• Pian metsänomistaja voi saada tulokseen perustuvia tukia – mutta mitä ne ovat?

    Ensimmäiset uudet tukikokeilut alkavat vuoden 2026 heinäkuussa.
    Tilaajalle
    Tulosperusteista tukea voi saada muun muassa lehtojen ennallistamiseen.
    Tulosperusteista tukea voi saada muun muassa lehtojen ennallistamiseen. Kuva: Hanne Manelius
    Metsä|Metsänhoito
    16.3.202617:00
    Henrik Hohteri

    Mitä tarkoitetaan tuloksiin perustuvilla tuilla?

    Metsäkeskuksen rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen vastaa:

    ”Tuloksiin perustuvissa tuissa maksetaan paitsi toimenpiteiden tekemisestä myös työn lopputuloksesta.

    Se koskee muutamia työlajeja metsätalouden tuissa.

    Taimikonhoidon tukeen voi vuoden 2027 alusta saada lisäosuuden jäävän puuston lehtipuuosuuden perusteella.

    Vielä paremmin tulosperusteisuus näkyy soiden ennallistamisen ja lehdon luonnonhoidon tuissa.

    Näissä osa tuesta maksetaan kahdeksan vuoden kuluttua töiden tekemisestä, jos ennalta määritetyt tavoitteet toteutuvat.

    Tukia haetaan tarjouskilpailumenettelyssä. Kohteille on minimikriteerit, joiden pitää täyttyä. Kynnyksen yli päässeille hakemuksille annetaan laatupisteet kullekin työlajille. Hankkeita hyväksytään tuen piiriin siinä järjestyksessä, missä laatupiste maksaa vähiten.

    Luonnonhoidon ja suon ennallistamisen tukikokeilut alkavat 1.7.2026.

    Lisätietoa tulosperusteisista tuista on julkaistu Metsäkeskuksen nettisivuilla. Tarjolle tulee myös tukiin liittyviä koulutuksia.”

    Lisää aiheesta
    • Taimikonhoidossa uusien tukien kokeilu alkaa vuoden 2027 alussa.

      Metsänhoito | Metsätuet mullistuvat: Uusi kokeilu palkitsee lopputuloksesta

      Tilaajalle
    • Ensiharvennuskohde. Kuvan metsä ei liity kirjoitukseen.

      Politiikka | Lukijalta: Metsätukipolitiikka hyödyttää eniten suuria omistajia ja metsäteollisuutta

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    tulosperusteinen tuki
    Metsäkeskus
    luonnonhoito
    suon ennallistaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla