• ATL: Ruotsissa mänty dominoi metsän istutuksissa

    Myös Suomessa mänty on nykyään suosituin puulaji metsän uudistamisessa, mutta istutuksissa sen osuus jää noin kolmannekseen.
    Tilaajalle
    Männyn osuus Ruotsissa toimitetuista taimista oli viime vuonna 53 prosenttia.
    Männyn osuus Ruotsissa toimitetuista taimista oli viime vuonna 53 prosenttia. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsänhoito
    28.4.202611:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Mänty on ylivoimaisesti suosituin puulaji metsän istuttamisessa Ruotsissa, kertoo ruotsalaislehti ATL.

    Viime vuonna sen osuus Ruotsissa toimitetuista taimista oli 53 prosenttia. Kuusen osuus oli 40 prosenttia ja kontortamännyn vajaat kolme prosenttia.

    Lehtikuusen taimimäärä laski rajusti lähes 15 prosentilla. Sitä selittänee taimien heikko saatavuus, sillä Ruotsi on pyrkinyt ostamaan lehtikuusen taimia muun muassa Suomesta.

    Myös Suomessa mänty on nykyään suosituin puulaji metsän uudistamisessa, mutta istutuksissa sen osuus jää noin kolmannekseen.

    Niin Suomessa kuin Ruotsissa koivun suosio on kasvanut tasaisesti. Ruotsissa koivuntaimien toimitusmäärät ovat kaksinkertaistuneet vain parissa vuodessa, mutta osuus on silti vain pari prosenttia kaikista toimitetuista taimista.

    Yhteensä Ruotsissa toimitettiin viime vuonna 386 miljoonaa taimea, mikä on noin kaksinkertainen määrä Suomeen verrattuna. Määrä väheni viisi prosenttia edellisvuodesta.

    ATL: Nedåt för plantleveranserna

    Lisää aiheesta
    • Männyn taimen punertava sävy saattaa säikäyttää metsänomistajan. Pohjan Taimen Vierumäen taimitarhanjohtaja Esko Sirparanta kertoo sen olevan niin sanottu syysväri, joka ei vaikuta taimen kasvuun.

      Metsänhoito | Lehtikuusta halutaan, mutta taimituotanto on haastavaa

      Tilaajalle
    • Männyntaimien kasvatuksessa on eri vaiheita ennen kuin taimet ovat valmiita istutukseen.

      Metsänhoito | Näin alkaa männyn matka siemenestä tukkipuuksi – katso video

    Artikkelin aiheet
    metsa
    mantu
    Ruotsi
    taimetus
    metsän uudistaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla