• Tulevaisuuden metsäkone hoksaa säästettävät puut ja raportoi tehdystä työstä automaattisesti

    Vision mukaan vuonna 2035 korjuun laadusta raportoidaan läpinäkyvästi metsänomistajalle ja viranomaisille.
    Kuljettajan taakka pienenee automatisoitujen järjestelmien ansiosta.
    Kuljettajan taakka pienenee automatisoitujen järjestelmien ansiosta.  Kuva: Valtteri Kinnunen
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    18.11.202513:00
    Suvi Jylhänlehto

    Tutkijoiden mukaan vuoteen 2035 mennessä älyharvesterit tekevät perinteiset maastoinventoinnit lähes tarpeettomiksi, Maanmittauslaitos (MML) kertoo tiedotteessa.

    Tulevaisuudessa maastotietoa kerätään automaattisesti puunkorjuu- ja metsänhoitotöiden yhteydessä puukohtaisella tarkkuudella.

    Vision mukaan vuonna 2035 korjuun laadusta raportoidaan läpinäkyvästi metsänomistajalle ja viranomaisille, jotka eivät suorita enää itse lainkaan valtakunnallisia maastoinventointeja.

    MML:n mukaan kuljettajan taakka pienenee automatisoitujen järjestelmien ansiosta. Tarkan metsätiedon avulla voidaan suunnitella hakkuut, inventoida metsät ja seurata monimuotoisuutta.

    Esimerkiksi harvennusvoimakkuuden reaaliaikainen seuranta, huonolaatuisten ja sairaiden puiden tunnistaminen ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden puiden säilyttäminen on lähes täysin automatisoitu, eikä vaadi erityistä huomiota koneenkuljettajalta.

    MML:n Paikkatietokeskus FGI:n, Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkijat kehittivät ja testasivat metsäkoneen paikannusta ja konenäköä yhdessä metsäkonevalmistaja Ponssen kanssa  Ilmostar-hankkeessa.

    Metsäkoneeseen liitettiin sensoreita, joiden avulla se voi puunkorjuun yhteydessä kerätä dataa.

    ”Tulevaisuuden puunkorjuuteknologian mahdollisuuksien tutkiminen on tärkeää työtä. Metsäkoneteknologian kehittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä, ja hankkeesta saimme tähän kehitystyöhön arvokkaita ajatuksia ja suuntaviivoja”, toteaa Ponssen suunnittelupäällikkö Joni Backas.

    Backas kertoo, että yritys on jo hyödyntänyt hankkeen tutkimustuloksia metsäkoneiden paikannuksen parantamisessa.

    Lisää aiheesta
    • Kameroilla ja laserkeilaimilla saadaan kerätyksi arvokasta tietoa samaan aikaan, kun metsässä tehdään tavanomaista hakkuutyötä. Sensorit joutuvat savotalla harvinaisen koville, joten tuotekehityksessä riittää työtä niin sanotun kylmän raudankin puolella.

      Koneet ja kulkuneuvot | Hakkuukoneen kuljettaja tekee työvuoron aikana tuhansia päätöksiä – tulevaisuudessa kone voi neuvoa kuskia

      Tilaajalle
    • Tekoäly voidaan valjastaa ajourien suunnitteluun.

      Metsäkoneet | Tästäkö helpotusta kuskipulaan? Tekoäly hyppää jo metsäkoneenkin ohjaimiin

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee