• Voitaisiinko yli 200-vuotiaat puut siirtää 500 kilometrin päähän niiden kaatamisen sijaan? Kärnä toivottaa helsinkiläispuut tervetulleeksi Rautavaaralle

    Entinen keskustan kansanedustaja esitti Helsingin kaupungille erikoisen tarjouksen Stansvikin puista.
    Suuri siirretyn puun menestyksen tae olisi Maria Suteniuksen mukaan tarpeeksi kookas paakku ja laadukas jälkihoito. Kuvassa vanha mänty Saariselän Iisakkipään luontopolulta.
    Suuri siirretyn puun menestyksen tae olisi Maria Suteniuksen mukaan tarpeeksi kookas paakku ja laadukas jälkihoito. Kuvassa vanha mänty Saariselän Iisakkipään luontopolulta. Kuva: Jukka Hämäläinen
    Metsä|Luonto
    31.10.202315:30
    Henna Lääveri

    Entinen kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) otti Facebook-päivityksessään kantaa Stansvikin luonnonmetsässä Helsingin Laajasalossa viime viikolla käynnistyneisiin hakkuisiin. Erityisen huolissaan Kärnä oli asuinalueen tieltä pois kaadettavien parisataavuotiaiden puiden iästä.

    ”On aika hurjaa, että tällaisia puita kaadetaan. Missään muualla tämä ei onnistuisi kuin Helsingissä, mutta siellä vaikuttaa olevan vähän erilaiset säännöt.”

    Kärnä jakoi päivityksensä yhteydessä myös Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Staran arboristin Maria Suteniuksen blogitekstin puiden siirtämisestä niiden kaatamisen vaihtoehtona.

    Jakamansa Suteniuksen blogitekstin yhteydessä Rautavaaran kunnanjohtajana joulukuussa aloittava Kärnä esitti Helsingin kaupungille tarjouksen.

    ”Rautavaaran kunnasta löytyy varmasti turvapaikka näille ikivanhoille puille jostakin kunnan mailta, mikäli Helsingin kaupunki kattaa siirtokustannukset. Mainostaahan Helsinki itsekin sivuillaan, että siirtäminen on vaihtoehto kaatamiselle.”

    Suteniuksen heinäkuussa julkaistussa blogikirjoituksessa kerrotaan viime vuosina tehdyistä onnistuneista kaupunkipuiden siirroista. Keskeisiksi onnistumisen avaimiksi siirroissa Sutenius nostaa suunnitelmallisuuden ja riittävän suuren juuripaakun jättämisen puulle.

    Aiemmin kansanedustajana toiminut Mikko Kärnä (kesk.) aloittaa Rautavaaran kunnanjohtajan tehtävissä joulukuussa.
    Aiemmin kansanedustajana toiminut Mikko Kärnä (kesk.) aloittaa Rautavaaran kunnanjohtajan tehtävissä joulukuussa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Suteniuksen kuvaamissa esimerkkitapauksissa kaupunkipuut siirtyivät kuorma-autojen lavoilla enimmillään kymmenen kilometrin matkan uuteen sijoituspaikkaan. Kärnän ehdottama siirto Laajasalon Stansvikistä Pohjois-Savon Rautavaaraan on noin 500 kilometriä.

    ”Rautavaara on paras luonnostaan ja meillä osataan arvostaa luontoa. Toisin näyttää olevan Helsingissä. Nyt on mahdollista osoittaa tämä näkemys vääräksi ja siirtää ikivanhat puut turvalliseen paikkaan. Rahastahan tämä ei Helsingin kaltaisessa rikkaassa kaupungissa voi jäädä kiinni”, Kärnä toteaa julkaisussaan.

    Uuden asuinalueen ja katujen rakentamisen vuoksi tehtävät puunkaatotyöt Stansvikin luonnonmetsässä kirvoittivat keskustelua ja mielenilmauksen viime viikolla.

    Suojellaan Stansvik -liikkeen mielenosoittajat muun muassa kiipesivät puihin ja pyrkivät eri tavoin hidastamaan hakkuita. Alueelle on tarkoitus rakentaa asuntoja noin kahdelletuhannelle asukkaalle.

    Suteniuksen blogikirjoitukseen tästä.

    Lisää aiheesta
    • Poliisi poisti alueelta henkilöitä hakkuiden jatkamisen turvaamiseksi.

      Politiikka | Mielenosoittajat kiipesivät puihin estääkseen hakkuut Helsingin Stansvikissä, poliisi kantoi pois ja hakkuita jatkettiin – sama jatkuu tänään

    • Mikko Kärnä on entinen keskustan kansanedustaja.

      Politiikka | Yle: Mikko Kärnä valittiin Rautavaaran kunnanjohtajaksi

    • Mikko Kärnän mielestä Ahvenanmaalla havaittu valas pitäisi ampua.

      Eläimet ja kasvit | Mikko Kärnä vaatii Suomen aluevesillä pyörivän valaan ampumista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle