• Puiden istuttaminen sopii maahanmuuttajien kotouttamiseen – ”kasvattaa omia juuriaan uuteen kotimaahan”

    Moniheli ja Marttaliitto järjestävät puunistutusviikon toukokuun alkupuolella.
    Puun istuttaminen juurruttaa maahanmuuttajia uuteen kotimaahan.
    Puun istuttaminen juurruttaa maahanmuuttajia uuteen kotimaahan. Kuva: Visuaalinen viestintätoimisto Salama
    Metsä|Metsänhoito
    20.4.202308:42
    Jarmo Palokallio

    Puun istuttamista voi käyttää maahanmuuttajien kotoutumiseen. Samalla voidaan vastustaa ilmastonmuutosta.

    Monikulttuurinen verkosto Moniheli ry ja Marttaliitto järjestävät maahanmuuttajille puunistutusviikon toukokuun alkupuolle. Silloin maahan muuttaneet kuntalaiset istuttavat puuntaimia kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen.

    Järjestöjen mukaan puita istuttamalla tuetaan maahan muuttaneiden kototumista konkreettisella tavalla. Samalla istutetaan juuria uuteen kotimaahan.

    ”Puun istuttaminen on symbolinen teko sen eteen, että kasvattaa omia juuriaan uuteen kotimaahan. Samalla se on myös ilmastoteko”, kertoo Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä.

    ”Istutin itse tyttäreni kanssa puun Suomeen viime vuonna, kun järjestimme tapahtuman ensimmäistä kertaa. Istuttamalla puun sain mahdollisuuden kasvattaa omat juureni Suomeen”, vahvistaa Moniheli ry:n toiminnanjohtaja Abdirahim Husu Hussein.

    Puunistutustapahtumia järjestetään yhden viikon aikana kahdeksassa kunnassa ympäri Suomen. Ajantasaiset tiedot löytyvät Monihelin verkkosivuilta.

    Lisää aiheesta
    • SAK:n lisäksi mukana työsuhdeneuvonnassa ovat muun muassa Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit.

      Työsuhdeneuvonnan puhelin soi – "työnantajat vedättävät maahanmuuttajia"

    • Metsänistutus on uskoa tulevaisuuteen. Kuvituskuva.

      Metsä | Metsänistutus alkoi Ukrainassa – presidentti Zelenskyillä oma istutusprojekti

    • Heinäntorjunta saattaa vanhoilla peltomailla olla tarpeen parikin kertaa vuodessa. Taimet ovat turvassa vasta noin 70-senttisinä.

      Metsänhoito | Joutoalueen metsitystukea on haettu ahkerasti ‒ Metsänomistajalta pellon metsitys vaatii vuosikausien uurastusta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla