• Spinnovan toimitusjohtaja Tuomas Oijala jättää yhtiön

    Puusellusta tekstiilikuitua valmistavan Spinnovan hallitus aloittaa seuraajan hakuprosessin välittömästi.
    Spinnovalla on kuitutehdas Jyväskylässä.
    Spinnovalla on kuitutehdas Jyväskylässä. Kuva: Woodspin
    Metsä|Metsäteollisuus
    12.3.202517:56
    Suvi Jylhänlehto

    Spinnovan toimitusjohtaja Tuomas Oijala jättää yhtiön, Spinnova kertoo tiedotteessa.

    Oijala ilmoitti yhtiön hallitukselle keskiviikkona, että hän irtisanoutuu tehtävästään.

    Oijala jatkaa tehtävässään kuuden kuukauden irtisanomisajan. Hän johtaa muun muassa käynnissä olevaa strategiatyötä ja jättää yrityksen viimeistään 12.9.2025.

    Spinnovan hallitus aloittaa seuraajan hakuprosessin välittömästi.

    Yritys on kehittänyt patentoidun teknologian tekstiilikuidun valmistukseen puusellusta tai jätevirroista ilman haitallisia kemikaaleja tai liuotusta.

    Hiljattain kerrottiin, että brasilialainen sellujätti Suzano lopettaa investoinnit Spinnovaan.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Janne Poranen esitteli sellusta valmistettua Spinnovan kuitulankaa vuonna 2016.

      Talous | Spinnova suuren muutoksen edessä – Brasilialainen sijoittajayritys Suzano teki aloitteen

    • Spinnova valmistaa puuperäisestä kuidusta lankaa tekstiiliteollisuudelle.

      Talous | KL: Spinnovan pääomistaja Suzanon haluttomuus lisäinvestointeihin säikäytti sijoittajat – Osake romahti

    • Spinnova suunnittelee tekstiilikuitua, jota voisi valmistaa esimerkiksi puusta tai tekstiili- ja nahkajätteestä.

      Metsäteollisuus | Suomessa kehitetään tekstiiliä puusta – niiden vertailu luonnonkuituihin ei ole yksinkertaista

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus | Mikään määrä tekstiili-innovaatioita ei ratkaise suurinta ongelmaa: Kulutusta on vähennettävä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa