• Harzin metsissä Saksassa rakennetaan uutta alkua kaikkien aikojen katastrofin jälkeen − puuraaka-aine ei jatkossa voi olla ainoa rahan lähde

    Kaikki yli 20-vuotiaat kuusensa menettänyt metsänomistaja korostaa, että ilmastohyötyjen tuottamisen on oltava myös taloudellisesti kannattavaa.
    Tilaajalle
    Christoph zu Stolberg menetti Keski-Saksan Harzissa sijaitsevan satojen hehtaarien metsätilansa kaikki yli 20-vuotiaat kuuset, kun kirjanpainajat iskivät alueelle muutama vuosi sitten.
    Christoph zu Stolberg menetti Keski-Saksan Harzissa sijaitsevan satojen hehtaarien metsätilansa kaikki yli 20-vuotiaat kuuset, kun kirjanpainajat iskivät alueelle muutama vuosi sitten. Kuva: Werner Bachmeier
    Metsä|Metsänhoito
    21.10.202307:00
    Tapio Nurminen
    Stolberg im Harz

    Christoph zu Stolberg kiipeää teräksiseen näköalatorniin, josta avautuu murheellinen näkymä kirjanpainajien tuhoamiin Etelä-Harzin metsiin Keski-Saksassa. Torni on ristin muotoinen. Sen rakenteissa on jotain tuttua.

    ”Tämä on rakennettu samoihin aikoihin ja samalla tavalla kuin Pariisin Eiffel-torni”, zu Stolberg vahvistaa tornin huipulla.

    ”Isoisäni isoisä Joseph zu Stolberg rakennutti hänen mukaansa nimetyn tornin ensin puusta. Se kuitenkin paloi salamaniskun seurauksena. Uusi päätettiin rakentaa teräksestä”, 1200-luvulta lähtien Harzissa vaikuttaneen aatelissuvun vesa kertoo alueen suositusta vaelluskohteesta.

    Harzin metsien suosittu vaelluskohde, Christoph zu Stolbergin isoisän isoisän Josephin mukaan nimetty näkötorni, on rakennettu samoihin aikoihin ja samalla tekniikalla kuin Pariisin Eiffel-torni.
    Harzin metsien suosittu vaelluskohde, Christoph zu Stolbergin isoisän isoisän Josephin mukaan nimetty näkötorni, on rakennettu samoihin aikoihin ja samalla tekniikalla kuin Pariisin Eiffel-torni. Kuva: Werner Bachmeier

    Zu Stolberg pyörittää entisessä DDR:ssä, Saksin ja Anhaltin osavaltiossa, saksalaisittain suurehkoa yksityistä metsätilaa, jonka suku lunasti takaisin Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

    ”Vanha tila oli huomattavasti suurempi”, zu Stolberg huomauttaa Josephin tornin huipulla kirkkaassa ja lämpimässä alkusyksyn säässä.

    Metsätilan tulevaisuus näytti muutama vuosi sitten synkältä, kun kirjanpainajatuhojen kokonaismäärä alkoi hahmottua Harzissa.

    ”Me menetimme kaikki yli 20-vuotiaat kuuset. Joiltain naapuritiloilta meni kaikki. Meille jäivät sentään pyökit”, zu Stolberg luettelee.

    Harzissa, kuten muuallakin Saksassa, on paljon pieniä metsänomistajia, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä mitään kirjanpainajien tuhoamille kuusimetsille.
    Harzissa, kuten muuallakin Saksassa, on paljon pieniä metsänomistajia, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä mitään kirjanpainajien tuhoamille kuusimetsille. Kuva: Werner Bachmeier

    Hän myöntää, että viime vuodet ovat olleet raskaita. Huonekaluteollisuudelle pääsääntöisesti menevät pyökit ovat nyt käytännössä ainoita tulonlähteitä. Taloudellinen tilanne on ollut haastava sen jälkeen, kun kirjanpainajatuhojen vuoksi kaadetut kuuset myytiin ylitarjonnan tulehduttamilla markkinoilla pilkkahintaan.

    ”Edessä on noin 30 vuoden musta aukko, jolloin saamme hyvin vähän tuloja. Kustannuksia metsien hoidosta kertyy kuitenkin koko ajan.”

    Zu Stolberg on yksi Harzin Blankenburgissa toimivan Future Forest Initiativen (FFI) viidestä perustajasta. Se on alusta, joka kerää yhteen sekä saksalaisia että kansainvälisiä tutkijoita, start-up-yrittäjiä, sijoittajia ja metsänomistajia. Tavoitteena on kehittää uusia teknologioita ja metodeja metsätalouteen ja luoda metsänomistajille samalla uusia ansaintamahdollisuuksia.

    Niitä tarvitaan, kun ilmastonmuutos etenee ja hakkuita on siitä ja muista syistä vääjäämättä vähennettävä.

    Tavoitteena on kehittää uusia teknologioita ja metodeja metsätalouteen ja luoda metsänomistajille samalla uusia ansaintamahdollisuuksia.

    ”Siitä hyödystä, jonka hyvin hoidetut ja kasvavat metsät tuottavat koko yhteiskunnalle ja ilmastolle pitäisi jatkossa saada rahaa nimenomaan markkinoilta. Eikä kyse ole pelkästään hiilen sitomisesta”, zu Stolberg linjaa.

    Hiilen sitomisella hän viittaa päästökauppaan, jossa päästöjä tuottavat yritykset voivat ostaa hiiltä sitovia metsiä omistavilta hiilisertifikaatteja eli päästöoikeuksia.

    Zu Stolberg patistaa Euroopan unionia luomaan selkeän päästöoikeusmarkkinan mahdollisimman nopeasti. Toistaiseksi Brysselistä tulleet aloitteet ovat olleet utuisia. Oleellisiin kysymyksiin, eli siihen, miten oikeuksien hinta lasketaan ja kuka rahaliikennettä pyörittää, ei ole vastattu.

    Uutta alkua rakentava zu Stolberg panee päästökaupan lisäksi toivonsa biokemianteollisuuden innovaatioihin, joissa käytetään nimenomaan pyökkiä raaka-aineena.

    Sekametsien aikaansaamiseksi Saksassa tuetaan lehtipuiden istuttamista metsätuhoalueille. Siitä huolimatta osa Harzin metsänomistajista istuttaa edelleen pääsääntöisesti kuusia.
    Sekametsien aikaansaamiseksi Saksassa tuetaan lehtipuiden istuttamista metsätuhoalueille. Siitä huolimatta osa Harzin metsänomistajista istuttaa edelleen pääsääntöisesti kuusia.  Kuva: Werner Bachmeier

    ”Teemme esimerkiksi yhteistyötä pyökkimassasta rakennuselementtejä valmistavan start-upin kanssa”, hän kertoo.

    Kirjanpainajakatastrofit ovat kiistatta seurausta ilmastonmuutoksesta. Kuoriaiset lisääntyvät ja leviävät kuumina ja kuivina kesinä räjähdysmäisesti. Ilmastonmuutos kärjistää kaikkia metsissä tapahtuvia muutoksia.

    Lisää aiheesta
    • Mhy Savotan puheenjohtaja, Kuopion kaupunginvaltuutettu Tapio Tolppanen (kesk.) on huolissaan Tahkon metsistä. ”Ongelmaan voisi vielä puuttua, mutta pian on liian myöhäistä.”

      Metsänhoito | Metsätuhot leviävät Tahkon suojelualueilla räjähdysmäisesti – ”Pommi on tulossa”

    ”Viime syksynä jouduimme kaatamaan paljon latvoista kuivuneita pyökkejä. Myös ne ovat kärsineet kuumuudesta.”

    Uutta alkua rakentava zu Stolberg panee toivonsa biokemianteollisuuden innovaatioihin, joissa käytetään pyökkiä raaka-aineena.

    Yksi Harziin perustetun Future Forest Initiaven keskeisistä tavoitteista on vauhdittaa tutkimustyötä, joka pyrkii siihen, että metsät kestävät paremmin lämpenevää ilmastoa.

    ”Olemme esimerkiksi mukana mahdollistamassa hanketta, jossa tutkitaan, miten sadevedet saataisiin paremmin pysymään pitkien kuumien jaksojen kuivattamassa maaperässä”, zu Stolberg kertoo.

    ”Emme kuitenkaan kuvittele, että täällä pystyttäisiin kehittämään joku superpuu tai supermetsä”, hän lisää.

    Lisäys on pysäyttävä, kun Stolbergin suvun rakennuttaman näkötornin huipulta katselee kirjanpainajien ja kuivuuden aikaansaannoksia Harzin metsissä.

    Etelä-Harzissa sijaitsevasta zu Stolbergin suvun rakennuttamasta näkötornista avautuu näkymä Brockenille, yli 1100  metriin kohoavalle Harz-vuoriston korkeimmalle kohdalle. Se on osa Harzin kansallispuistoa, jonka havumetsistä kirjanpainajat tuhosivat noin 80 prosenttia.
    Etelä-Harzissa sijaitsevasta zu Stolbergin suvun rakennuttamasta näkötornista avautuu näkymä Brockenille, yli 1100 metriin kohoavalle Harz-vuoriston korkeimmalle kohdalle. Se on osa Harzin kansallispuistoa, jonka havumetsistä kirjanpainajat tuhosivat noin 80 prosenttia. Kuva: Werner Bachmeier

    Paluuta vuosikymmenestä toiseen syvän vihreinä kumpuileviin metsiin ei täällä enää välttämättä ole, ellei luonnon sopeutumiskyky osoittaudu oletettua paremmaksi. Paljon riippuu myös siitä, minkälaisia metsien kestävyyttä parantavia ratkaisuja tutkijat pystyvät lähivuosina kehittämään.

    Harz ja metsätuhot

    Harzin noin 2 200 neliökilometrin vuoristo- ja metsäalue sijaitsee keskisessä Pohjois-Saksassa, Ala-Saksin, Saksi-Anhaltin ja Thüringenin osavaltioiden alueella.

    Noin kaksi kolmannesta Harzin kuusimetsistä on tuhoutunut viimeksi kuluneiden 4–5 vuoden aikana.

    Alue kärsi vuodesta 2018 lähtien poikkeuksellisen kuumista ja kuivista kesistä. Kirjanpainajat levisivät räjähdysmäisesti erityisesti alueen pohjoisosassa Harzin kansallispuistossa, missä leviämistä ei lähdetty aktiivisesti torjumaan.

    Stolbergin kaupunki ja Christoph zu Stolbergin yksityinen metsätila sijaitsevat Etelä-Harzissa, missä tuhot eivät ole olleet yhtä pahoja kuin pohjoisessa.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuosina kirjan­painajatuhoja on aiheuttanut varsinkin kuivuus. Aikaisemmin tuhot olivat usein seurausta metsän tuulituhoista.

      Metsänhoito | Kirjanpainajien torjunnassa voisi hyödyntää niiden luontaisia vihollisia ‒ ”Kirjanpainajien tappama puu kannattaa jättää ravintopuuksi harmittomammille eliöille”

      Tilaajalle
    • Puun nestevirtauksen katkaiseva kirjanpainaja on kuusen merkittävin tuholainen.

      Metsä | Hyönteistuhot painavat tukin hintaa alas Keski-Euroopassa – Timber-online: Uutta pudotusta ennakoidaan syksyksi

      Tilaajalle
    • ”Kirjanpainajien kanta on ja pysyy korkealla, ja kun kasvukaudesta tulee kuiva ja kuuma, seurauksena on puustokuolemia”, Petri Kortejärvi kirjoittaa.

      Metsänhoito | Kortejärvi: ”Sekaviljely olisi saatava valtamenetelmäksi” ‒ Mikä on totta ja mikä tarua metsätuhoista?

    • Kuivuus ja hyönteistuhot ovat aiheuttaneet muun muassa Keski-Euroopassa isoja vahinkoja kuusikoille.

      Metsäpolitiikka | Seitsemän arvostettua metsäekologia antoi varoituksen: Metsät eivät olekaan ilmastopelastajia, vaan joutuvat ilmastonmuutoksen uhreiksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla