• Suojeltujen metsien määrä on lisääntynyt − näin suuri osuus Suomen metsistä on suojeltu

    Suojelu painottuu Pohjois-Suomeen, mutta suojeltu pinta-ala on kasvanut etelässäkin jonkin verran.
    Suurin osa suojelluista alueista on metsissä, jotka on jätetty metsätalouskäytön ulkopuolelle.
    Suurin osa suojelluista alueista on metsissä, jotka on jätetty metsätalouskäytön ulkopuolelle. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsiensuojelu
    19.11.202511:00
    Anniina Jokinen

    Suomessa oli suojeltu noin 3,0 miljoonaa hehtaaria metsää vuoden 2025 alussa, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Se vastaa 13 prosenttia metsäpinta-alasta. Metsää on yhteensä 22,9 miljoonaa hehtaaria.

    Metsien suojelu kattaa sekä lakisääteiset suojelualueet että talousmetsien monimuotoisuuskohteet.

    ”Suojelun osuus on suurin Pohjois-Suomessa, jossa viidennes metsistä on suojeltu. Etelä-Suomessa osuus on 6 prosenttia”, kertoo Luken yliaktuaari Aarre Peltola.

    Suojelluissa metsissä ei ole yleensä lainkaan metsätalouskäyttöä. Niihin kuuluvat luonnonsuojelulain mukaiset suojelualueet, suojeluohjelmien kohteet ja erämaa-alueet.

    Metsätalousmaasta (26,2 miljoonaa hehtaaria) noin 18 prosenttia eli 4,8 miljoonaa hehtaaria on suojeltu. Metsätalousmaahan lukeutuvat puustoiset alueet eli metsät ja joutomaa, jolla kasvaa lähinnä vain yksittäisiä puita.

    Metsämaan pinta-ala on suurempi kuin metsien pinta-ala, sillä siihen luetaan metsien lisäksi joutomaa, jolla puun kasvu on hyvin heikkoa, sekä esimerkiksi pysyviä varasto- ja tonttialueita.

    Metsällä tarkoitetaan tilastossa kansallisen metsän määritelmän mukaista metsä- ja kitumaan yhteispinta-alaa. Metsä- ja kitumaan välisenä erona on puuston kasvunopeus, joka jää kitumaalla metsämaata pienemmäksi.

    Metsien suojelupinta-ala on kasvanut kolmessa vuodessa lähes 40 000 hehtaaria.
    Metsien suojelupinta-ala on kasvanut kolmessa vuodessa lähes 40 000 hehtaaria. Kuva: Toomas Volmer

    Suomen metsien suojelutilasto laaditaan kolmen vuoden välein, ja se kuvaa tilannetta aina 1. tammikuuta kyseisenä vuonna. Viimeisimmän tarkastelujakson aikana metsien lakisääteisten suojelualueiden pinta-ala on kasvanut noin 16 000 hehtaarilla ja monimuotoisuuskohteiden 22 000 hehtaarilla.

    Pohjois-Suomessa suojeltu metsäala kasvoi 25 000 hehtaaria ja Etelä-Suomessa 13 000 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Pääkaupunkiseudun asukkaat ovat hakkuista selvästi eri mieltä muun Suomen kanssa. Kuvassa Metsähallituksen hakkuita Rovaniemellä vuonna 2021.

      Metsänhoito | MT-kysely: 30 prosenttia suomalaisista lopettaisi hakkuut valtion metsissä suojelutavoitteiden saavuttamiseksi

    • Metso-ohjelma pyrkii suojelemaan muun muassa yksityismailla sijaitsevia vanhoja metsiä.

      Metsiensuojelu | Metso-ohjelman jatkokaudelle alustavia tavoitteita: Seuraavan viiden vuoden aikana suojeluun 50 000 hehtaaria yksityismaita

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle