• Jokamiehenoikeuksista pitäisi säätää lailla

    Sekä maanomistajan että jokamiehenoikeuden käyttäjän kannalta on kestämätöntä, että edelleenkin jokamiehenoikeuden rajat voi yksittäisessä tapauksessa saada selville vain käräjillä.
    Metsä|Maanomistus
    7.12.202218:30
    Lukijalta
    Heikki Pietinalho

    Jokamiehenoikeudet ovat laajemmassa katsannossa pohjoismainen kummajaisuus, jonka perusta on vanhassa maatalousvaltaisessa luontaistaloudessa.

    Harvaan asutussa maassa laaja jokamiehenoikeus on aikoinaan turvannut maattoman väestön elämisen edellytyksiä, ja maassa on ollut tilaa sekä omistajan että maata omistamattoman väestön tarpeille käyttää hyväkseen metsää, vettä ja luonnonantimia.

    Yhteiskuntamme ja tapamme käyttää maata on muuttunut paljon siitä ajasta, jolloin jokamiehenoikeutta tarvittiin turvaamaan vähäväkisen kansanosan pysyminen elämän syrjässä kiinni tai yksinäinen jalkamies pääsi taittamaan matkaa korpitaipaleella.

    Sekä maanomistajan että jokamiehenoikeuden käyttäjän kannalta on kestämätöntä, että edelleenkin jokamiehenoikeuden rajat voi yksittäisessä tapauksessa saada selville vain leivättömän pöydän ääressä rikoskäräjillä.

    Riitoja voisi parhaiten välttää siten, että jokamiehenoikeuden rajat olisivat selkeästi kaikkien tiedossa. Mitkään ministeriön ohjelehtiset eivät nimenomaisen lainsäädännön tarvetta poista.

    Lainsäädäntöä odotellessa voimme MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan (MT 23.11.) tavoin miettiä esimerkiksi sitä, täyttyykö jokamiehenoikeuden edellytyksenä oleva haitattomuus, jos jokamies vaatii rajoituksia metsänkäyttöön ja tästä aiheutuu metsänomistajalle haittaa. Tai jos talousmetsien katsotaan olevan puupeltoja, onko maanomistaja tällöin ottanut alueen sellaiseen erityiseen käyttöön, joka syrjäyttää jokamiehenoikeuden?

    Jokamiehenoikeushan väistyy korvauksetta, jos maanomistaja ottaa luontoalueen hyötykäyttöön, esimerkiksi pelloksi.

    Eikä sovi unohtaa klassikkokysymystä eli marjanpoimintaa. Lainsäädännössä olisi mahdollista ratkaista myös kysymys siitä, minkälaista elinkeinotoimintaa toisen omistamalla maalla on jokamiehenoikeuden perusteella mahdollista harjoittaa.

    Heikki Pietinalho

    asianajaja, varatuomari

    Lisää aiheesta
    • Jokamiehenoikeudet ovat olleet aiemmin tärkeitä jopa hengissä pysymiseksi, nyt enemmän myös virkistäytymiseksi.

      Metsäpolitiikka | Jokamiehenoikeuksia pidetään itsestään selvinä – ymmärretäänkö silti, millä tavoilla maanomistajalle voi aiheuttaa vahinkoa?

    Artikkelin aiheet
    jokamiehenoikeus
    maanomistajuus
    lainsäädäntö
    oikeusasiat
    ympäristö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle