
Luonnonsuojelun tehokkuutta voisi parantaa yksinkertaisesti kohdentamalla suojelu suojeluarvoiltaan arvokkaimmille alueille. Vastaavasti talouskäyttöä voidaan ohjata alueille, joilla luontoarvot eivät juurikaan kärsi siitä.
”Eri alueiden luontoarvoissa on valtavat erot”, kertoo tutkija Ninni Mikkonen Sykestä.
Luonnonsuojelun hyödyt ovat suurimmat, kun suojelu kohdistetaan alueille, jotka on tunnistettu luontoarvoiltaan korkeiksi. Luontoa heikentävät toimet taas voidaan kohdistaa alueille, joiden on tunnistettu olevan luotoarvoiltaan vähäisiä.
Mikkosen aiheesta kirjoittama väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa perjantaina.
Väitöstutkimuksessa pyrittiin tunnistamaan luontoarvoiltaan arvokkaimmat metsät. Ne ovat tyypillisesti puulajistoltaan ja ikärakenteeltaan monipuolisia, ja niissä on suuria tai vanhoja eläviä ja kuolleita puita.
Lisäksi arvokkaat metsät ovat yhtenäisiä, eikä niitä ole pirstottu pienemmiksi saarekkeiksi. Niissä on tyypillisesti merkittävästi enemmän monimuotoisuutta ilmentävää lahopuuta kuin vastaavissa talousmetsissä.
Tutkimuksessa etsittiin erityisesti Etelä-Suomen arvokkaita, vielä suojelemattomia metsäalueita. Tutkimuksessa havaittiin myös, että joitain luontotyyppejä ei esiinny tiukasti suojelluilla alueilla lainkaan.
”Koska suojelu maksaa, olisi kaikista järkevintä kohdistaa suojelua ensin sinne, missä se tulee halvimmaksi ja missä on eniten luontoarvoja. Esimerkiksi valtion omistamat vanhat metsät, jotka ovat luontoarvoiltaan todella korkeita, olisivat kustannustehokas tapa”, arvioi Mikkonen.
Koska luonnon monimuotoisuuden tila on huono erityisesti Etelä-Suomessa, ei luontokatoa siellä ratkaista pelkällä valtion maiden suojelulla. Siksi suojelussa on oltava myös keinoja rahoittaa yksityisten maiden suojelua METSO-ohjelman tapaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
