
Kuhmon kaupunginvaltuustossa käsitteli alkuviikosta aloitetta, joka halusi rajata petojen talviruokintaa. Valtuuston päätös oli, että kaupunki ei voi rajoittaa petojen haaskaruokintaa.
Kaupungin selvityksen mukaan kunnalla ei ole juridisia työkaluja tai toimivaltaa kieltää tai rajoittaa haaskaruokintaa, sillä se ei kuulu kunnan päätäntävaltaan. Saman totesi kaupunginhallitus jo joulukuussa 2025, koska asiaa säätelevät useat lait ja valvonta kuuluvat valtion viranomaisille.
Helmikuun lopulla Kuhmossa järjestettiin kaupungin ja luontomatkailuyritysten välinen keskustelu haaskaruokinnasta.
Esityksen tekijät sanovat ruokinnan kasvattavan petojen saatavilla olevan ravinnon määrää ja siten vääristävän Kuhmon petokantoja niin, että haittoja aiheuttavien ja ihmisten toiminnasta riippuvaisten petojen määrä kasvaa. Susien määrän kasvaessa on nähtävissä, että sudet ovat verottaneet paikallisia hirvi- ja peurakantoja.
Luontomatkailuyrittäjät puolestaan korostivat lausunnoissaan, että petojen kuvausmatkailu on tärkeä elinkeino Kuhmolle ja rajoitukset voisivat heikentää matkailun vetovoimaa.
Lukuisat kuhmolaiset yritykset ovat järjestäneet puitteet eläinten tarkkailulle ja valokuvaamiselle. Yritysten sivuilla kerrotaan, että kauden aikana alueella vierailee 20 – 30 karhuyksilöä. ”Joinakin iltoina alueella vierailee samana iltana useampi karhu samaan aikaan ja yön aikana on 92 prosentin todennäköisyys nähdä karhu”, yhden yrityksen sivuilla kerrotaan.
Suurpetojen katselu- ja kuvaustoiminnan haaskanpitoa säätelevät nykyisellään useat lait ja asetukset. Tulkinnanvaraiset säännöt nostattavat tasaisin väliajoin ristiriitoja eri sidosryhmien välille.
Vastaavaa liiketoimintaa ei ole mahdollista harjoittaa muualla kuin Suomessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
