• Tutkijat: Keski-ikä ja lahopuut eivät riitä vanhan metsän arvon määrittämiseen

    Kansainvälinen tutkijaryhmä vaatii yhteisiä kriteereitä Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen.
    Tilaajalle
    Pelkkä keski-ikä tai lahopuun määrä ei tutkijoiden mukaan riitä vanhan metsän arvon määrittämiseen.
    Pelkkä keski-ikä tai lahopuun määrä ei tutkijoiden mukaan riitä vanhan metsän arvon määrittämiseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    17.9.202617:00
    Jarmo Palokallio

    Kansainvälinen tutkijaryhmä vaatii Pohjois-Euroopan vanhojen metsien tunnistamiseen yhtenäisiä kriteereitä. Suomessa vanhan metsän määritelmästä on voimassa valtioneuvoston periaatepäätös.

    Jyväskylän yliopiston koordinoiman tutkijaryhmän mukaan nykyiset kansalliset määritelmät eivät aina riitä tunnistamaan arvokkaita metsiä. He kaipaavat siihen yhtenäistä tieteellistä perustaa.

    Tutkijoiden mukaan esimerkiksi Suomessa käytettävät pakolliset kriteerit painottavat liikaa puuston keski-ikää ja kuolleen puun määrää. Ne eivät yksin kerro metsän ekologisesta arvosta.

    ”Vanhan metsän tunnistamisessa olennaista on nähdä metsä kokonaisuutena”, sanoo professori Mikko Mönkkönen Jyväskylän yliopistosta.

    Vanhojen metsien merkitys perustuu ennen kaikkea niiden monimuotoiseen rakenteeseen. Lahopuu, vanhat rungot ja luonnontilainen puustorakenne tarjoavat elinympäristöjä sienille, jäkäliköille, sammalille, hyönteisille ja kolopesijöille.

    Tutkijaryhmä muistuttaa, että luonnontilaisessa boreaalisessa metsässä voi olla runsaasti myös nuorempia puita. Siksi metsän arviointi pelkästään keski-iän perusteella voi johtaa harhaan.

    Karkean arvion mukaan noin kolme prosenttia Euroopan metsistä täyttää luonnontilaisen tai vanhan metsän kriteerit. Pohjois-Euroopassakin niiden määrä vähenee nopeasti.

    Suomessa suurin osa suojelemattomista vanhoista metsistä sijaitsee Pohjois-Suomessa, etenkin valtion mailla Ylä-Lapissa. Etelä-Suomessa vanhat metsät ovat usein pieniä ja pirstaleisia.

    ”Kooltaan pienetkin vanhat metsät voivat olla merkittäviä uhanalaiselle lajistolle”, muistuttaa projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta.

    Tutkijoiden mukaan liian tiukat kansalliset kriteerit voivat johtaa siihen, että arvokkaita metsiä päätyy hakkuiden kohteeksi.

    Tutkijaryhmän mukaan yhteinen tiedepohja voisi vähentää metsiin liittyviä ristiriitoja.

    Tutkimusprofessori Raisa Mäkipään mukaan yhteiset kriteerit helpottaisivat myös metsäteollisuuden toimintaa.

    Lisää aiheesta
    • “Meitä on epäilty sertifikaatin rikkomuksista useasti, mutta lopulta on todettu, ettemme ole rikkoneet sitä kertaakaan”, Värriön yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Raimo Harju (vas.) sanoo. Oikealla metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin operaatiopäällikkö Juha Hänninen.

      Talous | Kalliiksi käy: Ympäristöjärjestöt jumittivat kartoituksillaan Lapissa miljoonien puukaupat

      Tilaajalle
    • Metsän omat -sarjan aloittanut Lakkasuo on saanut innoitusta Ulrika Lagerlöfin oman suvun naisista.

      Kirjallisuus | ”Meitä vanhoja ukkoja on ravisteltava”– pohjoisen metsäkiistoilla on pitkä historia

    • Syksyn mustikka- ja puolukkasato kypsyy vapaasti ja ilmaiseksi poimittavaksi valoisissa, riittävän harvoiksi hoidetuissa männiköissä ja kuusikoissa.

      Metsänhoito | Hoidettu talousmetsä on antoisa ulkoilukohde, jonka ansaitsee arvostuksen

    • Metsää. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Ympäristöjärjestöt edellyttävät metsien käytössä rehellisyyttä ja vastuullisuutta

    Artikkelin aiheet
    vanha metsä
    metsä
    monimuotoisuus
    lahopuu
    Pohjois-Eurooppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin