• Karjalankarhukoira täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 90 vuotta

    Karjalankarhukoiran on osa arvokasta suomalaista kulttuurihistoriaa ja rodun vaalimista pidetään pystykorvajärjestön ja suomalaisten koiraväen kunnia-asiana.
    Elokuussa 1936 Sortavalassa pidettyä näyttelyä pidetään karhukoirarodun lähtölaukauksena.
    Elokuussa 1936 Sortavalassa pidettyä näyttelyä pidetään karhukoirarodun lähtölaukauksena. Kuva: Noora Meriläinen
    Metsä|Erä
    31.1.202611:30
    Eija Vallinheimo

    Karjalankarhukoiran alkuperänä pidetään Komin koiraa, jota kutsuttiin myös syrjäänien koiraksi.

    Kantakoirat ovat lähtöisin Laatokan Karjalasta, Aunuksesta ja Vienasta, joissa niitä käytettiin aikoinaan kaiken riistan metsästykseen. Kantakoirista on voimakkailla suurriistaviettiin ja ulkomuotoon kohdistuvilla jalostusvalinnoilla luotu nykymuotoinen karjalankarhukoira.

    Elokuussa 1936 Sortavalassa pidettyä näyttelyä pidetään karhukoirarodun lähtölaukauksena.

    Tärkeänä henkilönä rodulle pidetään tilanhoitaja Olof Z. Bergiä, joka keräsi ja kasvatti koiria Sortavalassa ja lähetti kasvattejaan kymmenittäin muualle Suomeen kuin aavistaen, että sota uhkasi rotua.

    Näin tapahtuikin, sillä talvisodan alkaessa pääosa karjalankarhukoirista joko menehtyi tai katosi.

    "Karjalankarhukoiraa onkin kutsuttu meidän ainoaksi sotasaaliiksi. Se on ainutlaatuinen, kotimainen rotu, jota meidän on vaalittava huolellisesti”, sanoo karjalankarhukoirajärjestöä edustava Anne Puikkonen.

    "Karjalankarhukoiraa onkin kutsuttu meidän ainoaksi sotasaaliiksi.”

    Anne Puikkonen

    Suomen Kennelliitto ehti ennen talvisotaa asettaa toimikunnan laatimaan uudelle rodulle rotumääritelmää. Joulukuussa 1945 tehtiin ensimmäinen rotumääritelmä, jonka pohjana käytettiin 45:ttä eri yksilöä.

    Virallinen päätös rodun rekisteröimisestä tehtiin puolta vuotta myöhemmin. Vuonna 1951 jo rekisteröitiin ensimmäistä kertaa yli sata karhukoiran pentua.

    Rodun suosio on vaihdellut ajan kuluessa ja vakiintunut nykyvuosina noin 5 000 yksilön populaatioon ja noin 500–700 vuosittaisiin rekisteröintimääriin. Tämä huolettaa rodun edustajia, vaikka karjalankarhukoiran rekisteröintimäärä olikin noussut viime vuonna 425:een.

    ”Tämän päivän suurin haaste on populaation pieneneminen. Tärkeää olisi saada enemmän pentuja. Rodulle ei ole mahdollista hankkia ulkomailta uutta verta, koska kaikki koirat ovat alun perin lähtöisin Suomesta. Suomesta on koiria viety muun muassa Italiaan, Puolaan, Kanadaan, Slovakiaan ja tietysti muihin pohjoismaihin”, Puikkonen kertoo.

    Karjalankarhukoira kärsii samasta trendistä kuin muutkin metsästyskoirat. Syitä rekisteröintien vähenemiseen ovat muun muassa karhunmetsästyksen torppaantuminen useampana vuonna, hirvikannan pieneneminen sekä susikannan räjähdysmäinen kasvu.

    8-viikkoiset karjalankarhukoirat hirvenluun kimpussa.
    8-viikkoiset karjalankarhukoirat hirvenluun kimpussa. Kuva: Hannu Huttu

    ”Varmasti myös heikko taloudellinen tilanne vaikuttaa, koska ei metsästyskoiran pitäminen ja kouluttaminen sekä koe- ja näyttelykäynnit ole halpa harrastus”, Puikkonen arvelee.

    Positiivisena asiana rodun edustajat näkevät sen, että karhukoirat osallistuivat hirvikoirakokeisiin aktiivisesti. Hirvikokeissa kävijöitä oli viime vuonna 1 400 ja myös karhunhaukkutaipumuskoekäynnit ovat lisääntyneet viimeisten kahden vuoden aikana.

    Karhukoirat ovat hyvin ihmisystävällisiä, oppivaisia ja älykkäitä koiria. Metsästyskoirana karhukoira on sitkeä ja periksi antamaton. Se toimii niin hirvellä, karhulla kuin pienpedoilla.

    Koira on myös fyysisesti voimakas ja se on jalostettu toimimaan itsenäisesti.

    Kontiokankaan Cuti ja Noora Meriläinen metsällä.
    Kontiokankaan Cuti ja Noora Meriläinen metsällä. Kuva: Juha Saukko

    ”Myytti äkäisestä karhukoirasta elää sitkeästi, vaikka tänä päivänä koirat ovat todella hyväluonteisia. Karhukoiria on myös seurakoirina, vaikka kasvattajat tietenkin toivovat koirien päätyvän siihen työhön, johon rotu on jalostettu.”

    Lisää aiheesta
    • Rotujärjestöstä kerrotaan, että karjalankarhukoirien kasvattajat miettivät, uskaltaako koiria pennuttaa ja saako pennut kaupaksi.

      Erä | Metsästyskoirien rekisteröinnit ovat vähentyneet ainakin näistä syistä

    • Metsästyskoiran valinta riippuu siitä, mitä ja miten metsästystä on tarkoitus harrastaa.

      Erä | Metsästykseen on valittavana noin sata eri koirarotua – katso vinkit oikean rodun valintaan

    • Metsästyskoira työssään. Kuvituskuva.

      Erä | Lukijalta: Sadan vuoden jalostustyö valuu hukkaan – ”ministeriö jakaa ohjeita, miten toimia kun paras ystävä on syöty”

    Artikkelin aiheet
    Karjalankarhukoira
    suomalainen koirarotu
    metsästyskoira
    rodun jalostus
    Suomen Kennelliitto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle