• Valtion vanhojen metsien suojelulle satelee kritiikkiä: ”Pelättyäkin heikompi esitys”, Greenpeace arvioi

    Eteläisen Suomen vanhojen metsien suojelu jää hyvin vähäiseksi, vaikka tarve lisäsuojelulle on siellä suurin.
    Luonnontilaisissa vanhoissa metsissä on runsaasti lahopuuta ja niillä eläviä lajeja.
    Luonnontilaisissa vanhoissa metsissä on runsaasti lahopuuta ja niillä eläviä lajeja.  Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Ympäristö
    30.5.202614:59
    Katja Lamminen

    Ympäristöjärjestö Greenpeacen mukaan Metsähallituksen julkaisema luonnonmetsien suojeluesitys suojelee suurilta osin jo suojeltuja metsiä.

    ”Uuden suojelun määrä on riittämätön. Kainuun eteläpuolisessa Suomessa metsiä suojellaan alle 10 neliökilometriä, mikä vastaa noin Helsingin keskuspuiston pinta-alaa”, järjestö tiedottaa.

    “Metsähallituksen vanhojen metsien suojeluesitys on pelättyäkin heikompi. Tätä saadaan, kun tiede laitetaan syrjään ja annetaan intressiryhmien sanella suojelun ehdot”, Greenpeacen Suomen maajohtaja Touko Sipiläinen sanoo.

    Uutta suojelua paketti sisältää 13 200 hehtaaria. Tämä on maa- ja metsätalousministeriön tiedottama aiemmin talouskäytössä olleiden, uusien luonnonsuojelulailla perustettavien suojelualueiden osuus suojelupaketista. Suuri osa muusta suojelusta koskee jo suojeltuja metsiä.

    Suojelu painottuu myös erittäin voimakkaasti Lappiin, mikä kertoo käytettyjen kriteereiden tiukkuudesta. Lapin, Kainuun ja Koillismaan eteläpuolella suojellaan alle 10 neliökilometriä.

    “Uutta suojelua Metsähallitus esittää reilusti alle viidenneksen todellisesta tarpeesta. Sen sijaan paketissa suojellaan runsaasti jo suojeltuja metsiä. Luonnon tila ei parane tilastomuutoksilla”, Sipiläinen sanoo.

    Valtion luonnonmetsiä kartoittaneen Luonnonmetsä-työryhmän arvion mukaan luonnoltaan arvokasta suojelematonta luonnonmetsää on valtion mailla saamelaisalueen eteläpuolella ainakin 70 000 hehtaaria. Siten arvokkaita luonnonmetsiä jää valtion metsätalousmailla suojelematta reilusti yli 50 000 hehtaaria.

    “Tänään varmistui, että Petteri Orpon lupaus suojella valtion vanhat metsät on petetty. Seuraavan hallituksen on välttämätöntä korjata tämä päätös luonnonmetsien lisäsuojelupaketilla”, Sipiläinen vaatii.

    Metsähallitus ei julkaissut suojeluesityksen yhteydessä karttatietoja siitä, missä suojeltavat alueet sijaitsevat.

    “Metsähallituksen on julkaistava karttatiedot, jotta asiantuntijat pääsevät arvioimaan päätöstä tarkemmin. Se on avoimuuden nimissä erittäin tärkeää”, Sipiläinen sanoo.

    ”Eteläisestä Suomesta ei suojella juuri mitään, vaikka tarve siellä on suurin.”

    Vanhojen metsien suojelun riittämättömyydestä älähti myös vihreiden kansanedustaja Tiina Elo.

    Myös hänen mielestään Orpon hallitus on pettänyt lupauksensa vanhojen metsien suojelusta.

    ”Nyt yritetään antaa vaikutelma merkittävästä suojelupäätöksestä, mutta kertomatta jäi, että tämä on todella pieni osa suojelun tarpeessa olevista metsistä ja että näistä suuri osa oli jo hakkuiden ulkopuolella. Oikeasti uutta suojelua on vain murto-osa, noin 13 000 hehtaaria”, Elo kirjoittaa tiedotteessa.

    ”Eteläisestä Suomesta ei suojella juuri mitään, vaikka tarve siellä on suurin.”

    Elo muistuttaa, että Orpon hallitus on luvannut suojella 80 000–90 000 hehtaaria valtion vanhoja luonnontilaisia metsiä.

    Lisää aiheesta
    • Vanhojen metsien määrä hupenee ympäristöjärjestöjen mukaan entisestään, kun ne jäävät tiukkojen kriteereiden ulkopuolelle.

      Metsäpolitiikka | ”Suojelutoimet jäävät täydeksi vedätykseksi” – luontojärjestöt tyrmistyivät hallituksen suojelupaketista

    • Valtaosa jo suojelupäätöksen saaneista reilusta 31 000 hehtaarista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Hallitus suojelee jopa 90 000 hehtaaria valtion metsiä ja vahvisti vanhojen metsien tiukat kriteerit: ”Yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suojelupäätöksistä”

      Tilaajalle
    • Vanhojen metsien kriteerit julkaistiin tiistaina. Hallitus haluaa suojella kriteerien mukaisia metsäalueita.

      Metsäpolitiikka | Hallituksen kaavailema suojeluala kuulostaa suurelta, mutta näyttää kartalla vaatimattomalta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    vanhat metsät
    Metsähallitus
    Greenpeace
    metsänsuojelu
    Eteläinen Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä