• Ennallistamistyöt käynnistyvät Karevansuolla – osa Kuhankuonon retkeilyreiteistä suljetaan töiden ajaksi

    Ennallistaminen tapahtuu heinä–elokuussa. Pari viikkoa kestävät työt rajoittavat alueella liikkumista.
    Alue on alun perin ollut nevaa ja harvapuustoista rämettä.
    Alue on alun perin ollut nevaa ja harvapuustoista rämettä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Retkeily
    25.7.202314:00
    Anniina Jokinen

    Metsähallitus ennallistaa Karevansuon suoluontoa Maskussa, Metsähallitus kertoo tiedotteessa. Karevansuon osia on aiempina vuosikymmeninä ojitettu metsätalouskäyttöön ja turpeennostoon.

    Karevansuo on alun perin ollut keskustastaan avointa, pääosin nevaa ja harvapuustoista rämettä. Suon laiteilla on ohutturpeisia kuusivaltaisia korpia ja soistumia sekä pohjavesivaikutteisia koivu- ja tervaleppäluhtia.

    Ojittamisen seurauksena suon vesitasapaino, kasvillisuus ja puusto ovat muuttuneet alkuperäisestä. Alueelta löytyy myös vanhoja turpeennostoalueita, jotka jäävät pääosin vesialtaiksi.

    ”Ennallistamisen odotetaan elvyttävän alueen taantunutta ja osin kadonnutta suolajistoa”, sanoo Johanna Ruusunen Metsähallituksesta.

    Karevan kierto on osa Kuhankuonon retkeilyalueitta. Osa reitistä joudutaan sulkemaan ennallistamistöiden ajaksi turvallisuussyistä.

    ”Reittejä pitkin voi töistä huolimatta kulkea, mutta kävijöiden on hyvä huolehtia siitä, että kaivinkoneen kuljettaja huomaa kulkijat heidät. Liikkuvaan työkoneeseen on hyvä pitää riittävä turvaväli”, Ruusunen sanoo.

    Ennallistaminen tapahtuu heinä–elokuussa. Ojanlinjan raivaus alkaa 27.7. Sen jälkeen suo-ojat tukitaan ja padotaan. Työ kestää 1–2 viikkoa.

    Ennallistettava pinta-ala on 17 hehtaaria. Suon ennallistaminen on osa Helmi-elinympäristöhanketta, jonka tavoitteena on ennalistaa 12 000 hehtaaria soita vuoden 2023 loppuun mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Tehokkain tapa perinneympäristöjen ylläpitoon ja kunnostukseen on laiduntaminen. Vanhoille hakamaille muuttaakin tulevaisuudessa laiduntajia ylläpitämään niiden tilaa.

      Metsiensuojelu | Inkoossa poistetaan kuusikoita lehtometsän tieltä ja yritetään pelastaa perinnebiotoopit

    • Suomen on nähtävä EU:ssa etenevän ennallistamisasetuksen hyödyt, sillä luonnon tilan kohentaminen tuo työtä ja turvaa edellytykset metsien käyttöön, toteavat kirjoittajat.

      Maatalous | Itämeri on matala sisämeri, ja siksi erityisen herkkä ilmastonmuutoksen seurauksille − Itämerta suojellaan maalla ja metsissä

    • Lammas Isokarin kansallispuistossa.

      Retkeily | Tunnetko vastuullisen retkeilyn viisi sääntöä, joista yksi liittyy roskaamiseen? Metsähallitus opastaa liikkumaan luontoa kunnioittaen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen