
Metsänhoitoyhdistysten uusi Pino-portaali mullistaa sähköisen puukaupan. Yhdistykset tarjoavat Pinossa ostajille leimikkoja, jotka on suunniteltu aiempaa tarkemmin metsänomistajien toiveiden mukaisesti.
”Pinon tavoite on sujuvoittaa puukauppaa. Se tuo yhdistyksen puukauppakohteet kaikkien puunostajien ulottuville ilman rajauksia tai kustannuksia” kertoo toimitusjohtaja Harri Huupponen Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Mhyp:stä.

Huupposen mukaan Pino on osa metsänhoitoyhdistysten palveluiden kehittämistä. Siinä puukaupan palveluissa lähtökohdaksi nousevat metsänomistajien tavoitteet.
"Isoin muutos kohdentuu nimenomaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapalveluun," Huupponen sanoo.
Pinossa jokainen puukauppakohde esitellään metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Leimikoista tehdään myyntiesitteet, joihin kirjataan esimerkiksi luonnon huomioimiseen, maksuihin tai korjuuseen liittyvät toiveet.
Huupposen mukaan tavoitteena on saada leimikon laatutekijöitä enemmän irti, että ostajat pystyvät harkitsemaan tarjoustaan paremmin.
Pinoon tulee myös ostajarekisteri, jossa ostajat hallinnoivat omia käyttäjiään ja asetuksiaan. He voivat määritellä esimerkiksi ostoalueita, haluttuja puutavaralajeja ja saada vahti-ilmoituksia kohteista.
”Kuution yksi ongelma on, etteivät kaikki ostajat ole olleet siinä mukana.”
Metsänhoitoyhdistykset ottavat uudistetun puukauppapalvelun käyttöön elokuussa ja Pino aukeaa ostajien käyttöön syyskuun puolivälin tienoilla.
Pinon käyttöönoton jälkeen metsänhoitoyhdistykset eivät enää laita valtakirjakaupoilla myytäviä leimikoita tarjolle Kuutioon, jossa sähköistä puukauppaa on tähän asti käyty.
Huupposen mukaan puukaupan kilpailutuksen ongelma on ollut kaikkien mahdollisten ostajien tavoittaminen. Se on yksi Kuutionkin ongelmista, sillä osa ostajista on jäänyt sen ulkopuolelle.
Ostajien kannalta vastaava ongelma on, etteivät kaikki metsänhoitoyhdistykset ole Kuutiossa mukana. Leimikkotietoa ja tarjouksia välitetään siten edelleen sähköpostilla tai muilla perinteisillä keinoilla.
Huupponen toivoo, että Pino tuo asiaan muutoksen. Siellä kaikki ostajat pääsevät katsomaan kohteita ja harkitsemaan tarjousta.
”Me halusimme tehdä oman version, jossa kaikki metsänomistajan asiat tulevat esitellyksi myyntiesitteen muodossa ostajille. Tämänkaltaista tietosisältöä ei ole ollut Kuution kautta mahdollista välittää”, Huupponen selittää.
Toisaalta Huupponen myös kehuu Kuutiota. Vaikka metsänhoitoyhdistysten valtakirjalla myymät puut poistuvat sieltä, se jää edelleen omatoimisten metsänomistajien käytettäväksi.
”Osalla metsänomistajia on todella kovaa puukaupan osaamista. Kuutio on hyvä palvelu tuollaisille omatoimisille metsänomistajille, joka haluaa kilpailuttaa puunsa”, Huupponen toteaa.
Hän korostaa kilpailutuksen tärkeyttä. Tänä vuonna ostotarjousten erot ovat revenneet suorastaan huimiksi.
Kuution kautta kulkee nykyään noin kolmannes koko puusumasta. Suurin osa Kuution kautta kaupatusta puusta on ollut metsänhoitoyhdistyksiltä peräisin.
”Viime aikoina kaupunkien, kuntien, metsärahastojen ja esimerkiksi yhteismetsien tarjoamien leimikoiden osuus on kuitenkin ollut kasvussa”, kertoo Kuution toimitusjohtaja Aku Mäkelä.
Mäkelän mukaan Kuutiota on vuosien varrella kehitetty käyttäjien tarpeiden mukaan ja käyttäjät ovat olleet siihen tyytyväisiä.
”Metsäfirmat ovat ohjanneet metsänomistajia omiin verkkopalveluihinsa.”
Kuutiossa puunostajat ja puun tarjoajat ovat olleet mukana yhtä suurilla osuuksilla. Metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n edustajat erosivat Kuution hallituksesta keväällä.
Kuution takana olevan Suomen Puukauppa oy:n omistajina ne kuitenkin edelleen säilyvät.
”Varmaan jokainen metsänhoitoyhdistys tekee tästä omat päätöksensä”, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola. Hän on Kuution hallituksen entinen jäsen.
Mäki-Hakola nostaa avainkysymykseksi sen, pysyykö Kuutio jatkossa riippumattomana ja pysyvätkö muut toimijat sen takana.
”Suurten metsäfirmojen into Kuution markkinointiin on ollut aika vähäistä. Ne ovat mieluummin ohjanneet metsänomistajia omiin verkkopalveluihinsa”, pohtii Mäki-Hakola.
Huupposen mukaan metsänhoitoyhdistysten on muututtava, koska metsänomistajakunta muuttuu ja kaupungistuu.
Puunmyynti on monelle jo nyt vierasta. Puukaupan käsitteet kantohintaa myöten vaativat selittämistä. Puhumattakaan leimausselosteesta.
"Metsänomistajien palveluja pitää kehittää, eikä jäädä siinä minkään ohjelmiston vangiksi. Jatkossa puukaupan tavoitteet käydään metsänomistajan kanssa läpi selkeän prosessin kautta ja esitetään uudella tavalla," Huupponen sanoo.
”Tavoitteemme on nostaa valtakirjakauppojen osuus noin puoleen puukaupoista.”
Metsätalouteen kielteisesti suhtautuvalla yleisellä asenteellakin on vaikutusta.
"Moni metsänomistaja sanoo, ettei huvita myydä puuta, kun media uutisoi jatkuvasti metsäriidoista," Huupponen kertoo.
Siihenkin yksi lääke on metsänomistajan toiveiden kuuntelu.
Metsänomistajien palvelun parantamisessa tärkeä kohde on yhdistysten metsänomistajien puolesta valtakirjalla hoitamat puukaupat. Valtakirjakauppojen osuus vaihtelee noin 30–40 prosentissa puukaupoista.
”Tavoitteemme on nostaa valtakirjakauppojen osuus noin puoleen puukaupoista”, toteaa Huupponen.
Yritykset ovat vastaavasti kehittäneet omia puukauppapalveluitaan, joilla ne pyrkivät ostamaan puut suoraan metsänomistajilta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
