
Metsäyhtiö Stora Enso julkisti torstaina valmistelevansa metsäomistuksensa vähentämistä Ruotsissa. Yhtiö aikoo myydä 12 prosenttia ruotsalaismetsistään.
Stora Enson viime vuoden vuosikertomuksen mukaan yhtiöllä on Ruotsissa 1,39 miljoonaa hehtaaria metsää, josta tuottavaa metsämaata oli 1,14 miljoonaa hehtaaria. Metsistä suurin osa sijaitsee Keski-Ruotsissa.
Taseesta laskettuna yhtiö olisi myymässä 168 000 hehtaaria metsää.
Ruotsin metsien arvoksi yhtiö on laskenut 6,31 miljardia euroa.
Ruotsin metsien arvoksi yhtiö on laskenut 6,31 miljardia euroa. Tällä perusteella Stora Enson kassaan olisi kilahtamassa nyt valmisteltavasta kaupasta noin 760 miljoonaa euroa. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että kaupat syntyisivät metsien tasearvolla.
Vuosikertomuksen mukaan yhtiö kirjaa Ruotsissa ja Suomessa sijaitsevan metsäomaisuutensa käypään arvoon. Metsät arvostetaan markkinoihin perustuvalla lähestymistavalla. Se taas perustuu niillä alueilla tehtyihin metsätransaktioihin, joissa Stora Ensolla on metsää. Yhtiö soveltaa painotettuja kolmivuotisia keskimääräisiä kauppahintoja.
Stora Enson suunnitelmia perjantain aamukatsauksessaan kommentoinut OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen arvioi myytävän omaisuuden käyväksi arvoksi 650–700 miljoonaa euroa.
Stora Enson tiedotteen mukaan mahdollisen kaupan ehdoista ja edellytyksistä, kuten pitkäaikaisosta puunhankinta- ja metsänhoitosopimuksista sovitaan erikseen ostajan kanssa.
Stora Enson aikeet myydä metsiään herätti hyvin erilaisia reaktioita. Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen kirjoitti perjantain aamukatsauksessa, että ”uutinen ei mielestämme ollut lainkaan yllättävä, sillä Stora Ensolla on mielestämme profiloitumisongelma”.
Myyntiaikeita ruotsalaiselle Dagens Industrille -lehdelle kommentoinut DNB:n analyytikko Johannes Grunselius taas piti uutista yllättävänä, koska Stora Enso ei ollut antanut myyntiaikeista minkäänlaista signaalia aiemmin.
Noin 700 miljoonan euron metsäomaisuuden ostajaksi arvioidaan ruotsalaisia eläkevakuutusyhtiöitä tai muita institutionaalisia sijoittajia. Ruotsalaisspekulaatioissa vilahtelevat myös muut isot metsäyhtiöt, kuten SCA, Holmen ja Billerud.
Stora Enso perusteli myyntiaikeitaan toteamalla, että kauppa vähentäisi yhtiön velkaa ja vahvistaisi sen tasetta.
Stora Ensolla on myytävien omaisuuserien listalla myös Beihain kartonkitehdas Kiinassa ja tehtaan yhteydessä olevat metsät. Myytävänä olevaan omaisuuteen kohdistuu yli 600 miljoonan euron velat.
Stora Ensolla on myytävien omaisuuserien listalla myös Beihain kartonkitehdas Kiinassa ja tehtaan yhteydessä olevat metsät.
Kesäkuun viimeisenä päivänä Stora Enson korollinen nettovelka oli hieman alle 3,5 miljardia euroa. Jos se saisi myytyä Beihain kokonaisuuden ja Ruotsin metsät noin tasearvolla, niin yhtiön nettovelka putoaisi noin 2,3 miljardiin euroon.
Yhtiö on asettanut itselleen velkaantuneisuutta mittavaan tavoitteen, jonka mukaan nettovelan suhde oikaistuun käyttökatteeseen on oltava alle kaksi. Tämä vuoden toisella neljänneksellä se oli 3,5.
Jos kaupat toteutuvat ja jos käyttökate kehittyy odotetusti, yhtiön pitäisi saavuttaa tavoitteensa. Kannattaa huomata, että edellisessä virkkeessä on kaksi jos-sanaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
