• Iloinen uutinen rakennusalalta: Puuelementtivalmistaja suunnittelee tehdasinvestointia, joka kolminkertaistaisi tuotannon

    Tehdas kolminkertaistaisi Lapwallin tuotantokapasiteetin ja lisäisi työpaikkoja sekä tehtaaseen että arvoketjuun.
    Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Rakentaminen
    15.12.202310:30
    Anniina Jokinen

    Puuelementtivalmistaja Lapwall Oyj suunnittelee tehdasinvestointia Pyhännälle, yhtiö kertoo tiedotteessa. Investointipäätös voitaisiin tehdä alkuvuodesta 2024. Bruttoinvestoinnin arvo olisi noin 15–17 miljoonaa euroa, kertoo toimitusjohtaja Jarmo Pekkarinen.

    Tehtaan elementtien kokoonpanokapasiteetti tulisi olemaan 600 000 neliömetriä vuodessa. Tehdas tulisi työllistämään täyden kapasiteetin käynnissä 50–60 henkilöä. Se olisi valmis tuotantoon vuoden 2025 jälkimmäisellä puoliskolla.

    Myös yhtiön arvoketjuun kaavaillaan uusia työpaikkoja. Uuteen tehtaaseen tulisi kaksi elementtien kokoonpanolinjaa ja osavalmistuslinja. Toisella uusista kokoonpanolinjoista tultaisiin valmistamaan kattoelementtijärjestelmätuotteita.

    Lapwallin Pyhännän yksikkö on käynyt tähän asti täydessä kahdessa vuorossa elokuusta 2023 lähtien.

    ”Selvitimme laajasti erilaisia vapautuneita tuotantotiloja ja konekantaa vaihtoehtona omalle tehdasinvestoinnillemme. Tutkimamme vaihtoehdot eivät kuitenkaan näkemyksemme mukaan soveltuneet nykyaikaiseen tehokkaaseen elementtituotantoon, eikä konekanta ollut meidän vaatimustemme mukaista”, Pekkarinen sanoo.

    ”Suunniteltu investointi mahdollistaa myös uusien tuotteiden valmistamisen vastaamaan markkinoiden vaatimuksia.”

    Tehdas tulisi työllistämään täyden kapasiteetin käynnissä 50–60 henkilöä.

    Uusi tehdas tulisi osaksi Lapwallin nykyistä Pyhännän yksikön tehdasaluetta. Yhtiön arvion mukaan investointi laskisi osavalmistus- ja kokoonpanokustannuksia merkittävästi sekä parantaisi materiaalinkäytön tehokkuutta.

    Lapwallin vuonna 2011 perustettu Pyhännän tehdas valmistaa seinä- ja julkisivuelementtejä sekä kattoelementtijärjestelmätuotteita. Tehdas työllistää tällä hetkellä noin 80 henkilöä.

    Lapwall aloitti kesällä Raahen yksikön muutosneuvottelut, jotka johtivat 22 työntekijän irtosanomiseen. Myöhemmin yhtiö siirsi Raahen yksikön seinäelementtituotannon Pyhännän yksikköön.

    Lapwallin liikevaihto oli viime vuonna 52,5 miljoonaa euroa ja käyttökate oli 9,5 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Julkisivuelementtien ja kattoelementtijärjestelmien kysynnän kasvu nosti LapWallin tilauskantaa. Kuva yhtiön Pyhännän tehtaalta.

      Rakentaminen | LapWallin tulos notkahti, mutta tilauskanta kasvoi

    • Finnlamellin muuttovalmis hirsitalo kuuluu Den Finlandin mallistoon. Asunto on valmistunut vuonna 2023.

      Rakentaminen | Pientalomarkkinoilla ajoissa sopeuttanut Den Finland on pärjännyt vaikeassakin markkinassa – myynyt yli 500 taloa syksyyn mennessä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Lapwall Oyj
    tehdasinvestointi
    Pyhäntä
    puuelementti
    rakennusala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein