Jokamiehenoikeuksista pitäisi säätää lailla

Jokamiehenoikeudet ovat laajemmassa katsannossa pohjoismainen kummajaisuus, jonka perusta on vanhassa maatalousvaltaisessa luontaistaloudessa.

Harvaan asutussa maassa laaja jokamiehenoikeus on aikoinaan turvannut maattoman väestön elämisen edellytyksiä, ja maassa on ollut tilaa sekä omistajan että maata omistamattoman väestön tarpeille käyttää hyväkseen metsää, vettä ja luonnonantimia.

Yhteiskuntamme ja tapamme käyttää maata on muuttunut paljon siitä ajasta, jolloin jokamiehenoikeutta tarvittiin turvaamaan vähäväkisen kansanosan pysyminen elämän syrjässä kiinni tai yksinäinen jalkamies pääsi taittamaan matkaa korpitaipaleella.

Sekä maanomistajan että jokamiehenoikeuden käyttäjän kannalta on kestämätöntä, että edelleenkin jokamiehenoikeuden rajat voi yksittäisessä tapauksessa saada selville vain leivättömän pöydän ääressä rikoskäräjillä.

Riitoja voisi parhaiten välttää siten, että jokamiehenoikeuden rajat olisivat selkeästi kaikkien tiedossa. Mitkään ministeriön ohjelehtiset eivät nimenomaisen lainsäädännön tarvetta poista.

Lainsäädäntöä odotellessa voimme MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan (MT 23.11.) tavoin miettiä esimerkiksi sitä, täyttyykö jokamiehenoikeuden edellytyksenä oleva haitattomuus, jos jokamies vaatii rajoituksia metsänkäyttöön ja tästä aiheutuu metsänomistajalle haittaa. Tai jos talousmetsien katsotaan olevan puupeltoja, onko maanomistaja tällöin ottanut alueen sellaiseen erityiseen käyttöön, joka syrjäyttää jokamiehenoikeuden?

Jokamiehenoikeushan väistyy korvauksetta, jos maanomistaja ottaa luontoalueen hyötykäyttöön, esimerkiksi pelloksi.

Eikä sovi unohtaa klassikkokysymystä eli marjanpoimintaa. Lainsäädännössä olisi mahdollista ratkaista myös kysymys siitä, minkälaista elinkeinotoimintaa toisen omistamalla maalla on jokamiehenoikeuden perusteella mahdollista harjoittaa.

Heikki Pietinalho

asianajaja, varatuomari