• Elokapina hakee kesäkampanjallaan mittavaa häiriötä − Koneen säätiö rahoittaa

    Elokapina aloittaa kesäkampanjansa tänään tukkimalla Helsingin liikennettä. Järjestöä rahoittavan Koneen säätiön mukaan kansalaisaktivismilla on saatu aikaa tärkeitä asioita.
    Elokapina käynnistää kesän massamielenosoitukset tänään Helsingissä.
    Elokapina käynnistää kesän massamielenosoitukset tänään Helsingissä. Kuva: Emmi Korhonen
    Metsä|Metsäpolitiikka
    7.6.202410:59
    Jarmo Palokallio

    Elokapina toivoo saavansa tänään Helsinkiin tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltä ympäristölle haitallisia tukia vastaan. Koneen säätiö on hankkeessa Elokapinan tukena.

    Elokapinan Myrskyvaroitukseksi nimetty tapahtumaketju on Suomen historian suurin kansalaistottelemattomuuskampanja. Koko kesäkuun kestävällä kampanjallaan Elokapina vaatii ympäristölle ja ilmastolle haitallisten tukien lopettamista.

    ”Toivon, että Myrskyvaroituksen aiheuttama häiriö on niin mittavaa, etteivät poliitikot voi sivuuttaa sen vaatimuksia", kertoo perjantain mielenosoitukseen osallistuva Ruusu Kallioinen.

    Koneen säätiö puolustaa aktivistien toimia. Säätiön mukaan on ilmeistä, että globaalit kriisit eivät ratkea tarpeeksi nopeasti ilman kansalaisaktivismia.

    Koneen säätiö on aiemmin tunnettu tieteen ja taiteen rahoittajana. Nyt säätiön on ottanut tuen piiriin myös metsiin liittyvän kansalaisaktivismin.

    Yksi rahoitetuista hankkeista on Elokapinan hanke, joka monipuolistaa metsistä käytäviä keskusteluja. Hankkeeseen liittyviä tapahtumia järjestetään myös osana Elokapinan tämänpäiväistä kampanjaa.

    Säätiön mukaan tänään alkanut Myrskyvaroitus-kampanja nostaa ympäristölle ja ilmastolle haitalliset yritystuet keskusteluun monilla erilaisilla keinoilla, ja keskustelua käydään myös metsiin liittyen.

    “Rauhanomaista ja väkivallatonta kansalaisaktivismia on syytä kannustaa. Se on välttämätön yhteiskunnallinen muutosvoima nykyisessä tilanteessa”, sanoo Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen.

    Säätiö korostaa, että sen antamaa rahoitusta ei voi käyttää laittomaan toimintaan tai esimerkiksi sakkojen maksamiseen.

    Lisää aiheesta
    • Elokapina osoittaa jälleen kesäkuussa mieltään muun muassa Helsingin Senaatintorilla. Tämä kuva on vuodelta 2021.

      Ympäristö | Aki Kaurismäki lupaa maksaa Elokapinan sakkoja taistelussa ”vähä-älyistä hallitusta ja selluteollisuutta” vastaan

    • Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki ympäristöliike Elokapinan ja sen taustayhdistyksen Elonvaalijat ry:n toimintaan liittyvät syytteet.

      Yhteiskunta | Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Elokapina-jutun syytteet

    • Elokapinan Myrskyvaroitus-kampanjan keskeisimpänä vaatimuksena on saada hallitus lakkauttamaan ympäristölle haitalliset tuet. Kuva mielenosoituksesta on toukokuulta Helsingistä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Yhteiskunta | Elokapina aikoo pysäyttää huomenna liikenteen Helsingin keskustassa Kauppatorin edustalla

    Artikkelin aiheet
    Elokapina
    Koneen säätiö
    kansalaisaktivismi
    ilmastopolitiikka
    Myrskyvaroitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin