• Tästäkö helpotusta kuskipulaan? Tekoäly hyppää jo metsäkoneenkin ohjaimiin

    Metsäkone liikkuu yhä näppärämmin tekoälyn ohjauksessa.
    Tilaajalle
    Tekoäly voidaan valjastaa ajourien suunnitteluun.
    Tekoäly voidaan valjastaa ajourien suunnitteluun. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäkoneet
    12.6.202411:00
    Jarmo Palokallio

    Onnistunut puunkorjuu vaatii taitoa ja tarkkuutta etenkin harvennuskohteilla. Tekoälyn avulla korjuuvaurioita voi vähentää.

    Harvennusmetsissä puunkorjuun epäonnistuminen vähentää metsän kasvua, kasvattaa tautiriskiä, lisää kustannuksia ja tekee kaikkineen rumaa jälkeä metsään.

    Professori Jukka Heikkosen johtama akatemiahanke kehitetään koneoppimismenetelmiä metsäkoneen reitinvalintaan ja maaston kulkukelpoisuuden ennustamiseen. Se parantaa puunkorjuun laatua ja pienentää kustannuksia.

    Tutkimuksessa maaston kulkukelpoisuus ennustetaan erilaisista tietomassoista ja metsäkoneen keräämistä tiedoista.

    Samalla työn alla on automaattinen reittisuunnittelu. Se luo pohjaa metsäkoneen itsenäiselle toimintakyvylle.

    Heikkosen tutkimuksessa on havaittu, että kulkuvastus suuri notkoissa ja hienojakoisilla mailla. Kulkuvastus myös kasvaa maaperän kosteuden kasvaessa.

    Tekoälyn avulla voidaan tuottaa kulkukelpoisuuskartta hakkuu-urille. Sitä voidaan hyödyntää kuormatraktorin reitin optimoinnissa sekä työn ajoittamisessa.

    Tietoja yhdistämällä pystytään puunkorjuusta syntyviä uravaurioita ennustamaan jo ennen korjuuta.

    ”Näitä tuloksia voidaan hyödyntää maastoliikkuvuuden ennustamisessa puunkorjuussa, mutta myös muussa tätä tietoa tarvitsevissa sovelluksissa sekä maanpuolustuksen tarpeissa”, toteaa Heikkonen.

    Lisää aiheesta
    • Puutavaran kaukokuljetuksen yksikkökustannusten reaalinen muutos oli kuusi prosenttia.

      Metsäkoneet | Markkinakatsaus: Puukuljetusyrittäjien kulut nousivat, mutta alan kannattavuus parani yllättäen

      Tilaajalle
    • Lapin maakunnan välivarastoalueet sekä VR:n rautatieterminaalit pursusivat talvihakkuiden jäljiltä kuitupuuta, kun kaasuräjähdys Kemissä katkaisi biotuotetehtaan raakapuun vastaanoton.

      Metsäteollisuus | Kemin jättitehtaan pitkä seisokki aiheuttaa kovat seuraukset – erityisesti kuljetusyrittäjät vaikeuksissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    metsäkone
    puunkorjuu
    koneoppiminen
    reittisuunnittelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa