• Hailuodon sillat rakennettiin teräksestä ja betonista – siihen tarvittiin tuhansia kuutiometrejä sahatavaraa

    Yli 100 miljoonaa euroa maksava kiinteä yhteys maksaa itsensä nopeasti takaisin kalliin lauttaliikenteen loputtua.
    Hailuodon siltojen betonivaluihin ja apusiltaan on käytetty 4500 kuutiometriä järeää sahatavaraa.
    Hailuodon siltojen betonivaluihin ja apusiltaan on käytetty 4500 kuutiometriä järeää sahatavaraa. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä|Rakentaminen
    15.5.202616:00
    Jarmo Palokallio

    Hailuodossa kaikki muuttuu kesän lopulla. Silloin erikoislaatuinen saari liittyy mantereeseen kahdella pitkällä sillalla ja pengertiellä.

    Hailuodon kummallakin sillalla on pituutta pitkälti yli 700 metriä. Noilla mitoilla ne sijoittuvat Suomen pisimpien siltojen listalla sijoille kuusi ja seitsemän.

    Jukka Päkkilä ja Terhi Honkarinta esittelevät kaiteita, jotka eivät kasaa aurauslunta.
    Jukka Päkkilä ja Terhi Honkarinta esittelevät kaiteita, jotka eivät kasaa aurauslunta. Kuva: Jarmo Palokallio

    Kiinteän yhteys valmistuu aikataulun mukaan kesän lopulla. Työt ovat kuitenkin edenneet hyvin, joten juhlallisuuksia päästään parhaassa tapauksessa viettämään jo heinäkuussa.

    ”Sillan kansi saatiin valettua huhtikuussa, mikä aikaisti rakennusaikataulua. Seuraavaksi vuorossa on Huikun sillan eristäminen”, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Jukka Päkkilä.

    Järeästä puusta rakennettu apusilta on kestänyt raskaan rekkaliikenteen ja satatonnisen paalutuskoneen.
    Järeästä puusta rakennettu apusilta on kestänyt raskaan rekkaliikenteen ja satatonnisen paalutuskoneen. Kuva: Jarmo Palokallio

    MT pääsi vierailemaan silloilla etuajassa. Oulusta päin tultaessa pengertie nousee ensin Riutun sillalle. Sen alikulkukorkeus jää viiteen metriin.

    Sillan yllättävän korkealta tuntuvalla kannella iskee vastaan napakka luoteistuuli. Autot siitä vielä selviävät, mutta pyöräilijöillä voi tehdä tiukkaa myrskysäillä.

    Kevyelle liikenteelle on varattu 1,25 metrin kaistat ajoväylän molemmin puolin. Ne tuntuvat tuossa ympäristössä kapeilta.

    Sillan kaiteet ovat matalahkot ja mahdollisimman avoimet, sillä niiden ei haluta vaikeuttavan lumen aurausta.

    Riutun sillan jälkeen seuraa pengertie, jonka keskellä on levähdys- ja kääntymäpaikka. Sitten eteen aukea massiivinen ja korkeuksiin nouseva Huikun silta. Sen alikulkukorkeus on 18 metriä.

    Käynnissä on sillan kannen viimeistely ja valumuottien purku.

    Hailuodon pengertie on niellyt mursketta 1,3 miljoonaa kuutiota.
    Hailuodon pengertie on niellyt mursketta 1,3 miljoonaa kuutiota. Kuva: Jarmo Palokallio

    Siltoihin on käytetty terästä 6,7 miljoonaa kiloa ja betonia 21 200 kuutiometriä. Puutakin on tarvittu melkoinen määrä, 4500 kuutiometriä.

    Tavalliseksi kakkosneloseksi muutettuna noita lankkuja riittäisi 900 kilometrin matkalle. Sillä pääsisi Oulusta Helsinkiin ja vielä puolimatkaa takaisin.

    Puusta on rakennettu betonin valumuotteja. Varsinaisen sillan alle on tarvittu myös massiivista puista apusiltaa.

    Siihen on käytetty järeää puutavaraa, sillä apusiltaa ovat jyränneet raskaat rekkakuormat. Se on kantanut myös sadan tonnin painoisen paalutuskoneen.

    Päkkilän mukaan siltatyömaan puutavaraa on kierrätetty käytön jälkeen muihin kohteisiin. Sitä on myös myyty huutokaupoilla ja netissä. Osa on päätynyt energiaksi

    Liikenenturvan neuvottelukunta tutustui siltojen rakenteisiin.
    Liikenenturvan neuvottelukunta tutustui siltojen rakenteisiin. Kuva: Jarmo Palokallio

    Hailuodon kiinteän yhteyden rakentaminen on siis loppusuoralla ja etuajassa. Ilman ongelmia hanke ei kuitenkaan edennyt.

    Hankkeen vesilupaprosessi kesti lähes viisi vuotta. Aikaa kului, koska Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri valitti vesiluvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

    Päkkilän mukaan odotusaika ei mennyt hukkaan, vaan se käytettiin hankkeen valmisteluun.

    Hailuodon lauttayhteys on maksanut vuosittain jopa 8 miljoonaa euroa.
    Hailuodon lauttayhteys on maksanut vuosittain jopa 8 miljoonaa euroa. Kuva: Jarmo Palokallio

    Tähän asti Hailuotoon on päässyt lautoilla ja pakkastalvina myös jäätietä. Lauttaliikenne on ollut kallista, häiriöherkkää ja etenkin kesällä se on myös ruuhkautunut.

    Odotusajat ovat venyneet pahimmillaan tunteihin.

    ”Lauttaliikenteen kustannukset ovat olleet 6–8 miljoonaa euroa vuodessa. Se tarkoittaa, että kiinteän yhteyden 105 miljoonan euron tavoitekustannukset tulevat takaisin noin 15 vuodessa eli varsin nopeasti”, laskee Päkkilä.

    ”Vesiluvan pitkä odotusaika käytettiin hankkeen suunnitteluun.”

    Jukka Päkkilä

    Kiinteä yhteys muuttaa hailuotolaisten arjen. Parhaimmillaan se sekä helpottaa elämää että lisää saaren elinvoimaa.

    Kääntöpuolena on, riittävätkö saaren palvelut matkailijamäärien kasvulle. Kyse on ihan perusjutuista, eli roskapisteiden, yleisten vessojen ja parkkipaikkojen määrästä.

    Tuohon liittyy myös huoli saaren luonnon kulumisesta.

    Lisää aiheesta
    • Kurikan Tilan yrittäjät Maarit Parrila ja Ville Kurikka päättivät investoida aiemman parsinavetan sijaan uuteen kahden lypsyrobotin pihattonavettaan. Navetta on kapearunkoinen ja kolmirivinen, ja siinä on visiiriruokinta. Navetta valmistuu lokakuussa ja sen runko alkoi nousta toukokuun alkupuolella.

      Maidontuotanto | ”Lautta-aikataulujen vuoksi on aamu- ja iltalypsyjen välissä ollut lähes mahdotonta käydä mantereella” – silta avaa Hailuodossa uuden arjen

      Tilaajalle
    • Hailuotoon liikennöi normaalisti yksi lautta, jäävahvisteinen päälautta Merisilta. Turistikautena kesällä on käytössä lisälautta Meriluoto.

      Maidontuotanto | Siirtymä lautasta siltaan rohkaisi siirtymään parsinavetasta lypsyrobottiin Hailuodossa

    • Hailuotoon on kulkenut virallinen jäätie viimeksi vuonna 2022.

      Liikenne | Jäällä sulaan ajanut auto ja vainaja löytyivät Hailuodon lauttaväylän läheltä

    Artikkelin aiheet
    Hailuoto
    silta
    kiinteä yhteys
    rakentaminen
    lauttaliikenne
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein