• Saimaannorppa valittiin Etelä-Karjalan maakuntaeläimeksi

    Eri maakuntien tunnuseläimiä voi tunnistaa MT:n aiemmin julkaisemassa visassa.
    Suomessa elää noin 500 saimaannorppaa.
    Suomessa elää noin 500 saimaannorppaa. Kuva: Miina Auttila / Metsähallitus
    Metsä|Luontomatkailu
    23.12.202517:00
    Aura Pilkama

    Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto valitsi saimaannorpan maakuntaeläimekseen, Etelä-Karjalan liitto kertoo.

    Aiemmin syksyllä Etelä-Savon maakuntavaltuusto teki vastaavan päätöksen norpan nimeämisestä omaksi maakuntaeläimekseen. Etelä-Savo on aiemmin toivonut, että ne Saimaan alueen maakunnat, joilla ei vielä ole omaa maakuntaeläintä, harkitsisivat saimaannorpan ottamista tunnuksekseen.

    Suomessa elää noin 500 saimaannorppaa, ja laji on erittäin uhanalainen. Kanta kuitenkin kasvaa tasaisesti onnistuneiden suojelutoimien ansiosta.

    Norppa on Saimaan järviluonnon keskeinen ja tunnetuin symboli. Sitä käytetään myös suomalaisen luonnonsuojelun tunnuksena.

    Osa norpista elää Etelä-Karjalan alueella, ja se koetaan vahvasti osaksi paikallista identiteettiä, Karjalan liitto kertoo. Esimerkiksi Lappeenrannan keskustassa sijaitsee tunnettu norppapatsas, ja Saimaan alueen matkailumarkkinoinnissa saimaannorppaa hyödynnetään laajalti.

    ”Saimaannorpan kannan kasvu on Saimaan maakuntia yhdistävä yhteinen menestystarina. Maakuntaeläimenä saimaannorppa muistuttaa alueemme ainutlaatuisesta ja puhtaasta järviluonnosta ja myös siitä, että aluettamme koskevaan kehityksen suuntaan voidaan ja pitää vaikuttaa”, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen sanoo.

    Maakunnilla on useita erilaisia aluetta ilmentäviä tunnuseläimiä, -kasveja ja -kiviä.

    Niiden lisäksi koko Suomella on vastaavat nimikkotunnuksensa. Suomen kansalliseläin on karhu, kansallislintu on laulujoutsen, kansalliskala on ahven, kansalliskasvi on kielo ja kansallispuu on rauduskoivu.

    Maakuntien nimikkoeläimien tunnistamista voi kokeilla MT:n visassa.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallitus kertoo, että norppakanta on jatkanut kasvuaan viime vuosien poikkeuksellisen lauhoista ja vähälumisista talvista huolimatta. LEHTIKUVA / Timo Seppäläinen.

      Eläimet ja kasvit | Saimaannorpan kanta on jatkanut kasvuaan − viime vuodesta kasvua 35 yksilöä

    • Saimaannorppakanta on kasvanut, mutta poikas- ja pyydyskuolleisuus hidastavat kannan elpymistä ja voivat jopa pysäyttää populaation kasvun, Metsähallitus kertoo.

      Luonto | Naali ja saimaannorppa nousivat laajan luontoselvityksen valopilkuiksi

    • Metsäkoneet uitettiin saarihakkuulle Marko Korholan Kustavi-aluksen kyljessä lipuvalla lautalla.

      Metsänhoito | Norpan elämänrytmi määrää puunkorjuun ajankohdan Saimaalla

      Tilaajalle
    • Kalastuslain mukaan kuolleista ja vahingoittuneista norpista täytyy ilmoittaa viipymättä Metsähallitukselle.

      Luonto | Kaksi nuorta saimaannorppaa hukkui kalaverkkoihin – kalastusrajoitukset tehoavat, mutta toimia tarvitaan lisää

    • Saimaannorpan asema omana lajinaan korostaa tutkijoiden mukaan entisestään sen ainutlaatuisuutta ja suojelun tärkeyttä.

      Luonto | Nyt se on virallista: Suomen saimaannorppa on tunnustettu itsenäiseksi lajikseen

    • Miten syöt? Miten liikut? Entä oletko sosiaalinen?

      Luonto | Aarrevisa: Mikä metsäneläin olet?

    • Saimaalla on kuluvan vuoden aikana kuollut pyydyksiin jo 11 norppaa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Eläimet ja kasvit | Nuori saimaannorppa kuoli kalastusrysään Rantasalmella

    • Tänä vuonna syntynyt saimaannorppa löydettiin verkkoon hukkuneena Pihlajavedellä Savonlinnassa sunnuntaina. LEHTIKUVA / HANDOUT / Miina Auttila.

      Eläimet ja kasvit | Jälleen yksi saimaannorppa löytyi hukkuneena – ainakin viides pyydyksiin kuollut tänä vuonna

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    maakunnat
    Etelä-Karjala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle