Vihreälläkin taloudella on rajansa – yksi ratkaisu ongelmaan voi olla opin ottaminen karhujen talviunen energiavarastoista

Kävin Teknologiateollisuuden tiedotustilaisuudessa, missä australialainen professori kertoi vihreän siirtymän mahdollisuuksista. Suuria ovat. Ongelmista ei juuri puhuttu.

Vihreä siirtymä merkitsee uutta ajattelua. Fossiilitalous käyttää varantoja, kun taas vihreä talous käyttää virtoja. Vihreän talouden tarvitsemat luonnonvarat ovat kierrätettäviä tai uusiutuvia, siis rajattomia, ainakin uusiutuvuuden rajoissa.

Tuulta ja aurinkoa riittää. Ajatus on looginen, ja ajaa harhaan.

Ensimmäinen vihreän talouden raja on pinta-ala. Siitä kilpailevat tuuli-, aurinko- ja biovoima.

Edustaako metsien peittäminen paneeleilla kestävää kehitystä? Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajan Tapani Veistolan mukaan edustaa, jos metsä on hakattu.

Näin saattaisi olla, jos kyse olisi vain energiasta. Veistolan näkemys ei kerro vahvasta luontoymmärryksestä.

Ihmisen mittakaavassa auringonvalo on loppumaton. Aurinkopaneelit hyödyntävät sitä jo nyt paljon tehokkaammin kuin lehtivihreä ja teho kasvaa koko ajan. Kehitys toivottavasti pienentää myös paneelien vaatimia pinta-aloja.

Myös tuulivoima tarvitsee maata, mutta sitäkin on kysytty, viekö tuulivoima tuulet. Tiedetään, että tuulivoimapuisto sekoittaa ilmavirrat jopa 50 kilometrin matkalta alatuuleen.

Jos näin on, kai se tuulta hidastaakin. Ehkä se on hyvä. Jos tuulimyllyt saadaan siirtämään ilmakehän energiaa pysyvästi pois ilmakehästä, se kaiketi myös vähentää paljon uumoiltuja myrskyjä.

Mutta suurinta vihreän siirtymän rajoitetta vältellään mainitsemasta viimeiseen asti. Se on mineraalien riittävyys. Tutkimusten mukaan suunnitteilla oleva sähköistäminen merkitsee, että litiumin tarve on 66-kertainen tiedossa oleviin varantoihin nähden. Kuparilla vastaava luku on 7,7, nikkelillä 14,4, koboltilla 44,9, grafiitilla 41,3 ja hopealla 6,5.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan ongelma voitaisiin hoitaa kierrätyksellä. Kierrätys on toki välttämätöntä, mutta ei riitä edes – tai nimenomaan – alkuun.

Lasketaan. Jos jotakin mineraalia käytetään nyt yksi yksikkö vuodessa ja kymmenen vuoden kuluttua sata, pystytään kierrätyksellä tyydyttämään kymmenen vuoden päässä olevasta tarpeesta korkeintaan prosentti.

Mutta, ”tulemme näkemään ihmeellisiä asioita”, vakuutti europarlamentaarikko Nils Torvalds äskettäin Brysselissä vierailleelle toimittajaryhmälle. Hän oli tutustunut saksalaiseen CMblu-yhtiöön, joka teki litiumakkujakin tehokkaampia akkuja – rasvasta.

Idea oli kuulemma saatu karhujen talvisista energiavarastoista.

Kirjoittaja on toimittaja, ja seurannut pitkään metsäasioita.