvin. Sahaus on ajoittaista ja työrupeamat yleensä lyhyempiä. Tällaisessa vähemmän sahaa rasittavassa työssä tilasahat ovat kestäviä.

    Ulkokuori on myös alapuolelta useimmissa sahoissa komposiittimuovia. Sahan runko sen alla voi olla täysin metallia tai alaosaltaan myös muovia. Stihl MS 251.
    Ulkokuori on myös alapuolelta useimmissa sahoissa komposiittimuovia. Sahan runko sen alla voi olla täysin metallia tai alaosaltaan myös muovia. Stihl MS 251. Kuva: Risto Jussila
    Echo 4510 ES on melko painava tilasaha. Viiden vuoden takuu kuluttajakäytössä osoittaa valmistajan luottavan sahan kestävyyteen.
    Echo 4510 ES on melko painava tilasaha. Viiden vuoden takuu kuluttajakäytössä osoittaa valmistajan luottavan sahan kestävyyteen. Kuva: Risto Jussila
    Uusi Husqvarna 450X kestää kuumentumista paremmin kuin tilasahat yleensä. Muovisessa kampikammiossa on myös lämpöä haihduttavaa terästä.
    Uusi Husqvarna 450X kestää kuumentumista paremmin kuin tilasahat yleensä. Muovisessa kampikammiossa on myös lämpöä haihduttavaa terästä. Kuva: Risto Jussila

    Painon ja tehon suhde

    Muovin keveydestä huolimatta tilasahat eivät ole kevyitä sahoja. Myös ammattisahoissa käytettävä magnesium on kevyttä. Se on myös kestävämpää, jolloin rakenne voi olla ohuempi.

    Muovin etuna on keveyden ja edullisuuden lisäksi helppo työstettävyys valmistuksessa.

    Joissakin tilasahoissa on mekanismi, jolla ketju kiristetään ilman työkaluja. Se lisää painoa hyvinkin 300 grammaa. Tämän kokeilun sahoissa sellaisia ei ollut.

    Jos ammattisahassa on kahvalämmitys, se nostaa painoa saman verran.

    Sylinteritilavuudeltaan samankokoisten tila- ja ammattisahojen painoero ei aina ole suuri. Mutta silloinkin olennainen ero löytyy tehon ja painon suhteesta.

    Ammattisahoissa tehon ja painon tärkeää suhdetta parantaa korkeampi viritystaso. Se tarkoittaa monia erilaisia osia ja myös erilaisia rakenteellisia ja teknisiä ratkaisuja. Siksi ammattimallit maksavat noin 150–500 euroa tilasahoja enemmän.

    Tilasahoissa melko hyvän tehon saa ammattisahoja edullisempaan hintaan.
    Tilasahoissa melko hyvän tehon saa ammattisahoja edullisempaan hintaan. Kuva: Risto Jussila

    Vinkkejä tukkipuulle

    Täystalttaketjua käyttämällä tilasahojen leikkuukykyä voi lisätä. Tässä teräketjun tyypissä leikkuuhampaiden etukulman muoto on terävä.

    Oregonilla täystaltan nimi on PowerCut, Stihlillä Super (S) ja Husqvarnalla Chisel (C).

    Täystaltta leikkaa erinomaisesti ja hämmästyttävän suoraan. Tilasahojen vääntö riittää sen käyttöön. Karsinnassa ketjutyyppi on aggressiivinen. Jos työ on pääosin karsintaa, normaali pyöreäkulmainen ketju on miellyttävämpi.

    Lyhyempi laippa keventää hieman sahan painoa.

    Tilasahojen leikkuukyky pysyy ketjusta riippumatta optimissa, kun pitää ketjun terävänä. Vanhalla vikisevällä viilalla kihnuttaen se ei onnistu. Kun viiloja ostaa kerralla koko paketin, metsänomistaja ei niin helposti sorru säästämään väärässä paikassa.

    Jos tilasaha tuntuu karsiessa painavalta, lyhyemmällä laipalla painoa voi hieman keventää. Pölkytyksessä ja sahapukilla paino rasittaa käsiä paljon vähemmän.

    Tilasahan leikkuukyky parantuu teräkulmaisella täystalttaketjulla. Echo 4510 ES.
    Tilasahan leikkuukyky parantuu teräkulmaisella täystalttaketjulla. Echo 4510 ES. Kuva: Risto Jussila
    Täystalttaketjussa leikkuuhampaan etukulman muoto on terävä.
    Täystalttaketjussa leikkuuhampaan etukulman muoto on terävä. Kuva: Risto Jussila

    Jos saha ei käy

    Tilasahoissa on lähes aina säädettävät suuttimet. On tavallista, ettei niihin tarvitse koskea koko sahan käyttöiän aikana. Jos säätöä tarvitaan, uudemmissa sahoissa se vaatii yleensä erikoisavaimen. Sen voi ostaa merkkiliikkeestä.

    Täydellä kaasulla ilman vastusta sahan pitäisi hieman röpöttää.

    Tyhjäkäynnillä sahan pitää käydä varmasti, mutta teräketju ei saa pyöriä. Täydellä kaasulla ilman vastusta sahan pitäisi röpöttää hieman. Täydellä kaasulla tukkia katkaistessa käynnin pitäisi tasaantua ja sahan pitäisi lähteä vetämään röpöttämättä.

    Entä jos näin ei ole?

    Älä koske suuttimiin, vaan varmista, että bensa on tuoretta ja ilmansuodatin puhdas. Katso myös, ettei tulppa ole liian musta ja tarkista kipinä. Polttoaineensuodatin tarkistetaan koukkaamalla se tankista rautalangalla.

    Bensan, tulpan ja polttoaineensuodattimen voi samalla myös uusia.

    Jos tyhjäkäynti on edelleen huonoa, sen voi säätää turvallisesti itse T-ruuvista (Stihlissä LA-ruuvi). Se säätää mekaanisesti, kuinka paljon kaasuläppä jää auki, kun ei paina kaasua.

    Ilman ja polttoaineen suhdetta seoksessa säädetään H- ja L-suuttimilla. Jos saha ei vieläkään toimi ja säätö on vierasta, vie saha huoltoon. Siellä homma osataan paremmin.

    Tyhjäkäyntiä säädetään Stihlissä LA-suuttimesta.
    Tyhjäkäyntiä säädetään Stihlissä LA-suuttimesta. Kuva: Risto Jussila
    Metsätöissä sahan pitää lähteä helposti käyntiin ja toimia luotettavasti. Tinkimisen varaa ei ole. Echo 4510 ES.
    Metsätöissä sahan pitää lähteä helposti käyntiin ja toimia luotettavasti. Tinkimisen varaa ei ole. Echo 4510 ES. Kuva: Risto Jussila

    Vanhat aarteet

    Suuttimien säätövara on nykysahoissa vähäinen. Se johtuu liikerajoittimista. Ne varmistavat, että päästöt pysyvät sallituissa rajoissa.

    Metsänomistajilla on edelleen vanhoja sahoja, joissa säätövaraa on paljon enemmän.

    Vaarana on liian laiha seos.

    Niissä etenkin H-suutin voi yllättää. Sillä säädetään korkeiden kierrosten seosta. Vaarana on liian laiha seos eli ilman määrä seoksessa on liian suuri suhteessa polttoaineeseen.

    Saha kiihtyy silloin paremmin ja äänikin kovenee, mutta saha ylikuumenee ja voitelu heikkenee. Seurauksena voi olla konerikko männän tai laakerien jumittuessa.

    Isän tai papan vanha saha-aarre voi silloin olla korjauskelvoton. Siksi etenkin vanhat ammattisahat on tarvittaessa paras säädättää huollossa. Samalla voi uusia kuluvia osia.

    Metsänomistajan polttopuusavotalla työpäivät eivät yleensä ole kovin pitkiä. Tilasaha on käypäinen vaihtoehto työvälineeksi.
    Metsänomistajan polttopuusavotalla työpäivät eivät yleensä ole kovin pitkiä. Tilasaha on käypäinen vaihtoehto työvälineeksi. Kuva: Risto Jussila
    Syksyinen lauantaipäivä tilasahoja kokeillen on alkamassa.
    Syksyinen lauantaipäivä tilasahoja kokeillen on alkamassa. Kuva: Risto Jussila

    Tilasahoja kokeiltiin viime kesänä ja syksynä pihapuiden kaadossa ja pölkytyksessä sekä halkojen katkonnassa klapikokoon. Lisäksi sahoilla hakattiin Kannonkoskella ja Mäntsälässä sijainneilta ensiharvennuskohteilta polttopuuta. Hakkuut teki metsänomistaja Veli-Matti Kirselä, pihapuiden kaadot Risto Jussila.

    Sahojen painot ovat Aarteen mittauksia, molemmat tankit täynnä eli täydessä käyttökunnossa.

    Echo 4510 ES

    Hinta: 536 e

    Sylinteritilavuus: 45,0 cm3

    Teho: 2,3 kW

    Paino: 6 299 g

    Polttoainesäiliö: 0,48 l

    Terälaippa pituus: 13”

    Vetolenkki leveys: 1,3 mm

    Arvio: Kevyt käynnistys, tankkien korkeissa kääntyvä vipumekanismi, bensatankissa tarkistusikkuna. Bensatankin aukko sijaitsee hieman epäedullisesti roskia keräävässä montussa. Laipassa kahden kiinnitysmutterin luja rakenne, mutterit putoamattomia.

    Valmistajan ilmoittama 2,3 kW teho on kokeilun muihin sahoihin verrattuna piilevämmässä muodossa. Echo kyllä katkaisee tukit helposti, mutta tekee sen erikoisen matalilla kierroksilla, vahvalla väännöllä. Saha kiihtyy verkkaan, eikä ota korkeita kierroksia edes kaasu pohjassa.

    Mataliin kierroksiin kun tottuu, sen vastapainoksi saa kestävältä vaikuttavan tilasahan. Kokeilun edullisin. Takuu harrastekäytössä peräti viisi vuotta, kokeilun muissa sahoissa kaksi vuotta.

    Echo 4510 ES.
    Echo 4510 ES. Kuva: Risto Jussila
    Echossa kannen kopan avattava osa on melko pieni. Alta löytyvät ilmansuodatin ja tulppa.
    Echossa kannen kopan avattava osa on melko pieni. Alta löytyvät ilmansuodatin ja tulppa. Kuva: Risto Jussila
    Terälaipan kiinnityksessä on kaksi putoamatonta mutteria.
    Terälaipan kiinnityksessä on kaksi putoamatonta mutteria. Kuva: Risto Jussila

    Husqvarna 445S

    Hinta: 699 e

    Sylinteritilavuus: 50,2 cm3

    Teho: 2,2 kW

    Paino: 6 432 g

    Polttoainesäiliö: 0,45 l

    Terälaippa pituus: 15”

    Vetolenkki leveys: 1,3 mm

    Arvio: Husqvarna on uudistanut 400-sarjan, uusia sahamalleja on neljä. Uusituissa moottoreissa on enemmän leikkuukykyä ja kiihtyvyyttä. Uutta on myös se, että kaikissa malleissa muovisen kampikammion alaosassa on terästä. Hybridirakenne jäähdyttää ja parantaa lämmönhallintaa.

    Kevyt käynnistys vähäisellä vastuksella, älä nykäisee liian kovaa. Korkeissa vipumekanismi, bensatankissa tarkistusikkuna, laipan mutteri putoamaton.

    Sylinteritilavuus hieman suurempi kuin Echossa ja Stihlissä. Sahan teho riittää vaivatta tukin katkaisuun ja kiihtyvyys on kohtalainen. Painoakin on enemmän kuin Echossa ja Stihlissä, sitä nostaa myös 15 tuuman laippa. Perustason tilasaha monenlaisiin sahatöihin hyvällä väännöllä.

    Husqvarna 445S.
    Husqvarna 445S. Kuva: Risto Jussila
    Husqvarnan uusissa 400-sarjan sahoissa muovikuoren alle jäävä kampikammion muovinen alaosa on osin terästä.
    Husqvarnan uusissa 400-sarjan sahoissa muovikuoren alle jäävä kampikammion muovinen alaosa on osin terästä. Kuva: Risto Jussila
    Tankin korkissa on samanlainen kääntyvä vipumekanismi kuten Huskun muissakin sahoissa.
    Tankin korkissa on samanlainen kääntyvä vipumekanismi kuten Huskun muissakin sahoissa. Kuva: Risto Jussila

    Husqvarna 450X

    Hinta: 829 e

    Sylinteritilavuus: 50,2 cm3

    Teho: 2,5 kW

    Paino: 6 540 g

    Polttoainesäiliö: 0,45 l

    Terälaippa pituus: 15”

    Vetolenkki leveys: 1,3 mm

    Arvio: Uudistetun 400-sarjan tehokkain saha. Ylittää tilasahojen perinteiset ominaisuudet: teho on suurempi ja sahassa on elektroninen moottorinohjaus, jota ei ole muissa tilasahoissa.

    Kampikammion muovinen ja teräksinen hybridirakenne on etenkin tässä sahassa paikallaan. Käynnistyy tehoon nähden vähäisellä nykäisyllä. Korkeissa vipumekanismi, bensatankissa tarkistusikkuna, laipan mutteri putoamaton. Valmistajan mukaan kulutus on aiempaan 450-malliin verrattuna pienentynyt selvästi ja teho parantunut kolmanneksen.

    Kokeilun raskain, painoa nostaa myös 15 tuuman laippa. Husqvarnan teholtaan kolmen kilowatin ammattimalli 550 XP Mark II 13-tuumaisella laipalla painaa runsaat sata grammaa ja maksaa runsaat pari sataa euroa enemmän.

    Teho riittää helposti tukkien katkaisuun. Kiihtyvyys hyvä. Tilasahaksi erityisen tehokas. Täystalttaketjulla saavuttaa yllättävän hyvän leikkuukyvyn.

    Husqvarna 450X.
    Husqvarna 450X. Kuva: Risto Jussila
    Ilmansuodattimen porrasrakenne lisää suodattavaa pinta-alaa.
    Ilmansuodattimen porrasrakenne lisää suodattavaa pinta-alaa. Kuva: Risto Jussila
    Kytkinkopan alle on kertynyt moskaa, mutta se ei ole tukkeutunut kokonaan.
    Kytkinkopan alle on kertynyt moskaa, mutta se ei ole tukkeutunut kokonaan.  Kuva: Risto Jussila

    Stihl MS 251

    Hinta: 569 kampanja (665 e)

    Sylinteritilavuus: 45,6 cm3

    Teho: 2,2 kW

    Paino: 6 027 g

    Polttoainesäiliö: 0,39 l

    Terälaippa pituus: 14”

    Vetolenkki leveys: 1,3 mm

    Arvio: Ominaisuuksiltaan perustasoinen tilasaha. Sylinteritilavuus hieman pienempi kuin kokeilun kahdessa Husqvarnassa. Teho normaalia tasoa tämän kokoluokan tilasahoissa. Bajonettikorkeissa vipumekanismi, laipan kiristys yhdellä mutterilla.

    Kokeilun kevyin kuuden kilon painolla, vaikka sahassa on 14 tuuman laippa. Muita tilasahoja vähäisempi paino on tämän sahan erityisominaisuus.

    Kiihtyy rauhallisesti, eikä ota tilasahojen normaaliin tapaan korkeita kierroksia. Vääntöä sitkeässä moottorissa riittää ja tukki katkeaa vaivatta, mutta ei kovin nopeasti. Täystalttaketju parantaa leikkuukykyä tuntuvasti.

    Jo pitempään markkinoilla ollut sahamalli on osoittautunut kestäväksi. Kampanjahinta erottaa sahan selvästi ammattisahojen hintatasosta.

    Stihl MS 251.
    Stihl MS 251. Kuva: Risto Jussila
    Stihlissä on pitkän huoltovälin ilmansuodatin.
    Stihlissä on pitkän huoltovälin ilmansuodatin. Kuva: Risto Jussila
    Stihl MS 251 ei ole tilasahaksi erityisen painava, mikä on plussaa pienten puiden hakkuussa.
    Stihl MS 251 ei ole tilasahaksi erityisen painava, mikä on plussaa pienten puiden hakkuussa. Kuva: Risto Jussila
    Lisätietoja: Echo: Stokker.fi, Husqvarna: husqvarna.com/fi, Stihl: stihl.fi.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kuitupuun hakkuussa kaasu ei ole koko ajan pohjassa ja välillä kasataan. Muovirunkoiset sahat kestävät hyvin tällaista työtä.

      Metsätyövälineet | Kertooko muovirunko huterasta laadusta moottorisahassa? Vastaus riippuu käyttötarkoituksesta

      Tilaajalle
    • Ammattikäyttäjän jaloissa hankintahakkuulla rikki kuluneet saappaat. Kannat ovat halkeilleet ja kengät vuotavat.

      Metsätyövälineet | Tietty tapa rouhii kumiturvasaappaat pilalle nopeasti ja vääjäämättä

      Tilaajalle
    • Nämä kengät Jorma Halonen testasi työpäiviensä aikana.

      Metsätyövälineet | Millaiset turvakengät metsätöihin? Kokeilimme seitsemää kenkäparia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tilasahat
    moottorisahat
    metsänomistaja
    Stihl
    Husqvarna
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Pferd Tools tarjoaa säädettävän viilaustuen purupiikille – tasainen leikkuu eri kovuisille puulajeille

    Tilaajalle
  • Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Ammattimaisessa metsurintyössä turva-asuilta kaivataan monipuolisia ominaisuuksia. Husqvarna vastaa niihin vaatimuksiin myös edullisemmalla Technical-asuversiollaan.

    Koneviesti | Husqvarna Technical -metsurin turva-asu on uudistunut – saatavilla myös naisille mitoitettu versio

    Tilaajalle