• Pähkinäpensaan ja lepän kukinta alkaa näillä näppäimillä maan etelä- ja lounaisosissa

    Siitepölyä voi levitä Suomeen myös kaukokulkeumana Euroopasta.
    Pähkinäpensaan kukinta alkaa yleensä Suomessa helmi-maaliskuun vaihteessa kevään edistymisestä riippuen.
    Pähkinäpensaan kukinta alkaa yleensä Suomessa helmi-maaliskuun vaihteessa kevään edistymisestä riippuen. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    16.3.202317:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Pähkinäpensaan ja lepän kukinta on alkamassa lähiaikoina maan lounaisosissa ja Uudellamaalla.

    Maan etelä- ja keskiosiin voi levitä siitepölyä myös kaukokulkeumana Euroopasta. Norkko.fi-palvelun mukaan leppä ja pähkinäpensas kukkivat jo viime viikolla Etelä-Ruotsissa ja eteläisessä Baltiassa.

    Siitepölykausi kestää Suomessa keväästä loppukesään. Se alkaa keväällä lehtipuiden kukinnalla, jatkuu kesällä heinien kukinnalla ja päättyy loppukesästä pujon kukintaan. Pujo voi kukkia uudelleen syyskuussa, jolloin siitepölykausi voi jatkua ensimmäisiin yöpakkasiin saakka.

    Pähkinäpensaan ja lepän kukinta alkaa yleensä maaliskuussa, koivun huhti-toukokuussa, heinien kesä-heinäkuussa ja pujon heinäkuussa.

    Turun yliopiston siitepölytiedotuksen mukaan koivun kukinnasta odotetaan tänä vuonna viime vuotta runsaampaa.

    Joka viides suomalainen on allerginen siitepölylle. Hengitysliiton mukaan Suomen merkittävimmät allergiakasvit ovat leppä, koivu, heinät, pujo, maruna ja marunatuoksukki.

    Allergisille siitepöly aiheuttaa monenlaisia oireita. Niitä voivat olla esimerkiksi nuha, aivastelu, nenän kutina ja tukkoisuus, yskä, astmaoireet, silmien punoitus tai kutina, atooppinen ihottuma ja voimakas väsymys.

    Oireita voi lievittää antihistamiineilla, silmätipoilla ja nenäsuihkeella.

    Oman alueen siitepölytilanteen voi tarkistaa Turun yliopiston ylläpitämästä Norkko.fi-palvelussa

    Näin vähennät siitepölylle altistumista

    Seuraa siitepölytiedotteita. Siitepölyä on runsaimmin ilmassa iltapäivällä.

    Poista pujot pihapiiristä ennen kukintaa.

    Vältä ikkunatuuletusta pahimpaan siitepölyaikaan.

    Hanki tuuletusikkunoihin suodatinkankaat.

    Älä kuivata pyykkejä ulkona pahimpaan siitepölyaikaan.

    Huolehdi siivouksesta ja vuodevaatteiden puhdistamisesta.

    Pyyhi pölyt nihkeällä rätillä tai mikrokuituliinalla.

    Suosi sisustuksessa sileäpintaisia ja helposti puhdistettavia pintoja. Vältä pölyäviä ja pölyä kerääviä sisustusmateriaaleja.

    Lähde: Hengitysliitto

    Lisää aiheesta
    • Koivun kevätkukinnasta odotetaan tänä keväänä viime vuotta runsaampaa.

      Ympäristö | Koivun kukinta voi yllättää allergisen tänä keväänä – pähkinän ja lepän siitepölyä saattaa kulkeutua etelästä jo lähiaikoina

      Tilaajalle
    • Ilmastonmuutos on nostanut keskimääräisiä lämpötiloja ja aikaistanut kevään tuloa.

      Sää | Allergisten piina alkaa yhä aikaisemmin: Siitepölykausi on varhentunut 40 vuodessa kuukaudella osassa Eurooppaa

    Artikkelin aiheet
    pähkinäpensas
    leppä
    siitepölykausi
    siitepölyallergia
    Turun yliopisto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle