
Poliisihallituksen tilastojen mukaan luvallisia ampuma-aseita on tällä hetkellä noin 1,5 miljoonaa ja aseluvan haltijoita Suomessa on hieman alle 800 000 hieman laskutavasta riippuen.
"Tästä voidaan laskea, että edelleen noin joka kahdeksas harrastaa ampumista tai metsästystä jossakin muodossa", laskeskelee poliisihallituksen ylitarkastaja Tarja Ranta.
Mitään dramaattista muutosta aseiden määrässä ei ole viime vuosina tapahtunut. Tarja Ranta kertoo, että aseista luovutaan omasta pyynnöstä tällä hetkellä hieman aiempaa enemmän mm. metsästäjien ikääntyessä. Toisaalta taas lupia on haettu viimeisen parin vuoden aikana hieman enemmän kuin aiemmin. Yhtenä syynä on ollut kasvanut kiinnostus reserviläistoimintaan.
Ampuma-aseen ja aseen osan hankkimiseen ja hallussapitoon on oltava hyväksyttävä käyttötarkoitus. Hakijan pitää myös täyttää luvan saajaa koskevat edellytykset.
"Ukrainan tapahtumien herättämä kiinnostus maanpuolustukseen ei kuitenkaan vielä näy aseluvissa suurena määrän kasvuna, koska harrastamista edellytetään vuoden ajalta ennen oman aseen hankkimista."
"Aseiden määrään tällä ei ole ollut juurikaan vaikutusta, koska luvanhaltijoiden hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset aseet menevät usein ns. kiertoon, eli niille löytyy uusi omistaja. Vain osa päätyy poliisin hävitettäväksi", Ranta sanoo.
Hän ei kuitenkaan osaa arvioida sitä, onko vanhoista haulikoista tulossa palautusryöppyä nyt, kun osa vanhimmista haulikoista ei enää sovellu teräshauleille ainakaan ilman asesepän apua.
"Tämä jää vielä nähtäväksi, kun metsästyskausi toden teolla alkaa", Ranta kommentoi.
Poliisilaitos toimittaa julkiseen huutokauppaan luovutetut esineet Poliisihallituksen asehallintoon. Asehallinto järjestää noin kuusi kertaa vuodessa huutokaupan, jossa myydään kerrallaan noin 500–700 ampuma-aselain mukaista esinettä.
Valtiolle korvauksetta luovutetut ja huutokaupassa myymättä jääneet aseet hävitetään. Hävitettävät aseet toimitetaan metallin hävittämiseen erikoistuneeseen laitokseen, eli aseita ei tuhota poliisin tiloissa.
Metsästäjien lisäksi aseita on mm. ampumaurheilijoilla ja ampumista muuten harrastavilla. Aseita käyttävät myös varusmiehet, reserviläiset, maanpuolustuskoulutusta käyvät sekä ammatissaan muutoin ampumataitoa tarvitsevat ihmiset, kuten poliisit.
Kuolinpesän hoitajalla on oikeus säilyttää ja hyväksyttävästä syystä myös kuljettaa ampuma-aseita, aseen osia ja patruunoita kuuden kuukauden ajan luvanhaltijan kuolemasta.
Jos aseet halutaan pitää, niille tulee hankkia aselupa, jonka saamiseksi pitää olla lain mukainen hyväksyttävä syy. Lupaa voi hakea lähimmältä poliisilaitokselta.
Muut vaihtoehdot ovat:
Aseet voi luovuttaa henkilölle, jolla on lupa niiden hankkimiseen.
Aseet voi tehdä pysyvästi ampumakelvottomiksi eli deaktivoida ne.
Aseet voi luovuttaa poliisille myytäväksi poliisin asehuutokauppaan.
Aseet voi luovuttaa korvauksetta valtiolle. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että toimitat aseet poliisille, joka hävittää ne.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
