Kuusi on ollut Saksan metsätalouden selkäranka. Kuusen kasvatukseen satsattiin, koska sillä on hyvät ominaisuudet ja korkea tuottavuus.
1980-luvun metsäkuolemien sekä myrskyjen, tulipalojen, kuivuuden ja lopuksi kirjanpainajien massiivisten hyökkäysten jälkeen kuusesta on tullut hyljeksitty havupuu, josta Saksan metsätalous pyrkii eroon.
Näin raportoi ruotsalainen Lantbrukets Affärstidning (ATL), joka kävi tutustumassa Saksan metsiin.
Kuusikkotuhot näkyvät selvästi esimerkiksi Harzin vuoristoalueella. Paljaat vuorenrinteet ja aavemaiset luurankometsät todistavat, kuinka puolet Lauterbergin 16 000 hehtaarin metsästä on tuhoutunut ja istutettava uudelleen.
”Vanhat kuusimetsät väärällä pohjalla olivat tikittävä pommi.”
Alun perin Harzin vuoria peittivät lehtipuumetsät. Vain vuorten huipuilla kasvoi havupuuta. Lehtipuumetsät hakattiin muun muassa kaivosteollisuuden käyttöön 1500–1800-luvuilla. Metsät istutettiin uudelleen kuuselle, joita hakattiin rajusti toisen maailmansodan jälkeen.
Metsät istutettiin jälleen kuuselle, jota Saksassa ei esiinny luonnostaan alle 800 metrin korkeudessa. Kuusta kasvaa nykyään 21 prosenttia Saksan metsämaasta ja mäntyä 22 prosenttia, vaikka niiden luontaisen levinneisyysalueen arvioidaan olevan vain viisi prosenttia metsistä.
”Suuret tasaikäiset, vanhat kuusimetsät väärällä pohjalla olivat tikittävä pommi, jonka myrskyt, kuivuus ja kirjanpainaja saivat räjähtämään”, ATL kuvailee.
Yksi omituisuus oli, että vaikka 70-vuotiaiden havumetsien puuvarat olivat 300–400 kuutiota hehtaarilla, niitä ei ollut hakattu ennen kirjanpainajien invaasiota.
Suuret avohakkuut eivät ole Saksassa sallittuja. Hakkuualueiden koko vaihtelee yhdestä kolmeen hehtaariin osavaltiosta riippuen.
Lauterbergissä istutetaan nyt sekametsiä. Aukkoihin tulee pyökkiä, valkopyökkiä, vaahteraa, tammea, punatammea, hopeakuusta ja douglaskuusta – kutakin enintään kahden hehtaarin kuvioina, jotta korjuu tulevaisuudessa olisi helpompaa kuin perinteisessä sekametsässä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
