• Lupa-asiat unohtuivat suurelta osalta kalastajista − vain hieman yli puolet maksuvelvollisista maksaa kalastonhoitomaksun

    Kalastonhoitomaksua kertyi 9,3 miljoonaa euroa.
    Vesa Ruusila (vas.) ja Vesa Karttunen kalastivat taimenta Koutusjärvellä Lapissa.
    Vesa Ruusila (vas.) ja Vesa Karttunen kalastivat taimenta Koutusjärvellä Lapissa. Kuva: Aku Ahlholm
    Metsä|Erä
    29.12.202209:46
    Jarmo Palokallio

    Kalastonhoitomaksuista kertyi kuluvana vuonna 9,3 miljoonaa euroa. Lakisääteinen maksu unohtui edelleen suurelta osalta kalastajista, arvioi Metsähallitus.

    ”Valitettavasti näyttää siltä, että syystä taikka toisesta kalastonhoitomaksu jää monilta maksuvelvollisilta suorittamatta. Arvioimme, että vain hieman yli puolet heistä maksaa maksun tällä hetkellä”, erikoissuunnittelija Jaakko Haapakoski Metsähallituksesta sanoo.

    Kalastonhoitomaksu on pakollinen kaikille 18–64-vuotiaille kalastajille, jotka kalastavat muuten kuin pilkillä, ongella tai silakkalitkalla.

    Vuosimaksujen määrä laski edellisvuodesta viisi prosenttia. Vuosimaksu on 47 euroa, viikkomaksu 16 euroa ja vuorokausimaksu 6 euroa.

    Varat käytetään kalavesien ja kalastuksen hyväksi kalastuslain mukaisesti.

    Viime vuoden kalastonhoitomaksuista lähes kolmannes jaettiin korvauksina kalavesien omistajille, 21 prosenttia kalavesien hoitoon ja valvontaan, 16 prosenttia neuvontaan, 12 prosenttia kalatalousalueiden toimintaan, yhdeksän prosenttia tutkimukseen ja kalastuslain toimeenpanoon, seitsemän prosenttia maksun keräämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja kolme prosenttia muihin kuluihin, kuten kalatalouden rekisteriin.

    Kalastonhoitomaksun voi maksaa netissä Eräluvat-kaupassa, Eräluvat-sovelluksella, palvelunumerossa 020 69 2424, Metsähallituksen luontokeskuksissa ja R-kioskeissa.

    Lisää aiheesta
    • Kuusaankosken ohi rakennettiin kanava vuosina 1990-1993. Veneily, matkailu ja kalastus tuovat ihmisiä koskelle.

      Ympäristö | Myrkkyvaahdosta taimenkoskiksi: Näin Päijänne puhdistui nykykuntoon ”täysin pilaantuneesta vesialueesta”

    • Peppi Alhonen koitti kalaonnea samalla kun järjestäytyi kuvaan Kalle Talvisalmen, Viljami Tihisen ja Erno Pitkäniemen kanssa. Saaliiksi saatiin särki.

      Kalastus | Koululaisille kalastusoppia ‒ Nyt nyppii, särki tuli!

    • Verohallinnon ohjeen mukaan ”liikunnalla tarkoitetaan henkilön fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on yleensä kohottaa kuntoa tai ylläpitää taikka parantaa työntekijän fyysistä hyvinvointia ja terveyttä”.

      Erä | Liikuntasetelillä kalaan tai jahtiin? Ulkoilufoorumi haluaa luontoharrastukset verotuettujen liikuntaetujen joukkoon

    • Kalasäilykkeen valkosipuli viljellään tuottajien omalla tilalla.

      Elintarviketeollisuus | Järki Särki -kalasäilyke valittiin Suomen vastuullisimmaksi tuotteeksi

    • Kalastus | Lukijalta: Pyydystä ja päästä -kalastus on rääkkäystä

    Artikkelin aiheet
    kalastonhoitomaksu
    Metsähallitus
    kalastus
    kalastuslaki
    Eräluvat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle