• Viisi sutta piiritti aamulenkillä olleen lapinporokoiran Sotkamossa – selvisi hengissä

    Koiranomistaja näki tapahtumapaikalla hyökkäyksen jälkeen peräti viisi sutta, joista kaksi ehti hyökätä Lönnin kimppuun.
    Lapinporokoira Lönni selvisi susien hyökkäyksestä vammoilla.
    Lapinporokoira Lönni selvisi susien hyökkäyksestä vammoilla. Kuva: Koiranomistajan arkisto
    Metsä|Erä
    10.10.202510:56
    Eija Vallinheimo

    Lapinporokoira selvisi kahden suden kynsistä Kainuun Sotkamossa torstaina 9. lokakuuta. Tapahtumasta kertoo Metsästäjäliitto tiedotteessaan.

    Koiranomistaja oli aamulenkillä 8-vuotiaan lapinporokoiransa Lönnin kanssa, kun kaksikko kohtasi sudet omilla maillaan, läheisellä pellolla.

    ”Olimme pihasta vasta noin 50 metrin päässä, kun rupesin huolestuneena katselemaan, mihin koira oikein hävisi. Kuulin jotain ääntä vähän matkan päästä tien varrella olevalta pellolta, jossa luulin ensin nähneeni kaksi koiraa Lönnin kimpussa. Juoksin niitä kohti, kun huomasinkin hyökkääjien olevan susia. Toinen susista päästi minut 30 metrin päähän ja toinen hävisi paikalta nopeammin, kun kovalla äänellä sain häädettyä ne huutamalla pois koirani kimpusta”, koiranomistaja kertaa tapahtumia.

    Lönni pääsi juoksemaan pedoilta karkuun kotiin, kun koiranomistaja jäi vielä pellolle huutamaan ja hätistämään susia pois.

    ”Siinä silmieni edessä näin ensin juoksevan kaksi sutta, sitten tulevan toiset kaksi ja viimeisenä paikalta lähti minua toljottanut uhmakkain susi”, hän kertoo.

    ”Mietin, lähtevätkö ne ollenkaan pois siitä koiran ympäriltä.”

    Eläinlääkäri paikkasi koiran vammat, ja Lönnin toivotaan palautuvan entiselleen.

    ”Ei täällä ennen ole näin lähellä susia ollut. Röyhkeiltä ja pelottomilta nämä vaikuttivat. Mietin, lähtevätkö ne ollenkaan pois siitä koiran ympäriltä,” koiranomistaja ihmettelee.

    Metsästäjäliiton uutisoimat tapaukset löytyvät kartalta.

    Luonnonvarakeskuksen 30. syyskuuta julkaisema kanta-arvio osoittaa, että susikanta on vahvassa kasvussa. Luken arvion mukaan Suomessa olisi marraskuussa 557 sutta. Marraskuun ennuste koskee kokonaan Suomessa, poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa.

    Suomen Metsästäjäliitto muistuttaa, että lukema on aina aliarvio, sillä kaikkia laumoja ja pareja ei saada aina todennettua.

    Lisää aiheesta
    • Suden suotuisaan suojeluun sisältyy, että Suomen susikannassa säilyy riittävä geneettinen vaihtelu.

      Erä | Ministerin erityisavustaja: Susille haetaan matalaa tavoitemäärää, kannan vaikutukset ihmisiin otetaan huomioon

      Tilaajalle
    • Eräharrastuksestaan tunnettu pääministeri Petteri Orpo joutuu kantamaan vastuuta myös maakuntien susiongelman hoidosta.

      Metsästys | Orpon hallituksella on nyt avopaikka ratkaista susiongelma – kuullaanko maaseutua vihdoinkin?

    • Luonnonvarakeskuksen tiistaina julkaisema kanta-arvio osoittaa, että susikanta on vahvassa kasvussa.

      Erä | Synkkä päivä metsästyskoirille – susi nappasi tiistaina koirat suoraan ajosta sekä Ruokolahdella että Lohjalla

    Artikkelin aiheet
    susi
    lapinporokoira
    Sotkamo
    Metsästäjäliitto
    Luonnonvarakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle